Blogit

Täällä ollaan... Jyväskylässä

Ensimmäiset pakokaasun käryt on siemaistu nenään, se muuten pitää herneen sieltä hyvin kaukana :)
Tunnelma ja vastaanotto Jyväskylässä oli jälleen erinomainen, hyvä että pystyssä pysyi... ;)

Matkasta sen verran että TV-urheilun Niki Juusela toi allekirjoittaneen ja Jussi Eskolan oikein pehmeästi perille, noh kyyti olikin porvarillinen Gardemaisterin äffäläisen kaimakuljin.

Vaikka studiossamme ei ole tällä kertaa ikkunaa on katto ainakin riittävän korkealla, edes koripalloilun erikoitoimittaja Jouko Vuolle ei yllä kattoon ilman neljän metrin a-tikkaita, happea siis riittää. Tekniikkakin näytti olevan kunnossa, se kuitenkin selviää vasta huomenna aamulla kun testierikoiskoe toimii myös Ralliradion testinä.

Rallikuumetta ilmassa

Jo 90 luvun alussa se alkoi järjestyspuolelta, ralleihin osallistuminen. Ruuhimäessä olin järjestysmiehenä. Siitä lähtien olen ollut joka vuosi monen näköisissä ralleissa tarkemmin ajantottopuolella. Tänäkin vuonna olen lupautunut perjantaina vellipohjaan lähettäjäksi.

Se hillitön rallikuume alkaa kun näkee ensimmäiset mainosviirit katupylväissä. Sen jälkeen sitä tulee seurattua tiiviisti mitä paviljonginseutuvilla tapahtuu ja vähintäin sen kerran ellei kolmekin kertaa päivässä tulee siellä käytyä kuvailemassa tilanteita. Rallien alkaessa se vaan pahenee, hyvä ettei jo asu paviljonginalueella. Jokunen pätkäkin on aina pakko päästä katsomaan. Rallien päätyttyä iskee se pieni pettymys, nytkö se jo loppui. Olisin halunnut vielä jonkun päivän seurailla tapahtumia.

RALLIKUUME! Huomenna Jyväskylään…

Tässä tänään vielä Pasilassa tulee tehtyä kirjallisia hommia että ei tarvitse pyörää keksiä sitten pääkallopaikalla uudelleen. :)
On todella mahtavaa nähdä vanha jengi koossa taas. Sen verran eripuolilta maatamme tämä poppoo on, että ihan joka päivä näitä rallihulluja toimittajia ei tapaa.
Tämä olo täällä Pasilassa on hirveää, kun tekisi mieli olla taas Jyväskylässä, Suomen Ateenassa. Itse olen yrittänyt päästä täällä fiilikseen soittelemalla ja meilailemalla henkilöille jotka ovat jollain tavalla tekemisissä rallin kanssa, kuskeille, toimittajille, ystäville jotka tulevat katsomaan rallia jne. se on pitänyt oman mielenterveyden jotenkin kasassa. Tämä Rallikuume on järkyttävää, mutta rallin alkaessa se viimeistään palkitsee, tosin kuume vaan nousee ja hiipuu vasta joskus joulun tienoilla nousten uudestaan uuden MM-kauden alkaessa. Olo on hiukan masokistinen, ehkä myös sadistinen (mitä tulee kollegoiden ”kiusaamiseen”).

teknofiileille - kokemuksenne kuvien mobiilijulkaisusta?

Kolsi tuossa kyseli, miten kuvat saisi kännykästä siirtymään tänne kuvakilpailusaitille. Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että kuvien julkaisu on tehtävä selaimella kuvanjulkaisulomakkeella.

Onko täällä paljon ahkeria mobiilibloggaajia? Asensin juuri N70-kännykkääni ShoZu - ohjelmiston, jossa pitäisi voiman julkaista kuvia ja videoita Flickr-kuva-albumiin, YouTubeen ynnä muutamiin muihin nettipalveluihin. Toinen vastaavan tapainen, kotimainen innovaatio, on Merkitys / Meaning -softa, joka lisää paikkatietoa kuvan yhteyteen.

Vieraat, rekisteröitykää ralliyhteisöön & harjoitelkaa kuvien lähettämistä ;-)

Tässä Ralliradion yhteisössä on jo kutakuinkin 1.500 rekisteröitynyttä käyttäjää. Kertakaikkiaan hieno homma! Täällä käy varsin runsaasti myöskin vierailijoita. Suosittelen heillekin rekisteröitymistä. Varsinkin, jos tarkoituksena on osallistua keskusteluihin, mailata sisäistä sähköpostia, kerätä aktiivisuuspisteitä mahdollisia bonuksia varten, lähettää digikuvia yms. Yhteisön sisällä viestintä ja yhteydenpito sujuu varsin kätevästi.

