Lapualla vaikuttava Aino Yli-Vainio–Säily, 67, muistelee isäänsä, saarnaaja Niilo Yli-Vainiota suurella rakkaudella. Hän oli isän tyttö.
”Toisille hän oli julkkis, mutta minulle hän oli isä”, perheen esikoisena kasvanut Aino sanoo. Isän tytöksi tunnustautuva Aino kertoo kulkeneensa isänsä mukana lukuisilla saarnamatkoilla, ja tämän myötä Niilo olisi toivonut tyttärestään jatkajaa uralleen.
”Menin nuorena naimisiin, joten avioliitto ja perheenäidin rooli katkaisivat haaveet jatkajan roolista. Kasvoin kuitenkin saarnaajan tyttärenä, joten tätä onnea ei voi minulta kukaan viedä", Aino kiteyttää hymyillen.
SOSIAALINEN ERAKKO
Saarnaaja Niilo Yli-Vainion herätyskokoukset niin Lapualla kuin muuallakin maailmalla ovat jääneet 1970-luvun loppupuolelta lähtemättömästi muistiin.
Tuhannet ihmiset kokivat Yli-Vainion toiminnan yhteydessä uskonnollisen heräämisen, ja helluntaiseurakuntien jäsenmäärä kasvoi Yli-Vainion julkisen toiminnan aikana vuosina 1977-1981 noin 6 000 hengellä.
Vuonna 1981 Espanjassa lenkkipolulle menehtynyt saarnaaja tunnettiin julkisuudessa ”vahvana oman tiensä kulkijana”, joka käytti annettua armolahjaa kanssakulkijoiden pelastamiseksi.
”Isä oli omalla tavallaan sosiaalinen erakko. Hän rakasti julkisuutta, mutta samalla kaipasi myös yksityisyyttä. Isä oli kotioloissa hauska hassuttelija ja huumori kukki myös saarnamatkoilla. Meillä oli mukavaa yhdessä, vaikka kiertäminen verotti niin fyysisiä kuin henkisiäkin voimavaroja", Aino-tytär selvittää.
SURUTYÖ ON EDELLEEN KESKEN
Ainosta ei tullut isänsä manttelin perijää, vaikka Yli-Vainion esikoinen sanoo omaksuneensa isänsä opit toimintatapoja myöten: ”Minulla oli jopa oma rukousjono, jossa tapahtui samanlaisia parantumisia ja hengellisiä ilmentymiä kuin isällänikin. Tahdosta huolimatta koin, että isäni saappaat olisivat olleet kuitenkin liian suuret astuttavaksi. Lisäksi avioliitto, lapset ja elämä saarnaajan vaimona asetti askelilleni toisenlaiset ehdot."
Niilo Yli-Vainion traaginen kuolema veti tumman esiripun aikansa suurimmalle näyttämölle ja sen palvotulle seremoniamestarille. Hetkessä hiljeni myös Lapuan seurojentalo, jonka uumenissa rukoiltiin joka tiistai, - ajasta ja kelistä riippumatta - tuhatpäisin voimin.
Suuri suruvaippa laskeutui myös perheen ylle, joka oli menettänyt hetkessä rakastetun aviomiehen, isän ja esikuvan.
”Surutyö on edelleen kesken. Meillä oli isän kanssa valtavan lämpimät ja läheiset välit. Menetin isän, mutta samalla menetin myös työtoverin. Kasettien kuuntelu ja kuvien katselu ei ole vieläkään helppoa", Aino-tytär valottaa.
ILON JA SURUN KILPAJUOKSU
Myös Ainon omassa elämässä viimeiset vuodet ovat olleet ilon ja surun kilpajuoksua. ”Ensin hautasin mieheni ja sen jälkeen sairastuin syöpään. Kävin lävitse isoja leikkauksia ja vaikeita hoitoja. Maallinen vaellusmatkani tuntui olevan loppusuoralla, mutta hoidot tehosivat, ja elämänlangat saivat lisää pituutta.
Kun suru ja murhe oli selätetty, Ainon elämään astui uusi onni, miehen muodossa.
”Silloiseen kotikaupunkiini Outokumpuun muutti mies, joka ihmetteli tulonsa syytä. Se selvisi pian, kun hän lähti meille kirpputorin tytöille autokuskiksi. Kaksi kertaa tavattiin ja sen jälkeen sain kosintakirjeen eli kyseessä oli aito salamarakkaus", Aino tunnustaa hymyillen.
Myös kodin suhteen Aino sanoo ympyrän olevan sulkeutumassa, sillä pariskunta Yli-Vainio–Säily muutti vajaa vuosi sitten takaisin Lapualle.
”Yli 40 kertaa ehdin elämäni aikana muuttaa, mutta nyt olen kotona. Täällä ovat juuret, lapsuuteni rakkaimmat muistot ja vanhempieni hauta", Aino huokaa onnellisena.
Priima/Anne Anttila