Äänimaisema voidaan määritellä akustiseksi horisontiksi. Aivan kuten visuaalinen horisontti, myös akustinen horisontti on kaikkien yhteistä tilaa. Ihmisen lisääntynyt liikkumisen tarve kuitenkin muokkaa ja täyttää tuota horisonttia kaiken aikaa.

Liikenteen vaikutus kokemaamme äänimaailmaan on Noora Vikmanin mukaan tylsä itsestään selvyys, mutta liikenteen lisääntyminen on siihen eniten vaikuttanut. ”Eikä kyse ole pelkästään äänentasosta, vaan siitä, kuinka liikenne muuttaa maisemaa havaittavana kokonaisuutena”, Vikman sanoo.

Hän puhuukin äänimaiseman muuttumisesta termein hifi- ja lofi-maisema. ”Se tarkoittaa sitä, että perinteisessä hifi-maisemassa saattaa äänen lähteet erottaa, mutta lofi-maisemassa äänen lähteitä ei enää voi erotella.”

Liikenteen kohinasta onkin tullut oikeastaan asuttujen alueiden perusääni, ns. keynote sound. Vikman kuitenkin muistuttaa, että pelkästään autoja laskemalla ei voi päätellä äänimaisemassa tapahtunutta melun lisäystä, sillä liikenteen märän kaksinkertaistuminen tarkoittaa vain kolmen desibelin lisäystä äänitasossa. Ihminen kuulee melun kaksinkertaistuvan, kun äänitaso kasvaa 10 dB, jolloin liikenteen pitää yli kuusinkertaistua, että huomaamme melun kaksinkertaistuneen.


YMPÄRISTÖHAITTA

Monet altistuvat äänelle huomaamattaan. Yli miljoona suomalaista asuu alueilla, joiden äänentaso on yli 55 dB. Kyseessä on jo niin korkea taso, että näillä alueilla ei pitäisi asua. Jatkuva melu on stressitekijä ja elämän laatuun vaikuttava seikka.

Vikman kertoo ns. tavallisille kaupunkilaisille vetämästään kuuntelukävelystä, jossa ihmisiä kävelytettiin Joensuussa erilaisissa ääniympäristöissä kertomatta heille etukäteen mitään äänimaisematutkimuksesta. Kävelyn tuloksena mukana olleet havahtuivat uudella tavalla huomaamaan ääniympäristössään olevia ääniä ja muutoksia.

”Kyllä ihmiset tunnistavat äänimaiseman muutokset, mutta se on sellaista epämääräistä närkästystä joka liittyy meluun. Juuri sen takia, koska ihmiset tietävät, että se ei ole heidän omassa hallinnassaan”, sanoo tutkija Noora Vikman.





AVAINASEMASSA KAUPUNKISUUNNITTELU

Vanhojen puutalokortteleiden häviäminen kaupungeista muuttaa huomaamattamme myös äänimaisemaa. Puutalotalojen myötä ovat kadonneet myös hiljaiset sisäpihat ja tilalle on rakennettu ns. kovia pintoja, kiveä, metallia ja lasia. Noora Vikman sanoo, että rakennukset ja ympäristöt näyttävät kyllä hyviltä, mutta tietävätkö suunnittelijat toistensa tekemisistä: ” Se onkin juuri tutkimuksemme tarkoitus; onko jokin taho, joka tietää ja hallitsee kokonaisuuden”.

Vikmanin mukaan äänimaisema otetaan yhdyskuntasuunnittelussa huomioon enemmän tai vähemmän. ”On olemassa arkkitehtejä, jotka haluaisivat huomioida sen enemmänkin, mutta vastaan tulevat taloudelliset seikat”, huomauttaa Vikman. Ratkaisut saattaisivat loppujen lopuksi olla varsin yksinkertaisia.
Hän teroittaa kuitenkin, että tässäkään asiassa ei ole yhtä ainoaa hyvää päämäärää: ”Kysymys on siitä, että mihin on totuttu. Haastattelut kuuntelukävelyillä ovat antaneet hyvin monenlaisia vastauksia siitä, miksi jonkin tietyn paikan äänimaisema on hyvä tai vastaavasti huono.”


HILJAISUUDEN STATUS

”Hiljaisuuskin on otettu haltuun siten, että järjestetään retkiä ja paikkoja, joissa voi maksua vastaan kokea hiljaisuutta”, Noora Vikman kertoo. Vikman muistelee, että EY direktiivissä vuodelta 2002 velvoitetaan valtioita tarjoamaan kansalaisilleen hiljaisia paikkoja. Suomessakin alettiin em. direktiivin jälkeen kartoittaa kaupunkien hiljaisia alueita. Siitä syntyi jatkokysymys, että mitä esimerkiksi hiljaisille asuinalueille tapahtuu. Lisääkö hiljaisuuden status niiden arvoa? ”Tästä hiljaisuudesta alkaa tulla uusi statussymboli”, sanoo Vikman.


Priima/Esa Viherä