Liftaaminen oli yleistä 60-ja 70-luvuilla. Priima tapasi veteraaniliftari Julle Tuuliaisen, jota peukalo on kuljettanut teinistä viisikymppiseksi, läpi maailman.
"Aloitin liftaamisen vuonna 1970", Julle Tuuliainen kertoo ja jatkaa: "Olin 13-vuotias ja liftailin maalla kauppamatkoja. Vuotta myöhemmin menin jo Helsingin ja Ruokolahden väliä. Kun ikätoverit lähtivät kesäsiirtoloihin, minä pakkasin kassin ja teltan ja lähdin kiertämään Etelä-Suomea. Vuonna 1972 menin peukalokyydillä pohjoisen kautta Ruotsiin ja Norjaan. Siitä se vain paisui ja paisui se harrastus.
Vuosien saatossa peukalo on toiminut matkalippuna käytännöllisesti katsoen kaikissa Euroopan maissa ja Yhdysvaltain osavaltioissa." Tuuliainen on liftannut myös Australiassa, Uudessa Seelannissa, Etelä-Afrikassa, Nepalissa... Mikään helppojen pakettimatkojen harrastaja mies ei selvästikään ole.
Onkimista tien varrella
Julle Tuuliaisen ei kauan tarvitse miettiä vastausta kysymykseen, mikä liftaamisessa viehättää. "Vertaan sitä onkimiseen", Tuuliainen sanoo. "Istut siinä ja sitten nappaa. Se on mieletön fiilis. Tietysti se on se sosiaalinen jengi, joka yleensä ottaa kyytiin. Siinä, missä sata tylsimystä ajaa ohi, se on aina jonkinlainen helmi, joka pysähtyy."
Liftaaminen alkoi selvästi vähentyä 80-luvulla. Tuuliainen näkee syynä yhteiskunnan yleisen vaurastumisen. Nuorillakin ihmisillä on nykyään enemmän rahaa. Teiden poskilla ei enää näe kyydin tarpeessa olevia varusmiehiäkään. "Jäljelle jäi kultti. Ne, jotka tänä päivänä liftaavat, tekevät sen nimenomaan tämän kultin takia. Ja ehkä sen takia, että liftaaminen on ehdottomasti hauskin tapa matkustaa."
Uusi elämä ratin takana
Elämää suuremmat kaukomatkat ovat Julle Tuuliaisen kohdalta ainakin vähäksi aikaa ohi. 1,5- vuotias Toivo-poika on nyt ankkuroinut miehen tukevasti kotimaan kamaralle. "Koulut jäivät aika vähiin, mutta hommasin ajokortin ja enemmän kirjaimia siihen ja lopulta sitten liikenneluvan tilausajobussien kuljettamiseen. Tien päällä olen siis edelleen."
Onko liftaus siis mennyttä elämää? "Jos aikaa ja mahdollisuutta on, saatan vieläkin liftata jonkun lyhyen matkan eikä kyse todellakaan ole siitä, että säästäisin jonkun matkalippurahan, vaan siitä, että se on kivaa", Tuuliainen sanoo.
Keikka odottaa. Elämäntapaliftari, nyttemmin liikennöitsijä Julle Tuuliainen vetää kutreilleen ajurinlakin ja käynnistää linja-auton. "Liftarit otan aina kyytiin. Kertaakaan en ole ajanut ohi!"
Priima/Regina Rask