Priima - Muistatko kun... | Arkistoitu

Pankkikirjat | Arkistoitu

koskelainen — Fri, 25 Apr 2008 17:38:32 +0300

Oikeintuli tippa linssiin pankkikirja-juttua katsellessa. Hupaisaa vain, että naapuristossani asuu sivistyneitä ja varakkaita ihmisiä, jotka eivät suostu luopumaan pankkikirjastaan. He ovat joutuneet todellakin taistelemaan saadakseen pitää kirjan ja voidakseen asioida kirjan kanssa.
Konttorinjohtajatasolta ei ole löytynyt myötäelämistä. Onneksi ehkä saldot eri tileillä ovat hellyttäneet korkeamman virkamiehen suostumaan pankkikirjojen käyttöön. Pariskunta nostaa isomman summan rahaa pari kertaa kuukaudessa ja täysin tyytyväinen.
Laskunsa he maksavat nykyaikaisesti.

Tasakatot ja asuntolainat | Arkistoitu

sark — Fri, 28 Mar 2008 23:25:44 +0200

Mekin rakensimme tasakattoisen talon. Kauhea kokemus. Mutta hieno.
Yhdyspankista saimme 6 vuoden asuntolainan, ei siihen aikaan parempia laina-aikoja ollut tarjolla.
Talomme on edelleen olemassa, mutta uudella katolla.

Maaottelukävely | Arkistoitu

avuton — Thu, 28 Feb 2008 09:59:50 +0200

Muistatteko kun 60-luvulla ja mahdollisesti vielä 70-luvullakin kyläkunnittain lähdettiin kävelylenkille. Kyseessä oli maaottelukävely Ruotsia vastaan. Silloin saatiin suomalaiset liikkeelle, sillä sehän oli kunnia asia, tai miltei velvollisuus, kävellä muutaman kilometrin matka ja kirjoittaa nimensä kansakoululla olevaan listaan. Kansakouluilla istui joukko tärkeitä ihmisiä kirjoittamassa nimiä vihkoon.
Se oli yhteisöllisyyttä ja kuntoiluhenkisyyttä.

Minihameet | Arkistoitu

saararouva — Wed, 23 Jan 2008 09:20:54 +0200

Katselimme viikonvaihteessa vanhoja- vai pitäisikö sanoa tyttövuosieni - valokuvia. Rippikuvani 60-luvulta on todella hellyyttävä. Eturivissä me seisomme valkoisissa pikkuvaatteissa kuin mitkäkin barbit. Mekko ylettyy juuri ja juuri vyön alapuolelle.
Muistan millaisen taistelun minäkin kävin kotonani rippimekosta. Muoti sanoi, että miniä on oltava. Ihme, että kirkko salli moisen ja ihme, että me minimekkoiset tytöt saimme mennä kuvassa eturiviin. Ilmeisesti me vain menimme.
Muistaakseni samaan aikaan monissa seurakunnissa käytiin keskustelua, että saako kirkossa soittaa uruilla Eero Raittisen hittiä "Vanha holvikirkko". Meidän seurakunta kielsi, vaikka kuten me minimekkoiset tiedostavat teinit yritimme vakuuttaa, että sehän on kirkollinen laulu, siinähän lauletaan holvikirkosta.

Ruotsinlaivat | Arkistoitu

sark — Thu, 03 Jan 2008 20:52:39 +0200

Eiköhän jokaisen yli viisikymppisen suurimpia lapsuuden tai nuoruuden kokemuksia ollut laivamatka Naantalista Kapelskäriin tai Norrtäljeen. Hyttejä laivoilla oli vain muutamia, epämukavia rivissä olevia nukkumatuoleja sitäkin enemmän ja lattiapinta-alaa nukkua kaikille lopuille. Viinakaupasta ostettiin kermalikööriä ja seisova pöytä oli ehdottomasti koettava. Kotona piti kertoa kaikille kadehtijoille katkarapujen ihanasta mausta. Ja perillä Tukholmassa oli syötävä storstrutani, valtaisan kokoinen jäätelötuutti.
Sitten myöhemmin autolla oli käytävä Ikeassa.
Edistyksellistä

Danny show | Arkistoitu

venetsia9 — Tue, 06 Nov 2007 23:50:08 +0200

Nuoruuteni suurimpiin hetkiin kuului Danny show! Se valon määrä. Se väkimäärä lavalla ja lavan takana. Ne vähäpukeiset tanssijattaret. Siellä taisivat olla koivistolaiset ja monet muut. Oliko Einikin?
Alavuden lavalle oli päästävä katsomaan Dannya joka kesä. Kaikki muut showt olivat olemattomia.
Danny shown pääsylippuja pidettiin huoneen seinällä, samoin kaikki keikkaan liittyvä materiaali.
Vautsi.
Onneksi tuolloin ei tarvinnut jonottaa lippuja yökausia, kuten nyt. Tosin tuskin nykynuoret Dannyshowhon lippuja jonottaisivatkaan.
Kuvittelin viime kesänä, että voisin verestellä nuoruusmuistoja menemällä katsomaan nuoruuteni idolia. Näyttävä bussi oli keikkapaikan pihalla. Siihen se näyttävyys katosikin. ikinuori herra Lipsanen oli samanoloinen kuin silloin 70-luvullakin. Harmi vain, että minä olin vanhentunut.
Onneksi nuoruusmuistojen kultaisuutta eivät saa pois edes nykyhetken karut kokemukset.

