Vieraana Esko Valtaoja Kuva: Harri hinkka

Esko Valtaoja: MIKSI TIEDEMIES PELKÄÄ MÖRKÖJÄ?

Keskiviikkona 5.12.2007 klo 22:05 TV2

Onko rakkaus sokea, kuten moni meistä uskoo? Ei ole, väittää luonnontieteilijä Esko Valtaoja Punaisessa langassa. Rakkaus on paljon rationaalisempaa hommaa kuin tunnehuumassa arvaisikaan.

- Jos ihmisellä olisi vain kerran vuodessa kiima-aika ja sitten oltaisiin kaikki sikin sokin kuin teekkarit laivaristeilyllä niin, että kukaan ei tietäisi lopulta, kuka on kenenkin lapsen isä, Suomessa olisi 100 000 yksinhuoltajaäitiä joka kevät. Parisuhde, jossa on isä ja äiti, on evoluution kannalta valtava etu. Rakkaus on liisteriä ja aivodopingia, jota tarvitaan, koska ihmislapsen kasvattaminen on kova urakka.

Evoluution näkökulmasta moni muukin arkipäivän uskomus on huuhaata. Vahvat eivät syö hitaita eikä eloonjäämiskamppailu ole yksilölaji. Yhteistyö on voimaa.

- Vahvin ei voita eikä heikot sorru elontiellä. Päinvastoin elämässä menestyvät sopivimmat ja sopeutuvimmat.

Ihminen nimeltä Esko Valtaojakin on epäselvä käsite, sillä hän, kuten muutkin ihmiset, elää samassa ruumiissa valtavan bakteeripopulaation kanssa.

- Ilman näitä bakteereja kuolisin äkkiä ja nopeasti. Olen monen elävän olion solmima liitto, toimivan yhteistyön tulos.

Valtaojalla on henkilökohtainen ongelma. Tähtitieteilijä pelkää kuollakseen pimeää. Hän ei usko mörköihin eikä kummituksiin mutta pelkää silti niin, että tähtitorniin pimeässä kulkiessaan hän on sydänkohtauksen partaalla. Pimeänpelollekin löytyy evolutiivinen selityksensä.

Myös hylkäämisen pelolla, josta hän kertoo kärsivänsä, on pitkät juuret ihmisen historiassa. Jos lauma hylkää lapsensa, lapsi on tuhoon tuomittu.

Ja sitä paitsi maailmanloppu on tulossa. Mitä ihmisestä jää jäljelle, jos ja kun laji katoaa maapallolta? Muoviset, hitaasti hajoavat vessanpöntön renkaat ja vähän avaruusromua, joka jää kiertämään aurinkokuntaa vielä silloinkin, kun niiden lähettäjä on lopullisesti poissa.

Tuotanto YLE Asiaohjelmat.

Teksti-tv s.334.

[Takaisin]