Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Leena ja Vesa, Huovilan tosifanit
 
Kategoriat:

Tanssiminen on kivaa, ja vaikuttaa siltä, että sitä ei voi oikeastaan koskaan tehdä liikaa. Jyväskyläläiset Leena ja Vesa Koskinen ovat seuranneet Antti Huovilan uraa sen alusta lähtien. Syksyn Sävelen voitosta on nyt kahdeksan vuotta, ja Leena ja Vesa ovat omien sanojensa mukaan tosifaneja: ”Me ollaan myötä- ja vastamäessä mukana eikä me mennä hittilistan mukana".


Antin laulu iski tosifaneja suoraan sydämeen, kuin salama. Kumpaan tuo salama sitten ensinnä iski, siitä pariskunnalla syntyy hieman keskustelua. ”Tietysti vaimo oli ensin se pääfani ja minä menin sitten mukana tanssipaikoille”, Vesa muistelee, mutta taipuu kuitenkin myöntämään, että hänkin oli jo alussa innostunut asiasta.


FANI-ILLOISSA KARAOKEA

copyright YLE/videokuvaa Vuosien varrella on muodostunut melko tiivis fanipiiri tai tanssipiiri, kuten Koskiset Huovilan musiikista innostu-neita kuvaavat. Antti Huovilan musiikin ystävät kokoontuvat aina silloin tällöin omiin fani-iltoihinsa. Silloin jutellaan Antista, syödään ja juodaan hyvin sekä totta kai lauletaan. Viimeksi, kun Koskisilla vieraili 12 fania eri puolilta maata, perheen karaokelaitteisto oli kovassa käytössä. Vähiten laulamisesta ei ole kiinnostunut Vesa, joka tulkitsi antaumuksella idolinsa kappaleen Vaskikellot.

Sama piiri on varsin aktiivinen myös silloin, kun suunnitellaan viikonlopun tanssireissuja. Leena Koskinen kertoo, että jo viikolla fanit soittelevat ja lähettelevät toisilleen sähköposteja, että mahdollisimman moni Antin ystävä sattuisi samalle viikonlopun keikalle. Koskiset osallistuvat Antin keikoille parhaimmillaan jopa kaksi-kolmekin kertaa viikossa. Varsinkin kesällä, kun on pidempiä lomia, he reissaavat jopa parinsadan kilometrin päähän kuuntelemaan Anttia ja tanssimaan.


copyright YLE/videokuvaa


ASIANTUNTIJA-APUA FANEILTA

Antti Huovila itse pitää tärkeänä, että laulajalla on faneja. Vuosien varrella Antti on ystävystynyt monien fanittajiensa kanssa. Faneilta saa myös usein vähän tarkempaa ja ehkä asiantuntevampaa palautetta kuin satunnaiselta yleisöltä. ”Sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat seuranneet 200 – 300 keikkaa voi vähän kysellä soundista ja muusta, esimerkiksi yleisemmin kuinka esiintyminen menee..." Antti Huovila kertoo. Nämä ihmiset myös piristävät Anttia usein pitkillä ja raskailla keikkareissuilla. Antin mukaan on aina mukava tavata vanhoja tuttuja, siitä hän saa itsekin lisää virtaa.

Vuorovaikutus on luonnollisesti molemminpuolista. Leena Koskinen kertoo, että se tuntuu todella mukavalta, kun Antti ja bändin pojat hymyilevät ja huomaavat tanssijat: "Ei tarvitse paljon, pieni nyökkäys vain, se riittää."


TANSSIMINEN TUO HYVÄN OLON

Koskiset myös kertovat kiintyneensä vuosien varrella Anttiin. ”Siinä on semmonen kumma vetovoima tuossa Antissa. Jos mä tiedän, että viikonvaihteessa on keikka tulossa, niin se antaa mulle tosi paljon voimia ja mä jaksan koko viikon töissä. Se on meille semmonen elämäntapa.” Leena Koskinen kiteyttää. "Tietysti, toisilla ihmisillä on jotain muita fanituskohteita tai harrastuskohteita, mutta meille tanssiminen tuo hyvää mieltä," Vesa Koskinen sanoo. Molemmat odottavat tulevaa viikonloppua koko viikon ajan.


Priima/Esa Viherä