Hulahulavanne saapui Suomeen Yhdysvalloista 50-luvulla villiten nuoret ja vanhat. Elettiin vielä viattoman nuorisokulttuurin aikaa.

Lehtori Varpu Laisi Mäntsälästä muistelee, että hänen vanhempansa ostivat tyttärille lannevanteen viisikymmentäluvun puolivälin paikkeilla.


"Silloin lannevanne saapui Mäntsälään. Nähtäväsi puhuimme hulavanteesta sen verran kotona, että äiti ja isä sitten ostivat sen", hän kertoo.

Laisi huomauttaa, että hulavanne oli liikunnallinen väline ja hyödyllinen. Hulavannetta pyöritettiin vauhdikkaasti lantioiden ympäri. Jotkut kehittyivät todellisiksi taitureiksi: Parhaimmat pystyivät pyörittämään vannetta kaulalla ja jopa jaloissa. Kaksikin vannetta saattoi pyöriä taiturin lanteilla samanaikaisesti. Usein nuoriso kilpaili siitä, kuka pystyy pyörittämään vannetta kauimmin.

Varpu Laisin mukaan lannevanne oli etupäässä tyttöjen harrastus, mutta kyllä pojatkin pyörittivät sitä. Nimensä vanne sai havaijilaisesta hulahula-tanssista.

Vuosikymmenten jälkeen Varpu Laisi kokeili huvikseen uudestaan nuoruudenaikaista villitystä - ja onnistui mainiosti. Vanne pyöri hyvin niin lanteilla kuin kaulassakin. "Tämä on kuin polkupyörällä ajo. Kun sen on kerran oppinut, niin se ei unohdu täysin."


Priima/Mikko Määttälä