Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Kainuussa taisteltiin talo kyläläisille
 
Kategoriat:

Kuhmolainen Vartiuksen kylä oli menettää vuonna 2000 ainoan kokouspaikkansa. Mutta nyt entisellä Vartiuksen koululla, nykyisellä kylätalolla valmistellaan juhlaa. Vieraiksi odotetaan entisiä koulun oppilaita ja työntekijöitä. Kylätalo aiotaan myös siunata.

Koulun muuntuminen kylätaloksi ei ole ollut aivan automaattista. Kun Vartiuksen koulu lakkautettiin vuonna 1995, se jäi vielä vuosiksi kyläläisten omaan käyttöön. Kansalaisopiston kurssit ja puupiirit pyörivät, ja toiminta oli aktiivista. Vuonna 2000 rantaan kuitenkin ilmestyi salaperäinen aita: Koulun ostoa suunnitellut liikemies halusi aidata alueen. Myös kyläläisten yhteinen rantapaikka laavuineen oli karkaamassa kyläläisten kynsistä.


ONNEKSI KYLÄLTÄ LÖYTYI TAISTELUTAHTOA

Kirjailija ja lääkäri Helinä Siikala on tullut vuosien jälkeen takaisin Vartiukseen. Kylän sielun ja voimapesän Sylvi Pölläsen ohella hän oli taistelemassa sen puolesta, että kylätalo jäi vartiuslaisille. "Miehet oli sitä mieltä, että akat on hulluja". Naisten periaatteena oli, että kyläläisillä säilyisi kokoontumispaikka. Siikala kertoi motiivikseen, etteivät hänen mielestään virkamiehet niin vain saisi kävellä ihmisten yli.

Kamppailun alkuaikoina Vartiuksen kyläkoulun rantaan ilmestyi aita. Yrittäjä, joka aluetta havitteli, oli ostamassa sitä perustettavan yrityksen nimiin. "Yrittäjä olisi alkanut tehdä huonekaluja, mutta sitten jälkeenpäin kuulin, että se olisikin myynyt sen eteenpäin, kun olisi ensin sen halvalla kaupungilta saanut", Sylvi Pöllänen muistelee.


copyright YLE/videokuvaa

TAKAPIRU JA TYÖNOHJAAJA

Helinä on syntyjään kainuulainen. Hän on syntynyt Suomussalmella ja asunut lapsena Paltamossa Oulujärven rannalla. Hän oli jo useita vuosia toiminut eräänlaisena "takapiruna" ja työohjaajana kainuunkehittäjä Sanni Huuskolle.

"Olin kulkenut näitä kainuun kyliä ja sillä lailla saanut uutta elävämpää suhdetta tähän koko Kainuuseen". Kun Sanni sitten soitti Helinälle ja pyysi apua koulujupakkaan, Helinä lähti heti. Helinä otti tehtäväkseen pitää henkeä yllä kirjoittamalla kirjelmiä ja mielipidekirjoituksia lehtiin.

Koulua varten tehtiin suunnitelmia, ideoitiin toimintaa ja mietittiin, miten koulun kulut saataisiin katettua. Taisteluvaihe kesti pari vuotta, kunnes sitten jo muualle myyty koulu saatiin pelastettua kyläläisten omistukseen.

Loppujen lopuksi koulu ostettiin takaisin kyläläisille markalla. Tai itse asiassa valuutan juuri vaihtuessa hinta oli helmikuussa 2003 yhteensä 17 senttiä. Sen jälkeen alkoi koululla kaksi ja puoli vuotta kestävä remontti. Vaikka kyläläiset saivat rahoitusta Kainuun naisyrittäjyys Leader ry:ltä, rahaa piti kerätä myös itse. Kaappikelloja veistettiin urakalla, asuntoja remontoitiin vuokrattaviksi. Kaikki tarvittava apu löytyi kylältä.


JUHLAN AIKA

Nyt on juhlan aika - kesä on kauneimmillaan ja Vartiuksen perukkalaisilla aihetta juhlaan. Arvailut juhlayleisön määrästä vaihtelevat kymmenestä sataan.

Sylvi Pöllänen huokaa juhlien lomassa tyytyväisyyttään: "Nyt tuntuu että olemme onnistuneet." Juhlavieraita saapuu paikalle satakunta.


Priima/Hilkka Nevala