Karttanavigaatiota varten tarvitset Flashin. Voit ladata sen täältä.


Punk-sanastoa:

Anarkismi

Punkin ideologia ja diy. Myös usein ymmärretään synonyymiksi anarkialle.

Lähde: Ritva raippa / TEE-SE-ITSE oma elämäsi

« Takaisin edelliselle sivulle

Korroosio

Hei hei hei

Paikkakunta: Raisio

Vaikka punkin Suomessa aiheuttamat ensioireilut kanavoituivat aktiivisemmaksi bänditoiminnaksi aluksi Helsingissä ja Tampereella, kasvoi uusi kapinaliike nopeasti maanlaajuiseksi ilmiöksi. Jälkeenpäin on helppo todeta, että monista Suomi-punkin keskeisistä esityksistä vastasivat pikkukaupunkien pojat. Yksi maakuntien ja pienempien taajamien ääntä punkin ja uuden aallon melskeisiin tuonut yhtye oli raisiolainen Korroosio.

1970-luvun lopulla Raisiossa perustetusta yhtyeestä nostetaan esiin yleensä kolme asiaa: Punk-näkökulmasta joitakin saattaa hämmentää tieto, että 1990-luvulla iskelmäkansaa suu pysyvässä hymyssä lohduttanut Joel Hallikainen on entinen punkkari. Hallikainen oli Korroosio-yhtyeen kantavia voimia kunnes erosi bändistä vuonna 1979. Hallikainen kytkeytyy myös kahteen muuhun merkittävään Korroosio-trivian muruun. Ensinnäkin poliittisesti valveutuneella kitaristilla oli todennäköisesti suomalaisen punk-rockin räväkin taiteilijanimi. Jeesus Caesar on jopa maailman mittaluokassa suhteellisen korskea alias.

Hallikaisen merkittävin panos kotimaisen melodisen punk-popin kehitykseen on onneksi musiikillisempi luonteeltaan. Korroosio sai laulujaan levylle punk-vaiheen jälkiharjalla ja edusti tyyliltään jo selvästi uuden aallon popimpia sävyjä. 1980-luvulla yhtye esiintyi parilla kokoelmalevyllä kappaleilla, jotka olivat Jeesus Caesarin ja yhtyeen laulajan Jarmo Hauhtosen yhteistyötä.

Kuka möi kapinan -laulu pohdiskeli punkin perimmäisiä kysymyksiä ansiokkaasti, mutta se toinen levytetty Hallikaisen säveltämä ja Hauhtosen sanoittama kappale oli todellinen pommi.

Uskottavuus on olennainen osa kaikkea merkittävää rockia ja punkissa kredibiliteettikysymyksiin on suhtauduttu kuolemanvakavasti. Monet suomalaisen punkin merkkipaalut ovat osoittaneet, että nuoret miehet ovat uskottavimmillaan silloin kun he laulavat omasta elämänpiiristään, itse koetuista asioista. Korroosion kestohitti ja yhtyeen vuonna 1981 ilmestyneen ainokaisen Kyllä tytöt ymmärtää -albumin avainbiisi on tästä loistava esimerkki.

Kappale ei ehkä myynyt kultaa ja mirhamia, mutta sen klassikkostatus on kiistaton. Se on pauhannut suomirock-kokoelmilla, cover-bändien ohjelmistoissa ja humalaisissa yhteislauluilloissa. Eikä ihme: nuorten raisiolaisten huojuvan vilpittömään suoritukseen tiivistyy paljon olennaista nuoruuden fiiliksistä, punkin innostavasta vaikutuksesta ja klassisen popin viehätysvoimasta. Jarmo Hauhtosen riimitön vuodatus kertookin paitsi rakkaudesta ja sen puutteesta, myös punk-rockin alhaalta ylös virtaavasta perimmäisestä energiasta eli siitä ihmeellisestä värinästä, joka syntyy kun henki kumoaa aineen ja tunne selättää tekniikan. Siksi Korroosion Hei hei hei on kaikessa popahtavuudessaankin niin punk.

Wikipediatietoa KorroosiostaJoel Hallikainen - Matkalla

« Takaisin edelliselle sivulle