|YLE| Puutarhassa tuoksuu ruoka

Häränhäntäpata

1. osa:
3 kg	häränhäntää
2 isoa	sipulia
	kokonaisia neilikoita
6	laakerinlehteä
1 - 2 rkl	suolaa
	vettä
Kuori sipulit ja pistele niihin neilikoita. Keitä aineksia kattilassa miedolla lämmöllä tunnin verran. Veden tulee peittää liha. Kuori vaahto pois, kun sitä muodostuu.Säästä liemi fondiksi.


2. osa:
	keitettyjä häränhäntiä
	jauhoja
	öljyä
200 g	serranokinkkua
10	salottisipulia lohkoina
6	valkosipulinkynttä isoina paloina
10	porkkanaa paksuina viipaleina
200 g	kuivattuja aprikoosinpuolikkaita
4	kanelitankoa
6	laakerinlehteä
	tummaa olutta
	lihan keitinlientä
	suolaa, mustapippuria (sokeria)
Sekoita jauhoihin suolaa ja pippuria. Kääntele lihat siinä ja ruskista ne öljyssä. Ota lihat pannulta ja ruskista kinkku, salotti- ja valkosipuli sekä porkkanat. Lisää aprikoosi, kaneli, laakerinlehdet ja häränhännät. Sekoita ainekset ja kaada päälle olutta ja lientä niin, että ne peittyvät. Anna padan muhia tunti ja mausta suolalla ja pippurilla sekä mahdollisesti sokerilla.


Balsamiviinietikka-mansikat
2 rkl	hyvää balsamiviinietikkaa
4 rkl	sokeria
500 g	mansikoita
	mustapippuria
suolaliemi:
4 l	vettä
1 kg	suolaa
200 g	sokeria
(1 dl	etikkaa)
Sekoita balsamico ja sokeri. Puhdista ja halkaise mansikat. Kääntele sokeriseoksessa. Mansikanmehu sulattaa sokerin puolessa tunnissa kastikkeeksi. Pyöräytä ennen tarjoilua myllyllä mustapippuria mausteeksi.


Puutarhan Open Ale

20 l - 6,1 %
5 kg	pilsnermallasta
750 g	karamellimallasta
150 g	paahdettua ohraa
100 g	ohraa
1) 16 g	katkerohumalaa Pilgrim (11,8 %) 
2) 14 g	katkerohumalaa Williamette (6,6 %) 
3) 14 g	aromihumalaa Williamette (6,6 %) 
4) 15 g	aromihumalaa Williamette (6,6%).
15 g	Safale S04 -kuivahiivaa
120 g	ruokosokeria
	vettä
	(olkia)
Punnitse ainekset ja rouhi mallas. Lämmitä 15 l vettä 75-asteiseksi. Lisää mallas samalla sekoittaen. Mäskin (veden ja maltaiden) tulisi nyt olla 68-asteista. Pidä lämpö 68 asteessa tunnin verran. Sekoita säännöllisesti niin, että mäski pysyy tasalämpöisenä.

Valmistele hanallinen siilausastia. Pohjalle olkia tai pienisilmäinen verkkosiivilä. Siilaa vierre (kirkas neste) mäskistä siilausastiassa. Yritä olla läiskyttämättä sitä. Huuhtele mäski 15 litralla 75- 78 -asteissa vettä, jolloin vierrettä tulee 21 - 22 litraa.

Kiehauta vierre ilman kantta ja odota vaahdon laskeutumista. Lisää 1. katkerohumala. Lisää vartin päästä 2. katkerohumala ja puolen tunnin päästä aromihumala 3. Lisää 50 minuutin päästä aromihumala 4 ja keitä vielä 10 minuuttia.

Jäähdytä vierre mahdollisimman nopeasti kannen alla, esimerkiksi vesihauteessa, pilaantumisvaaran välttämiseksi. Tästä eteenpäin kaikkien vierteen/oluen kanssa kosketuksissa olevien välineiden tulee olla steriilejä, esim. kiehuvalla vedellä huuhdeltuja.

Kun vierre on jäähtynyt 30-asteiseksi, se kaadetaan käymisastiaan. Nyt saa läiskyttää, jotta vierre hapettuisi. Ripottele hiiva pinnalle tasaiseksi matoksi ja odota vartti kansi kiinni. Ravistele astiaa varovasti ja lisää vesilukko. Olut saa käydä viikon 20 asteen lämmössä. Jos oluen kaataa viikon päästä toiseen käymisastiaan, siitä tulee kirkkaampaa. Jälkikäytä vielä viikko ja lisää 120 g ruokosokeria. Sekoita varovasti, kunnes se on sulanut.

Pullota olut puhtaisiin pulloihin ja anna jälkikäydä 10 - 14 vuorokautta 20 asteessa, jolloin olueen muodostuu hiilihappoa. Säilytä pulloja noin 5 asteen lämmössä vähintään viikko.