Karttanavigaatiota varten tarvitset Flashin. Voit ladata sen täältä.


Punk-sanastoa:

Punkbailut

Joko pienmuotoiset punkkareiden juhlat jonkun jäsenen kotona tai laajempi punktapahtuma.

Lähde: Ritva raippa / TEE-SE-ITSE oma elämäsi

« Takaisin edelliselle sivulle

77 muistot: sälää rinnuksissa ja kirjankansissa

Paikkakunta: Ylöjärvi

Kuvat ja teksti: Jorma Riihikoski
Tässä ns. sälää punk vuosilta. Musiikin lisäksi punkkiin kuului nuorisokulttuureihin liittyvää oheistoimintaa. Ne, jotka eivät soittaneet toivat aktiviteettinsä esille toimimalla jollain muulla tavalla luovasti.

Punkille sielunsa antaneet myös innostuivat näyttämään tyyliään ja ajatteluaan ulospäin. Olihan näin helpompi myös tunnistaa samasta asiasta kiinnostuneet kaverit tai yrittää olla erilainen vanhempien ja opettajien valvovien silmien alla.

I’m a mess
Veljestäni Kallesta koulussa otettu yksityiskuva. Tyyliin kuuluí rintamerkki, nahkatakki, valkoinen kauluspaita ja kapea kraka. Tukka leikattiin melko lyhyeksi ja pieni ulospäin sojottaminen kruunasi ulkoasun. Matikan kirjan kansiin Kalle on kirjannut esiin musiikkiin liittyvät näkemyksensä ja tyylilaji oli vahvasti punkkiin päin kallellaan.

Tämän tarran olen saanut käsiini Virtasen ja Sleepy Sleepersin keikalta -75 Tampereen Tekulta, jossa niitä viskattiin lavalta yleisön joukkoon. Sleepparit eivät tehneet mopoineen yhtä rajua vaikutusta kuin esipunkbändi Virtanen, mutta provokatiivinen tarra löysi paikkansa ruotsinkirjan kannesta.

Lou Reed oli punkin kummisetä, jonka albumit olivat ahkerassa kuuntelussa -72 vuodesta eteenpäin. Reedissä oli myös punk-asennetta, joka välittyy tästä kirjan kanteen teipatusta levymainoksesta. Kansi on varmaankin vuodelta -76.

Ennen kuin markkinoille ilmestyi kotimaisia rintamerkkejä ne täytyi rakentaa itse peltisepän tarkkuudella tai tuunata mainosmerkkejä vastaamaan omaa maailmankuvaa.

Rintamerkkejä hankittiin kuumeisesti ja ne kuuluivat pikkutakin ja nahkatakin vakiovarusteisiin. Samalla ne toimivat statementteina musiikillisista suosikeista. Merkit tilattiin useimmiten brittifirmoista, kuten Better Badgesista Lontoosta.

Mikko Saarela says: Mun rintanappikokoelmani jäi suurimmaksi osaksi Ylöjärvelle vuonna -93, kun otin ne mukaan Isi mitä oli punk? -konserttia varten. Tallessa on kumminkin vielä mm. Anarchy in the UK ja Keskiolut R-kioskeihin -nappi. Viimemainittu on saanut rinnalleen ihan tuoreen Eurovision Song Contest Helsinki 2007 -napin. Molemmat olivat yhtä uskomattomia juttuja 30-vuotta sitten.

"Search me and destroy!
Epäluulo noita kaikkia Genesiksen ja Yessin levyjä jotka lojuivat levyhyllyssäni oli ylittänyt kipurajan. Lähdin ulos kadulle. Kumitossun pohjat melkein liimautuivat kiinni kuumaan asvalttiin. Kireä kumina täytti aivolohkot. Kalpeat kovakallot piirittivät täysiä asfalttilääviä. Kirotut kivilapset kaatuivat omiin ansoihinsa. Pysähdyin pölyisen näyteikkunan eteen. Lasin takan äänilevy Ramones. Potkaisin lasin rikki ja sieppasin sen. Kierrän kulman taakse ja pinkaisen juoksuun, rauhaton rähinä ja meteli jää taakse."

