"Täydellisesti onnistunut oopperailta jättää jäljen pitkäksi ajaksi. Se on kokemus, joka on äärettömän kokonaisvaltainen. Se vetoaa älyyn, muistoihin ja tunteisiin, sekä on kokemuksena ainutlaatuinen."

Lastenpsykiatrina ja kirjailijana tunnettu Jari Sinkkonen on kotoisin Kontiolahdelta. Hänen äitinsä oli kyläkoulun opettaja, joka halusi sivistää ainoaa lastansa kaikin mahdollisin tavoin. "Kesäsin Joensuussa kävi Kansallisoopperasta seurueita, jotka esittivät mm. Joutsenlammen. Usein oli operettia ja sitten yhtenä kesänä - Sevillan Parturi! Muistan että siinä oli Ture Ara ja Raili Kostia, joka oli myöhemmin Saksassa hyvinkin tunnettu. Minä olin silloin kahdeksan", Jari Sinkkonen muistelee mieleen jäänyttä kokemustaan.

Oopperarakkaus heräsi, kun Jari opiskeli 16-vuotiaana Siennan musiikkiakatemiassa Severino Gazzellonin oppilaana. "Siellä oli oopperakursseja, jossa nuoret laulajat esiintyivät. Muistan sillon, esim. Mimin aarian Puccinin La Bohèmesta. Se teki hyvin suuren vaikutuksen, ja siitä se sitten vähitellen lähti liikkeelle."


Musiikki ankkuroituu fyysiseen olemukseen

"Omalta kohdaltani näen, että intohimona on musiikki. Se on niin monikerroksinen ja monitasoinen. Siinä on sellaisia ulottuvuuksia, että se vetoaa joihinkin hyvin varhaisiin kokemuksiin. Olen miettinyt sitä myös lastenpsykiatrina", Sinkkonen kertoo ja jatkaa: "Se on sidoksissa meidän ruumiintoimintoihimme, siinä on tällaisia voimistuvia ja vaimenevia ja elementtejä, ja siinä on rytmejä, niin kuin meillä on pulssi. Voidaan olla voimakkaiden tunteiden kanssa tekemisissä oikeastaan puhumatta niistä ollenkaan tai tekemättä niistä millään tavalla tietoisia", Sinkkonen toteaa.





Harrastus on laaja-alaista

"Se sisältää kaikki mahdolliset tyylisuunnat, lähtien 1600-luvun Monte Verdistä ihan nykypäivän oopperaan, siihen liittyy myös kiinnostus ihmisääntä kohtaan", Sinkkonen toteaa ja mainitsee mm. Caruson, Callaksen ja Jussi Björlingin.

Richard Wagnerista Jari Sinkkonen kiinnostui elämänkertojen perusteella. "Siitä, miten hirvittävän hankala mies hän oli", Sinkkonen pohtii. "Wagner täyttää kyllä kaikki narsistisen persoonallisuushäiriön kriteerit. Itse asiassa minä kiinnostuin siitä, miten tällä tavalla moniongelmaisessa vaikeassa persoonassa voi elää tämmöinen suurenmoinen nerokkuus. Sitä paitsi hän on myös siinä mielessä aivan poikkeava, että hän ei ollut erikoisen lahjakas lapsi. Hän oli kyllä aika lailla murjottu ja monia hylkäämisiä kokenut poika, ja tästä huolimatta hän on luonut inhimillisen taiteen suurenmoisimpia luonnoksia."


Juha Uusitalon tapaaminen esityksen jälkeen

Kansallisoopperan salissa on esitysvuorossa Gioacchino Rossinin Cenerentola eli Tuhkimo. Jari Sinkkonen katsoi oopperan tyttärensä Katariinan kanssa. "Tässä vain ei ole pahaa äitipuolta vaan paha isäpuoli, ja siinä mielessä tämmöinen vekkuli muunnos. Yksi näitä koko genren kiinnostavimpia asioita on seurata laulajia ja seurata miten he menestyvät ja miten heille käy. Tämän hetken hienoimpia uria on Juha Uusitalon, joka on tässä pahan isäpuolen aika hullunkurisessa roolissa. Se oli sillä tavalla ällistyttävä esitys, että hän on täysverinen koomikko, jonka jokainen käden liike on harkittu. Hänellä on tietysti myös maailmanluokan ääni. Hän on jossain haastattelussa sanonutkin, että tämä koomikkopuoli on jäänyt varjoon. Hänhän on lyönyt itsensä läpi suurilla näyttämöillä Wagnerin rooleissa", Sinkkonen kertoo.


Pakko saada musiikkia

"Jos työpaineiden takia on sellainen vaihe, että ei ehdi kuunnella tai soittaa musiikkia, eikä edes ehdi konsertteihin, niin muutaman viikon päästä on sellainen olo, kuin olisi vitamiinin puutos. On kerta kaikkiaan epätodellinen olo", Sinkkonen toteaa. Onneksi Sinkkonen on kuitenkin keksinyt tavan ennaltaehkäistä puutostilaansa: "Viime kesänä olin Kuhmon Kamarimusiikissa, jonka semmoinen seitsemän tunnin päiväannos musiikkia riittää sitten joksikin aikaa."


Priima/Hilkka Nevala