Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Studiokeskustelu – sukututkimus
 
Kategoriat:

Sukututkija, FT Kari-Matti Piilahti kiinnostui itse sukututkimuksesta jo nuorena. Hän on historian tutkija ja opettaa myös sukututkimuskursseilla.

Kari-Matti vaihtoi nimensäkin Kari-Matti Laineesta Kari-Matti Piilahdeksi, kun sukua tutkittaessa löytyi tällainen suomalainen talon nimi. Nimen vaihtoon oli lähinnä syynä se, että Kari-Matin nimi kääntyi usein muotoon Kari Mattilainen. Nimenvaihto suvun vanhempaan nimeen ei ole kuitenkaan kovin yleistä.

DNA-tutkimus hyvä lisä sukututkimukselle

Piilahden mukaan DNA-tutkimus on hyvä lisä sukututkimukselle. Henkilöiden nimiähän ei tässä saada selville, mutta se antaa osviittaa siitä, minkälainen on oma verenperimä. Tässähän liikutaan kuitenkin todennäköisyyksillä. Siksikin DNA-tutkimus on hyvä lisä, että kirjoitettu lähdemateriaali loppuu 1500-luvun alkupuolelle.

Miksi sukua tutkitaan?

Monelle oman identiteetin hakeminen on yksi hyvä syy aloittaa sukututkimus. Myös kiinnostus vanhempiin aikoihin, toisaalta myös nykyaikaan innostavat monia. Historian tunnetut tapahtumat konkretisoituvat paremmin, kun voi peilata niitä esimerkiksi omien isovanhempien kautta, kertoo Kari-Matti Piilahti.

copyright YLE/videokuvaa

Sukututkimuskurssit ovat suositeltavia, kun lähtee sukua tutkimaan. Ne eivät ole välttämättömiä, mutta ennen kuin lähtee arkistoihin, kannattaa kyllä tutustua sukututkimusoppaisiin.

Tutkimukseen ei kannata lähteä liian suurin odotuksin. Monilla voi esimerkiksi olla suvussa tieto, että suku on tullut Suomen rajojen ulkopuolelta, mutta jäljet sitten johtavatkin naapuritorppaan. Negatiivisia asioitakin saattaa tulla vastaan. Mutta nekin kannattaa ottaa vastaan. Lavealle polulle eksyminen on aina kiinnostavaa lisätietoa tutkijalle. Jos löytää suvustaan vaikkapa skandaaleja, niin Kari-Matin ohje on, että reilusti sata vuotta sitten tapahtuneista asioista ainakin kannattaa kirjoittaa. Aina kannattaa pitää mielessä hienotunteisuus varsinkin nuoremmista tapahtumista kirjoitettaessa.

Sukututkimus tuottaa ihmisille iloa, koska näin saa tutustuttua sukuunsa ja menneisyyteensä. Usein myös sukututkimukseen liittyy sukuseuratoiminta, josta myös saa iloa, sanoo Kari-Matti Piilahti.