Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Muistatko, kun kouluissa opetettiin joukko-oppia?
 
Kategoriat:

Joukko-oppi rantautui Suomeen 1970-luvulla samoihin aikoihin kuin peruskoulu. Matematiikan opiskelu uudistui, mutta joukko-opin historia ei ollut pitkä.

Matematiikan opiskelu joukko-opin menetelmällä tarkoitti sitä, että numerot korvattiin opetuksen alkuvaiheessa alkioilla ja joukoilla sekä ynnälasku unioneilla.

Kouluissa opettajat pikakoulutettiin joukko-opin saloihin. Lapset oppivat minkä oppivat, mutta joukko-oppi aiheutti hämmennystä myös vanhempien parissa. Ympäri Suomea järjestettiinkin joukko-opista kursseja myös vanhemmille.


copyright YLE/videokuvaa

Joukko-oppi sai runsaasti kritiikkiä. "Joukko-opin piti olla hyvä renki matematiikan opiskelussa, mutta se alkoikin käyttäytyä isännän elkein", lehtori Hellevi Putkonen muistelee.

Uuden matematiikan kukoistusvaihe kesti vain vuoteen 1976. Joukko-opin käytöstä matematiikan alkeiden opetuksessa luovuttiin virallisesti vuonna 1983.


Priima/Kirsi Markkanen