1990-luvun alkupuolella koko Suomi pukeutui räikeänkirjaviin salihousuihin. Kuka on vastuussa yhdestä ysärin oudoimmista muotivillityksistä?

”Oltiin siinä 90-luvun alussa Kölnissä muotimessuilla, ja päätettiin katsastaa kaupungin vaatekaupat. Yhdessä pikkupuodissa oli myynnissä erikoisen näköisiä housuja, ja mulla alkoi lamppu syttymään, että hemmetti, tässä on jotain.” Näin muistelee Simo Leporanta, tv-mainoksista tuttu Vaatehuoneen Simo.


SIMON SYYTÄ - TAI ANSIOTA - KAIKKI

Simo osti yhdet housut kaavoiksi, ja siitä se lähti. Kuosiksi suunniteltiin kirjavaa ja neonväristä, ja loppu on muotihistoriaa. Salihousuja myytiin muutamassa vuodessa kymmeniä tuhansia pareja niin miehille kuin naisille.

Kerran salihousut nähnyt ei niiden mallia unohda. Näin Simo itse kuvailee luomustaan: ”Edestä matalahko, takaa korkeahko, eli alun perin bodareille tehty. Ja semmoselle, jolla on kaljamahaa käy erinomaisen hyvin, koska housut voi pitää sen költsykän alla. Ja jos on tarakka vähän levinny, ei haittaa. Mutta oleellisinta on se, että reideltä lahje on hyvin väljä, ja alisuusta erittäin kapea.”

SALIHOUSUISTA SALONKIHOUSUT

Kun salihousut olivat olleet kaupoissa pari vuotta, ne siirtyivät vapaa-ajalta virallisempiin tilaisuuksiin. Lökähousuja nähtiin työpaikoilla ja juhlissakin.

”Kerran tuli yksi henkilökunnasta sanomaan takahuoneeseen, että Simo, hyvänen aika, täällä yksi rouva tahtoo nätit salihousut huomisiin häihin, mitä sille sanotaan!” Simon kanta oli selkeä, kauppa ei opasta asiakasta pukeutumisessa, jos asiakas ei sitä pyydä. ”Ja rouvalla oli jo jakku ja korkokengät salihousujen kanssa pidettäviksi!”

”Suoraan sanottuna välillä teki häijyä. Olihan se ihan kamalan näköistä. Iso löppänä housu, kyllä se puki suomalaista naista, jolla oli vartaloo ja pyrstöä!”


Priima/Tiina Klemettilä