Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Eila Ekman ja intohimo
 
Kategoriat:

Eila Ekman-Björkman on nykytaiteilija, joka taitaa niin muotokuvamaalauksen kuin sielunnäkyjenkin kuvaamisen. Hänen töissään hehkuvat värit.

Intohimo

Taidemaalari Eila Ekman-Björkman työskentelee vapaana taiteilijana ja opettaa tyttärensä kanssa perustamassaan yksityisessä taidekoulussa. Eilalle kuvien tekeminen on intohimo. Ilman sitä hän voisi huonosti.

Tuska

copyright YLE/videokuvaa

Yksi Eilalle itselleen rakkaimmista töistä on kuvasarja, jossa hän käsittelee äitinsä kuolemaa. Eila kuvitti oman tuskansa kolmeen suureen tauluun. Taulut olivat pitkään julkisuudelta pimennossa, mutta tässä syksynä Eila nosti ne esille. Hänen mukaansa on hyvä, että tuska on tauluissa eikä hänen sisällään.

Onni

Vanhempien kuolema ja oma ikääntyminen on saanut taiteilijan miettimään ihmisen sielun olemusta. Eila näkee sielun erilaisten taiteilijoiden työnjäljessä yhtälailla kuin lapsenlapsiensa silmissä. Kaikista sielukkain on suvun uusin tulokas, pieni Frans.
Lapsenlapset ovatkin Eilalle tärkeä elämän onni.

copyright YLE/videokuvaa

Tämä vuoden 1957 mannekiinikuningatar sanoo elävänsä juuri nyt elämänsä parasta aikaa. Hänen mukaansa elämä on päiväpäivältä vain hienompaa. Eila haluaa elää täysillä, omana itsenään.

- Ihmisen elämä on niin lyhyt, sitä ei pitäisi käyttää mihinkään turhaan teeskentelyyn, hän muistuttaa.



Kirsi Markkanen / PRIIMA


Eila Ekman-Björkmanin sivut