Pukinsarven tröötötys on perinnelaji. Eikä mikään helppo sellainen. Vaan onneksi vanhalla tavalla on ylläpitäjänsä - Kiikoisten Pukinsarven tröötöttäjät.

Sunnuntai-iltapäivänä Satakunnan pienimmän kunnan Kiikoisten seurojentalon pihaan kaartaa auto toisensa jälkeen. Ensin saapuu Vammalan kansalaisopiston rehtori, sitten pankkivirkailija, insinööri, agronomi ja muutama ammattimuusikko. Kaikilla on kädessään pukinsorvi, ja sillä täällä soitetaan.

”Pukinsarvella soittaminen on erittäin haastavaa, koska se ei pysy äänessä millään. Pitää vain huulilla saada puristettua se oikea ääni, sarveen tehdyt reiätkin ovat enemmän moraalisena tukena”, Kiikoisten Pukinsarven Tröötöttäjien johtaja ja perustaja Matti Valtteri Lehtinen kertoo.

Vammalan kansalaisopiston rehtori Lehtinen on syntyperäinen kiikoislainen ja jatkaa edesmenneitten vanhempiensa jalanjäljillä kansansoittajana. Tröötöttäjät soittavat vanhoja paikkakuntalaisia sävellyksiä ja laulavat vanhoja kansansanoituksia, mutta soveltavat reilusti vanhaa myös uuteen. Esityksiin kuuluvat myös mm. kappale Jerikon muuri ja lukuisia vanhoja tunnettuja viihde- ja jatsisävelmiä. ”Meillä on hauskaa ja silloin saatamme antaa yleisöllekin jotain hauskaa”, Matti Valtteri Lehtinen tuumaa.

Kiikoisissa on pidetty kesäisiä Purpurijuhlia lähes 40 vuoden ajan. Purpureista lähti myös Matti Valtterin kiinnostus pukinsarviin; niillä hän töräytti useaan kertaan juhlat alkaneeksi. Ja kun vielä löytyi ammattitaitoa sarvien muokkaamisesta instrumenteiksi, ryhmä koottiin periaatteella ”kuka saa äänen aikaan, pääsee mukaan”. Keikkoja ryhmä tekee ahkerasti varsinkin kesällä eri festivaaleilla ja ulkomaillakin on käyty. Lisäksi ryhmä on julkaissut kaksi CD:tä.

Harjoitukset saattavat sattua tottumattoman korviin. Mieleen nousee väkisinkin kysymys siitä, miksi ryhmä ei valitse instrumenttia, joka soisi äänessä vähän helpommin. ”Kaupasta saa niin paljon valmiita instrumentteja, ja niitä soittamassa on niin paljon ammatti-ihmisiä, ettei meidän niiden kanssa kannata kilpailla”, Matti Valtteri Lehtinen nauraa. Kyseessä on kuitenkin myös keski-ikäisten miesten hauskanpito ja yhdessäolo. ”Tämä on ennaltaehkäisevää terapiaa!” Lehtinen toteaa. ”Ai, että mihin keski-ikäinen kännykkäininööri tarvitsee ennaltaehkäisevää terapiaa? Täytyykö sitä nyt sen enempää eritellä?”, Tapani Huhdanmäki taivastelee. Hänelle Tröötöttäjät ovat myös tapa pitää kiinteitä yhteyksiä yllä kotipitäjään ja kaveripiiriin.

Mukana on myös muutama nainen. Vaihtuneiden asuinpaikkakuntien takia naiset ovat mukaa vain silloin, kun se omiin aikatauluihin sopii. ”Tröötöttäjät tekee tärkeää työtä säilyttämällä ja elävöittämällä vanhaa paikallista kulttuuriperinnettä. Ja onhan tässä ihan hervoton meininki ja mielelläni olen mukana aina kun vain voin”, muusikko ja laulaja Anna-Maria Toivonen kertoo.

Kiikoisten vaakunassa komeilee kuttu, ja kuttupitäjänä Kiikoinen on aikoinaan tunnettukin. Ja yhä edelleen paikkakunnalta löytyy toisinaan uusia sarvia soittopeleiksi. ”Sarviahan on vaikea löytää nykyisin. Me kuulemme kuitenkin usein, että kuttu on menossa teuraaksi ja saamme sitten sarvet kun eläimestä on aika jättänyt”, Lehtinen sanoo. Sarven koko ratkaisee myös soittoäänen. Suurista lähtisi komein ääni, mutta sellaisia tulee vastaan vain harvoin.

Kun talvinen iltapäivä hämärtyy Kiikoisten seuraintalolta kaikuvat iloiset jatsin sävelmät. Ja sitten kajahtaa laulettuna myös uudelleen kirjoitettu laulu Jerikon sortuvista muureista. Tässä versiossa asialla olivat Pukinsarven Tröötöttäjät.


Priima/Leena Reikko