Kun on hyvä jää ja myötätuuli, on kuin painottomassa tilassa liitelisi, summaa retkiluistelija Roope Ruokolainen.
Retkiluistelu on mainio tapa liikkua talvisessa luonnossa. Retkiluistelua harrastetaan luonnonjäällä ja luonnon ehdoilla monoihin tai vaelluskenkiin kiinnitettävien retkiluistinten avulla.
Jäällä liikuttaessa on tärkeää muistaa turvallisuusseikat ja oikea varustus. Mukana on hyvä olla ainakin naskalit, jääsauva, heittoköysi ja vaihtovaatteet. Myös ensiapuvälineet, kartta, kompassi, kännykkä ja polvi- ja kyynärsuojukset ovat suositeltavia varusteita. Tärkein turva on kuitenkin luistelukaveri; retkiluistelua harrastetaan aina ryhmässä. Tammikuisille jäille Roopen lisäksi suunnistivat myös vaimo Irma Ruokolainen ja ystävä Vesa Hartman.
Kepillä jäätä
Retkiluistelijan kannalta jää on parhaimmillaan alkukaudesta ennen lumisateita. Lumi nimittäin peittää näkyvyyden ja karhentaa jään sileää pintaa. Matkaan lähdettäessä kannattaa kokeilla kepillä jäätä, kirjaimellisesti. Vanha hyvä nyrkkisääntö on, että syksyisen jään on oltava vähintään viiden sentin vahvuista kantaakseen ihmisen. Rannan tuntumassa jäätä olisi hyvä olla noin 10 senttiä ennen kuin keskemmälle on mitään asiaa. Turvallisinta on luistella tutuilla jäillä.
- Joskus minulta kysytään miten uskallan mennä jäälle. Käyn Lahdesta töissä Helsingissä ja kyllä minä enemmän pelkään sitä työmatkaa kuin näitä jäitä, sanoo kokenut luistelija Vesa Hartman.
Vastaus vapaudenkaipuuseen
Retkiluistelijoiden määrä Suomessa on koko ajan huimassa kasvussa. Tällä hetkellä Suomen retkiluistelijoihin kuuluvia luistelijoita on noin 1700, lisäksi vähintään toinen mokoma on seuraan kuulumattomia alan harrastajia.
- Kyllä tässä lajissa kiehtoo vapaus. Nythän se on vasta laatuaikaa, kun lapset ovat lähteneet maailmalle ja voi olla itsekäs ja lähteä silloin kun itselle sopii, Vesa miettii.
- Jos vaihtoehtona on siivoaminen tai retkiluistelu, niin minähän lähden retkiluistelemaan, nauraa Irma Ruokolainen.
Milla Laakso / PRIIMA