Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Mattomaraton
 
Kategoriat:

Hyväntekeväisyys voi ottaa kirjaviakin muotoja. Sääksmäellä se taipui räsymatoiksi. Siellä naiset päättivät paukuttaa räsymattoja yötä päivää yhteen putkeen ja lahjoittaa matot niitä tarvitseville.

Valkeakoski-opiston kudonta-asema Pellavapää pullistelee innostuneita naisia. Toijalainen Jukka Yrjölä sukkuloi tuttujen vempaimien keskellä. Kangaspuiden valmistaja on lahjoittanut tempaukseen loimet ja saanut kunnian lähettää mattomaratoonarit matkaan. Puheensa lopuksi Yrjölä kolauttaa yhteen mattosukkuloita.

Näin se siis on alkanut - mattomaraton. Tarkoitus on kutoa räsymattoja yötä päivää kaksilla kangaspuilla. Jos nämä naiset olisivat jääkiekkoilijoita, he sanoisivat, että aikovat katsoa, mihin oma peli riittää.


OIKEIN PITKÄ MATTO

Oikein pitkä matto oli aina ollut kudonnanohjaaja Minna Backmanin haaveissa. ”Kerran olin ollut yhden uudenvuodenyön kutomassa ja silloin ajattelin, että olisipa jännää joskus kutoa vuorokausi läpeensä. No, nämä innokas porukka vielä pisti pökkyä pesään ja tässä ollaan.”

Taustalta kuuluu naisten naurua, matonkuteiden repimistä ja kangaspuiden pauketta. Mattoa syntyy vauhdilla. ”Missä vaan tarvitaan mattoja hyvään kotiin, niin nyt niitä tulee.”

copyright YLE/videokuvaa

KAHDEKSAA VUOROKAUTTA

Kahdeksaa vuorokautta myöhemmin Sääksmäen naiset ovat jo kehittäneet lievän riippuvuussuhteen kangaspuihin. Mattoa on kudottu yötä päivää, ellei muuten niin energiajuoman voimalla. Kun urakoinnin muuttaa työviikoiksi, saadaan yhteensä 9,6 viikkoa. ”Mattoja syntyi yhteensä 61 kappaletta,” Minna summaa urakan. ”Metreissä se tekee 145.”

Pellavapään aitan hämyssä on näyttely, joka vetää vertoja Ateneumille tai Kiasmalle. Orsilla riippuu räsymattoja kaikissa sateenkaaren väreissä; taidetta, jonka naiset ovat sen suurempaa meteliä pitämättä hallinneet kautta vuosisatojen.

Suurimmassa osaan mattoja on jo kiinnitetty Varattu-lappu. ”Mattoja menee monenlaiseen paikkaan; yhteisökoteihin, vanhainkoteihin, vankilaan.” Minna kasaa käsivarrelleen kasan mattoja. Kohta naiset lähtevät viemään lahjaa tien toiselle puolelle, Sääksmäen vanhainkotiin.

”Tämä on ollut sellainen naisenergiarysäys. Meillä on ollut kamalan hauskaa, kun olemme tehneet näitä mattoja. Ja nyt vielä tämä antamisen ilo. ”

Priima/Regina Rask