Tulevasta digikuvakilvasta vielä sen verran, että ohjaamme kuvaajia lähettämään fotot tämän yhteisön kautta, koska se on meille kiireisille radiolaisille miljoona kertaa helpompi tapa hallinoida tuhansien kuvien virtaa. Sähköpostitse emme todennäköiesti enää ota kuvia vastaan.

YLE kulmilla kurvaa Jyväskylään

YLE näkyy ja kuuluu perinteisten radion ja television rallilähetysten lisäksi Jyväskylässä vahvasti. Kaiken keskipisteessä on ralliohjelmien teko niin radioon kuin televisioon. Tämän lisäksi mukana on monia muita ohjelma-alueita.

Ralliradio palvelee maakunnassa ja valtakunnallisesti Radio Suomen taajuuksilla.
Televisiossa on runsaasti MM-seurantaa YLE TV-Urheilun toteuttamana. Uutta on Killerin torstaisen supererikoiskokeen televisiointi yli sataan maahan Eurosportin kautta. Toteutuksesta vastaa YLE.

Radio Suomessa viritellään ralliin tiistaina 15.8. klo 18-21 Ralliautoiluillassa. Studiotiimi on keskustelemassa keskenään ja vastailemassa kuunteiljoiden kysymyksiin.

Radio Suomi tarjoaa: Anna Eriksson ralliaukiolla

Radio Suomi on maan johtava iskelmäkanava. Sen kunniaksi tarjoillaan MM-rallin kuumimmasta ytimestä, Jyväskylän Paviljongista, perjantaina kello 22.00 alkaen Anna Erikssonin konsertti koko Suomen kuultavaksi. Paviljongin kisakeskukseen Annaa ja kaikkea muutakin antia pääsee katsomaan 10 euron huoltoparkkirannekkeella tai neljän päivän rallipasseilla. Alle 12-vuotialla vapaa pääsy. Rannekkeita saa mm. Matkakeskuksen ralli-infosta. Siitä on lyhyt matka putkea pitkin junaradan yli suoraan konserttiaukiolle Paviljongin kupeeseen.

Kuuluvuudesta, lähetyksistä sekä muutama sana tiimistämme...

Niin, meidän isot pomot, Mikael ja Ville kävivät viime vuonna tsekkailemasa mestat ja ihastuivat ralliradion konseptiin niin että kuuluuvuusongelmia ei tänä vuonna pitäisi olla, tutut taajuudet 99,3 (jkl) ja 97,0 (pihtipudas) paukuttavat ralliradiota koko viikonlopun ajan. Radiot latinkiin jotta virran saanti ei ole kuuluvuuden esteenä :)

Tuossa aiemmin on ollut puhetta myös valtakunnallisuudesta, se on merkittävä uudistus ja pistää erityistä säpinää toimitukseemme.
Valtakunnan lähetysajat näet täältä.

Ralliradiosta valtakunnallinen

Tästä syksystä lähtien Jyväskylän MM-Rallin tunnelmia välitetään valtakunnallisesti radio Suomen taajuuksilla.

Rallin MM-sarjan Suomen osakilpailu järjestetään Jyväskylässä 17.–20.8.2006.

Mitsubishi vetäytyy MM-sarjasta

Japanilainen Mitsubishi vetäytyy rallin ensi kauden MM-sarjasta. Mitsubishin tehdastallin piti osallistua ensi vuonna kuuteentoista MM-ralliin kahdella autolla.

Harri Rovanperän ja Italian Gigi Gallin oli määrä ajaa Mitsubishin tehdaskuljettajina, mutta he jäivät ilman ajosopimusta.

Mitsubishin vetäytymisen jälkeen ensi vuoden MM-ralleihin jää vain kaksi tehdastallia: Ford ja Subaru. Vain viikko sitten Skoda ilmoitti lopettavansa MM-sarjassa tehdastallina. Citroen ja Peugeot ilmoittivat vetäytymisestä jo aikaisemmin.

Vuonna 1974 perustetun Mitsubishin ralliautolla ovat suomalaisista MM-ralleihin osallistuneet Rovanperän lisäksi mm. Ari Vatanen, Pentti Airikkala, Marcus Grönholm, Jani Paasonen, Toni Gardemeister, Kristian Sohlberg sekä Tommi Mäkinen, joka voitti kuljettajien maailmanmestaruuden Mitsubishin ratissa vuosina 1996-1999. Mäkinen ajoi myös Mitsubishin viimeisen MM-voiton Safari-rallissa 2001.

Syndicate content