Vuosi 1976 kului odotellessa sitä milloin pääsisi kuulemaan Iggy & Stoogesin musiikkia. Bändin levyt olivat häipyneet kaupoista. Eikä niistä otettu uusintapainoksia, koska albumit eivät aikanaan olleet myyntimenestyksiä..Bändin legendaa pitivät yllä tuolloin jutut NME-lehdessä ja Damnedin sekä Sex Pistolsin coverversiot.
Ramonesin eka albumi kesällä -76 nosti vielä kuumetta. Ylläoleva teksti lienee syntynyt juuri tuolloin, kun vaatimukset musiikin kaduille palauttamisesta olivat syntymässä ja saamassa katetta New Yorkin ja Lontoon kulmilta. Stoogesin kolme albumia julkaistiin uusintapainoksina vasta keväällä 1977. Raw Power levyn avauskappale oli nimetty nasevasti Search and destroy, siitä otsikko.

Search me and destroy!
Tämän naivin ja spontaanin tekstin tehtävä varmaankin on ollut toimia jonkinlaisena varaventtiilinä. Ehkä aika vaati musiikillisen epäluulon uloshuutoa. Täytyy muistaa, että 1976 Suomessa rockmusiikin tekeminen oli totista puuhaa, jossa jylläsivät Wigwamit ja Hurriganesit. Stoogesin ja Ramonesin tyyppistä estetiikkaa vierastettiin vielä Härmässä.

Mikko Saarela says:
Tässä kyllä välittyy ne tunnelmat, jotka meikäläistäkin punkrockin piiriin kutsuivat! Nuorempien rockfanien on ehkä vaikea mieltää 70-luvun henkeä. Rockkulttuuri ei ollut niin pirstaloitunut kuin nykyisin. Oli toki "purkka vai jytä" -väittelyt jne, mutta omistautuneet fanit koettivat kuitenkin hallita koko kenttää. Proge oli arvostettua ja me nöösipojat yritimme sitä myös digata kun meille kerran sanottiin että se on hianoo. Ehkä proge oli meille vähän kuin klassinen musa alkuperäisille rockkaajille. Roll over Beethoven vaihtui Roll over Pink Floydiksi...

Matikan kirjan kansi 1978
Ylöjärvelle oli juuri saapunut peruskoulu vuonna -76. Tämä kirja on ollut käytössä peruskoulun 8:lla luokalla lukuvuonna 1977-78. Tämän laajuisen bändilistan ylläpitäminen vaati jo ulkomaisten punkhenkisten musiikkilehtien kuten NME:n ja ZigZagin aktiivista seuraamista. Kirjaa ei nähtävästi myöskään ole selailtu kovin ahkerasti tuntien aikana.

Matikan kirjan takakansi 78
Kirjojen kannet täyttyivät tietysti omien suosikkibändien nimistä. Tässä melko definitiivinen listaus oleellisista nimistä. Kuva on veljeni Kallen matikan kirjan kannesta, jonka Opetushallitus oli hyväksynyt viralliseksi opetusmateriaaliksi 30 vuotta sitten.

Kalle oli myös perustanut samoihin aikoihin syksyllä -77 bändin Shitters, joka harjoitteli aluksi vain Ramones-yhtyeen kappaletta Blitzkrieg Bop. Bändin kitarat kylläkin älyttiin virittää vasta kuukauden harjoittelujakson jälkeen, kun sattumalta paikalle osunut Juha Torvinen huomasi tämän puutteen ja viritti soittimet.

Suomen anarkistipuolue 1977Eppu Normaalin ensimmäinen keikka 18.5.1977Eppu Normaali. Popeda ja Kollaa kestää ViikinsaaressaRamonesin keikka 17.5.1977 Tampereen Tekussa

« Takaisin edelliselle sivulle