Sama raju rokkisoundi, joka oli valloittanut populaarimusiikin maailman, raivasi vuonna 1969 tiensä näyttämölle Tampereen Popteatterin Hair -musikaalissa. Tämä vallankumouksellisten julistuksien, rahvaanomaisuuden ja kovan rokin räjähdys näyttämöllä järisytti musiikkiteatteria sen juuria myöten.

Musikaalin ohjaaja Reijo Paukku muistelee, että oli kiehtovaa ravistella seisovaa ja pönöttävää yhteiskuntaa ja teatterimaailmaa. ”Silloin ajateltiin, että nyt me nuoret näytetään teille, mistä homma kusee”, hymyilee Paukku kotonaan Kotkassa 39 vuotta ensi-illan jälkeen.


EDELLÄKÄVIJÄ

Vastaavia nuorten teatteriryhmiä ei ollut vielä vuonna 1969. Teatteriryhmät tuolloin olivat noin kolmikymppisten tai vanhempien muodostamia.

Popteatterissa oli mukana hyvin monenlaisia nuoria. Paukku muistelee, että mukana oli laihaa ja lihavaa, nuorta ja vielä nuorempaa. ”Jotenkin tää prosessi hitsas meidät yhteen, niin että meillä oli hirveen hyvä yhteishenki”, sanoo Paukku. Porukka tuli hyvin toimeen, ja jokainen kantoi myös kiertueilla vastuuta. Reijo Paukku huomauttaa, että he eivät kuitenkaan olleet oikeita hippejä, vaikka se saattoi siltä näyttää: ”Me oltiin sellaisia viikonloppuhippejä. Oli kiva ostaa kaikenlaisia vaatteita, hepeneitä ja helmiä. Sitten mentiin vaikka Ruisrokkiin heilumaan niitten kanssa, mutta ei sitten arkena niissä esiinnytty."





MERKILLISTÄ AIKAA

Paukku pohtii, että nuoriso eli ikään kuin umpiossa, eikä oikein tiennyt mitä tekisi ja minne menisi. Enemmän silloin säntäiltiin sinne tänne. Teatterikin oli silloin vielä vanhoillista, vaikka mm. West side Story oli vuosikymmenen alussa jo vähän näyttänyt suuntaa siitä, mitä oli ehkä tulossa. ”Mutta sekin oli vielä sellaista minkkimuuri-teatteria”, Paukku muistelee.

Oliko yhteiskunta valmis Hairiin? ”No kai se aika outolintu oli”, Reijo sanoo ja jatkaa: ”Silloin oltiin niin luterilaisia, että nyt siellä sitten poltettiin pilvee ja puhuttiin seksistä ihan vapaasti ja kaikki oli pitkin ja poikin, kaikkien kanssa. Oltiin jopa alasti!” Kuitenkin Hairissa oli pintakuoren alla vakavaa asiaa, joka esitettiin niin, että se meni perille.

ALASTOMUUS

Aina ensimmäinen järisyttää ja puhuttaa. ”Eihän mekään oltu alasti vielä ensimmäisessä, eikä vielä toisessakaan näytöksessä, vaan vasta kolmannessa. Meillä oli semmoiset ihonväriset suojukset, ja me huomattiin, että ne suorastaan korostivat tiettyjä asioita enemmän kuin peittivät. Kolmannessa esityksessä sanattomasta sopimuksesta kaikki jäi pois”, Reijo hymyilee. Popteatterilaiset pelkäsivät saavansa haasteen oikeuteen moisesta, mutta niin ei kuitenkaan käynyt.

TOISEKSI PARASTA

Hairia esitettiin samaan aikaan muualla Euroopassa Lontoossa, Pariisissa sekä Tukholmassa. Yhdysvaltalaisen tuotantoyhtiön edustajat kävivät tarkistamassa kaikki esitykset ja antoivat omat arvionsa onnistumista. ”Ne sanoivat, että Pariisi on paras, Tampere toinen ja Lontoo kolmas. Että aika hyvin sijoituttiin silloin”, myhäilee Reijo Paukku.


Priima/Esa Viherä