Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Muistatko pienoisröntgenkuvauksen?
 
Kategoriat:

Tuberkuloosi oli vielä muutama vuosikymmen sitten pelätyin kansantautimme. Pahimmillaan ennen antibioottien käyttöönottoa tautiin kuoli lähes 8000 suomalaista vuodessa.

Tuberkuloosin torjumiseksi lapset saivat calmette-rokotuksen synnytyslaitoksella. Väestön pienoisröntgenkuvaukset aloitettiin 1940-luvun lopulla.

Kuvaukset olivat pakollisia koululaisille, opiskelijoille, varusmiehille, elintarvike- ja terveydenhoitoalalla työskenteleville. Monet muistavat vielä koulusta ja työpaikoilta peinoisröntgenkoneen ja sen pitämän äänen.

Tuberkuloosi on Suomessa saatu talttumaan, ja nykyään siihen sairastuu alle 300 henkeä vuodessa. Väestön joukkoseulonnoista luovuttiin vuonna 1990 ja calmette-rokotteen käytöstä vuonna 2006.


copyright YLE/videokuvaa


Kehitysmaissa tuberkuloosin vastainen taistelu jatkuu. Tautiin sairastuu miljoonia ihmisiä vuodessa ja lähes kaksi miljoonaa kuolee. Uusi haaste terveydenhoidolle kaikkialla maailmassa on yleistyvä lääkkeille vastustuskykyinen tuberkuloosi.


Priima/Ilona Laurikainen