Karttanavigaatiota varten tarvitset Flashin. Voit ladata sen täältä.


Punk-sanastoa:

Kilju

Diy-periaatteella toteutettu alkoholipitoinen juoma.

Lähde: Ritva raippa / TEE-SE-ITSE oma elämäsi

« Takaisin edelliselle sivulle

Lahti - Punk

Paikkakunta: Lahti

Lahti - Punk

Lahti, tuo taantumuksen tyyssija ja kaiken erilaisuuden kieltäjä, kohtasi 70-luvun lopun ja 80-luvun aikana myös Punk –liikkeen.

Muun muassa paikalliset poliisit suhtautuivat tähän pieneen mutta agressiivisen kantaaottavaan LahtiPunk joukkoon, varmasti tietämättömyyttään liikkeen toiminnasta, lievästikin ilmoitettuna, vihamielisesti. Useana aamuna paikalliset Punkit heräsivät Loviisankadun poliisilaitokselta tai selviämisasemalta, joissa heitä pidettiin Punkkien oman kokemuksen mukaan niin pitkään kuin mahdollista. Hauskin asia mitä putkassa paikallisille Punkeille tehtiin, oli se, että heidän kanssaan samaan selliin laitettiin muun muassa kaikista agressiivisin katutappelija, joka jatkoi agressionsa purkamista esimerkiksi muihin samassa sellissä olijoihin.

Lahden kaupunki suhtautui myös iloisen kannustavasti tähän paikalliseen punk-kulttuuriin: Mukkulassa kesäfestivaaleilla esiintyi paikallinen Punk-liikkeen äänenkantaja, Lahden Raivaus. Keikka keskeytettiin, poliisit tulivat paikalle, mutta onneksi tämä ovela orkesteri oli ehtinyt poistua lavalta pois ennen poliisien saapumista. Poliisiraukat keskettivät siten paikallisen Mikki Boo -nimisen pop -orkesterin musisoinnin, luullen tätä orkesteria kyseisen kaaoksen ja yhteiskuntakapinan yllyttäjäksi.

Lahden Raivausta ja tilaisuuden järjestäjää yritettiin aluksi syyttää esiintymisen johdosta seuraavista asioista: Jumalanpilkka, sukupuolikurin loukkaaminen, huvilain rikkominen sekä hyvän tavan vastainen esiintyminen. Tästä episodista kerrottiin siihen aikaan useasti myös lehdissä, mm. Helsingin Sanomissa, Etelä-Suomen Sanomissa sekä muistaakseni myös iltapäivälehdissä.

Muistorikkain näistä lehtiuutisoinneista meni jotakuinkin näin ”yhtyeen esiintyessä yhtyeen kannattajat järjestivät perinteisiä tapahtumia, kuten esimerkiksi virtsaamista saunan katolta”. Tästä tilaisuudesta järjestäjä sai ilmeisesti syytteen huvilain (Huvilaki) rikkomisesta, joka vaikeutti myöhemminkin Lahdessa musiikkitilaisuuksien järjestämistä. Lahden Raivaus -yhtyeen laulaja joutui viemään poliisille luettavaksi kaikki laulamansa tekstien kopiot (esitetty virsi ja omat tekstit). Jostain kummasta syystä poliisin saamat omat tekstit olivat ”hieman puhtaampia” kuin itse tapahtumassa lauletut. Esitetty Virsi itsessään oli sanasta sanaan kuten virsikirjaan oli kirjoitettu, ainoa virren loppuun erillisenä lisätty kannustushuuto oli "saatanan tekouskovaiset". Tilaisuudesta itsestään tuli muuten Mukkulan alueen asukkailta kymmeniä, ellei satoja valituksia.

Samainen Lahden Raivaus -yhtye oli osallisena myös näinä pimeinä taantumuksen aikoina soittamassa myös tilaisuuksissa, jolloin esimerkiksi jouluna ei saanut tiettyinä joulun päivinä soittaa kevyttä musiikkia julkisesti. Eräskin useamman yhtyeen soittotilaisuus oli ilmoitettu virallisesti espanjalaiseksi jumalanpalvelukseksi. Poliisi kävi paikan päällä tarkistamassa tämänkin ohjelman. Tarkistus tapahtui onneksi vielä itse virallisen ohjelman aikana. Itse tilaisuudesta en muista paljon muuta kuin että yön pimeinä tunteina joku löi pullon rikki jonkun toisen päähän.

Lahden Raivaus, myöhemmin pelkkä Raivaus, edusti Punk-liikkeen älykkäämpää, järjestäytyneempää sekä ilkeästi kantaaottavampaa puolta. Lahden Raivauksen Punk-is-dead julistus ei saanut paljon ymmärrystä muotipunkkareilta jotka ostivat samaan aikaan mainospaitoja ja maalasivat takkeihinsa Punk-lives! julistuksia. (tässä muuten tiedoksi arkistoa varten: oli olemassa selvä luokkaero ryhmien Punkit ja muotipunkkarit välillä).

Muuta järjestelmää sisältäpäin!


« Takaisin edelliselle sivulle