Hiustenkuivaaminen | Arkistoitu

saararouva — Fri, 26 Oct 2007 10:41:51 +0300

hiustenkuivaus muovisella ilmakuvulla oli totta tosiaan todellisuutta 70-luvulla. Se oli hienoa. Istuimme vuorotellen siskoni kanssa vihreän muovipussin alla,luimme Suosikkia tai Introa ja odotimme iltaa yhtä suurella innolla kuin Jaana Husukallio lähetyksessänne.
Muistatko kun- juttunne on hyvää dementianestohoitoa. Juttunne panevat muistisolut liikkeelle.

Maitokannut | Arkistoitu

xpm54op4 — Fri, 26 Oct 2007 07:43:04 +0300

Menneinä vuosina haettiin kaupasta maitoa kannulla.Peltiseen kannuun kaupan myyjä mittasi pyydetyn määrän maitoa.
Kannen alle laitettiin leivontapaperia tiivisteeksi, ettei maito roiskuisi yli.
Nykyaikana kannu soveltuu hyvin marjakannuksi.Puolukat tai mustikat kulkevat siinä kätevästi.Sangasta kannu on myös kätevä kantaa.
Jääkaappia ei ollut 50-luvun lopulla ja maito pysyi kylmänä kesällä vesiastiassa.

Purukumien keräilykortit | Arkistoitu

xpm54op4 — Sun, 14 Oct 2007 17:40:39 +0300

60-luvulla keräiltiin purukumipakkausten keräilykuvia.
Liverpoolin pitkätukkien Beatlesien kuvat olivat suosittuja.Kuvia vaihdettiin salaa koulussa välituntien aikana, koska se oli kiellettyä puuhaa.Opettaja takavarikoi joittenkin korteja ja palautti vasta keväällä todistusten jaon yhteydessä.
Jalkapallon pelaajat olivat myös sankareita. Joukkueen pelaajien kuvien kerääminen vei aikaa ja rahaa. Viikkorahaa annettiin tuohon aikaan niukasti. Raha piti ansaita, vaikka polttopuita pilkkomalla.

Isähahmon kuolema | Arkistoitu

saararouva — Tue, 18 Sep 2007 17:10:09 +0300

Keskustelimme eilen illalla aiheesta Muistatkos kun?. Meitä oli viisi kokijaa ja kaikille 80-luvun puolivälin syyskuinen lauantai on jäänyt lähtemättömästi mieleen – miltei voisi sanoa kuolemattomasti muistoihin.

Tuolloin kulki pitkin Helsingin keskustaa hautajaissaattue, Espan varrella oli satoja ihmisiä jo tunteja ennen saattueen tulemista. Kaikki olimme hiljaa ja monen silmäkulmassa oli kyynel. Vaikka kaikki tiesimme, että vainaja oli vanha ja viimeiset vuotensa hyvinkin sairas, silti tuo tilanne oli puhutteleva. Minä olen syntynyt Juho Kusti Paasikiven tasavaltaan, mutta minä muistin tuolloin vain yhden Kekkosen. Kekkonen oli synonyymi sanalla Presidentti. Miksi meitä kaikkia ja ilmeisesti koko kansakuntaakin kosketti niin paljon vanhan miehen kuolema? En tiedä. Minulle oli kuitenkin itsestään selvää, että tuona lauantaina haluan olla seisomassa Espalla, nimenomaan Espalla ja nähdä ohilipuvan auton. Se oli tunnerikas päivä, tuntui kuin koko maa olisi pysähtynyt. Eniten ihmisiähän taisi olla Marsalkka Mannerheimin patsaalla, mutta minä en kokenut Marskia ja Urkkia samanarvoisina. Molemmat ovat olleet Suomelle ratkaisevan tärkeitä, mutta eivät yhteismitallisia.

Televisiosta katsoin uutisista kuvia Kekkosen hautajaisista. Jykevin kohta oli, kun arkkua kannettiin Tuomiokirkon portaita alas marssimusiikin tahdissa.

Minulle Kekkonen oli auktoriteetti, Isähahmo ja kansakunnan ainoa eteenpäinsaattaja. Hänen poistumisensa joukostamme ei ollut kuulunut minun tietoisuuteeni.

Muistan myös Rouva Sylvi Kekkosen kuoleman. Söimme koulun ruokalassa ja radiosta ei tullutkaan kevyttä kotimaista puolituntista, vaan vakavaa musiikkia. Sitten kerrottiin, että Presidentin puoliso on kuollut.