Pitkään työssä olleet ja nuoremmat työntekijät esitetään mielellään toisilleen vastakkaisina ryhminä. Hanakasti vertaillaan eri ikäisten ammattitaitoa tai kykyä joustaa. Onko todellisuus mielikuvien mukainen?

Priimassa kaksi eri-ikäistä opettajaa kertoo omista kokemuksistaan ja oman ikänsä suomista hyvistä puolista työelämässä.


NUOREN OPETTAJAN HAASTEET

Joonas Hievanen on työskennellyt parisen vuotta Hämevaaran koulussa historian ja yhteiskuntaopin opettajana. Hänen haasteensa on pitää yllä yläasteikäisten oppilaidensa kiinnostusta historiaan, saada heidät oppimaan jokaiselle kansalaiselle tarpeelliset tiedot yhteiskunnan toiminnasta.

Joonaksen mielestä oppilaiden oma kiinnostus on tavoittelemisen arvoinen asia ja paljon tärkeämpi kuin opettajan itsensä laatima minuuttiaikataulu: "Mun mielestä kyllä opettaja on tehnyt suurta syntiä, jos se ei anna elävälle keskustelulle tilaa ja aikaa vaan sen takia, että hän on nyt luonut raamit, että tämä tehdään juuri näin ja piste."


EVVK - EI VOI VÄHEMPÄÄ KIINNOSTAA - JA MUUT JUTUT


Omaksi vahvuudekseen opettajan työssä Joonas kokee innokkuuden ja nuoruuden - hän kuuluu samaan tieto-konesukupolveen oppilaittensa kanssa ja jakaa näiden arkisen maailman ja sanonnat. "EVVK" ja Google ovat Joonakselle yhtä tuttuja kuin oppilaillekin.

"Tässä iässä, kun on alle 30 vielä ja toiminut kohtuullisen lyhyen aikaa moneen muuhun verrattuna
niin näkisin, että ehkä eniten mulla on annettavaa semmoisessa positiivisessa asenteessa ja siinä, että olen ehkä lähempänä oppilaiden kokemusmaailmaa."

Joonas arvostaa paitsi vanhempien kollegoidensa näkemystä ja kokemusta, hän myös ihailee heitä: "Täytyy olla aikamoinen epeli, että jaksaa sillä samalla intensiteetillä ja samalla virralla ja samalla motivoituneisuudella lähteä joka aamu opettamaan samaa asiaa. Mistä ne hankkii sen intensiteetin ja sen energian siihen, että ne jaksaa opettaa 30:tta kertaa sitä samaa asiaa?"


KOULU EI OLE FORMULAKISOJEN VARIKKO

Siinä missä Joonas Hievanen hiljalleen löysi oman tiensä opettajan työhön, Miia Puistolahdelle se oli selvää lapsesta lähtien. Nyt Miialla on takanaan jo parin kymmenen vuoden ura, ensin luokanopettajana ja sitten erityisopettajana Jokivarren koulussa. Hänen haasteensa on edelleen sama kuin uran alussa - tehdä työnsä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja hyvin.

"Sen, minkä on oppinut näiden vuosien aikana, on se, että ei saa olla kiirettä mihinkään." Kokemuksensa turvin Miia tietää tarkkaan, mitä on tekemässä ja uskaltaa ottaa sille aikaa: ”Erityisluokka ei ole mikään formulakisojen varikko, johon tullaan vaihtamaan renkaat. Asiat vaatii aikaa ja lapselle on annettava aikaa siihen, että hän oppii ja löytää oman tiensä”. Kokeneempi opettaja osaa myös usein innokkaampia nuorempia kollegoitaan selvemmin pohtia sitä, missä oppilas todella tarvitsee apua ja mitkä ovat hänen vahvuutensa.





ONNISTUMINEN ON ILO

Vuosien aikana Miia on myös oppinut erottamaan työn ja vapaa-ajan, vaikka oppilaat asioineen saattavat pyöriä mielessä. Into opettamiseen ei kuitenkaan ole laskenut tippaakaan. "Silloin kun mä aloitin yks mun kollega sanoi, että kuule kyllä se sunkin intos tuosta laantuu... Ajattelin silloin, että ei laannu, ja nyt sitten vaan löytää ihan erilaisista asioista niitä joka päivän iloja. Se on enemmän siinä arjessa, ei niinkään opetettavassa asiassa, siinä että näkee, että joku oppilas onnistuu." Miia summaa omat ja varmasti monen muunkin opettajan mietteet.


Ilona Laurikainen/PRIIMA