Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Muotokuvassa Anne Stenros
 
Kategoriat:

Muotoilija Anne Stenros näkee maailman elämyksinä. Sitä on myös hissi. Maailmalla uraa tehnyt huippusuunnittelija visioikin nyt Kone Oy:n ensimmäisenä muotoilujohtajana sykähdyttäviä hissimatkoja Kiinan, Intian kuin Euroopan kulttuureihin ja muualle.

- Pyrin tekemään enemmän kuin koneen, laitteen, peltisen laatikon, joka kulkee ylös ja alas. Hissi voi olla pieni elämysmatka. Voidaan olettaa, että ihminen kokee jotain hississä.

Anne Stenrosille työ on elämä. Ruman Bettyn ja muiden viihdesarjojen seuranta ei jää sohvalöhöilyksi. Käydäänhän kuumimmat keskustelut tv-sarjoissa vip-hisseissä. Antennit ovat ylhäällä imemässä vaikutteita niin tv:stä, alan ammattilehdistä kuin arjesta. Työn rajat eivät välttämättä tule vastaan edes nukkuessa. Stenros vaatii itseltään pysymistä kärryillä kulttuurista, elämäntavoista, signaaleista, megatrendeistä, joita hän skannaa lukuisilla työmatkoilla mieleensä. Hän on arkkitehti ja tekniikan tohtori, joka myös teoretisoi muotoilun maailmaa kirjoiksi ja esseiksi.

Huvina työ

copyright YLE/videokuvaa

- Tiedän, että työ on ehdottomasti liian iso osa elämääni. Ainakin 110 prosenttia tai pannaan vaikka 150 prosenttia. Se on elämäntapa. Voi sanoa, että pitäishän siinä muutakin ehtiä. Tänään toimiminen muotoilijana edellyttää, että on 24/7 tässä mukana. Muuten ei ehdi hankkia itselleen niin paljon tietoa kuin pitäis.

Eväät työ-addiktioon lienevät versoneet jo lapsuudessa. Vanhemmat kun ovat Muuramen huippusuunnittelija Pirkko Stenros ja arkkitehti Helmer Stenros. Anne Stenros on johtanut Suomessa muotoilun tietokeskus Design Forum Finlandia ja Hong Kongin muotoilukeskusta.

- Lapsuudesta muistan, että äitini ensimmäiset design-kappaleet olivat sänky ja yöpöytä minulle. Siitä lähtien olen elänyt nykymuotoilun kanssa. Isäni teki kilpailuja nuorena arkkitehtinä. Niitä tehtiin yöllä päivätyön jälkeen. Muistan, että leikkelin pahvia ja tein pienoismalleja alle kouluikäisenä toimiston pienemmällä pöydällä. Arkkitehtuuri on ollut meidän perheessä elämäntapa enkä mä osaa sitä muulla lailla elää. Kaikkein hienoimpia matkojani ovat olleet matkat, joita olen tehnyt vanhempieni kanssa aikoinaan. Käytiin katsomassa eri kulttuureissa ja kaupungeissa design-kohteita.

copyright YLE/videokuvaa

- Vanhemmat ovat olleet esimerkki ja malli. Tietyllä tavalla olen käyttänyt mittapuuna heidän ammattiosaamistaan, joka on todella kovalla tasolla. Perheen sisällä syntyy kriittinen alakulttuuri. Helposti kritiikki lentää tiukasti. Katson, että jos oon läpäissyt vanhempieni tiukan muotoilukritiikin, mä oon tehnyt asian hyvin. Kovin juttu on, kun saa ammatillisen tunnustuksen vanhemmiltaan.

Kirsi Crowley / PRIIMA