RALLIRADION NETTIYHTEISÖ

Tätä Ralliradion vanhaa yhteisöä ei teknisistä syistä enää ylläpidetä. Uusi yhteisö on perustettu Facebookiin nimellä YLE Ralliradio. Nämä yhteisösivut säilyvät kuitenkin toistaiseksi netissä ns. arkistomielessä. Täällä on tallessa mm. vuosien 2004-2009 Ralliradion kuvakisojen satoa. Myöskin YLE Urheilun Ralliuutiset päivyttävät edelleen tähän yhteisöön.

Facebookin YLE Ralliradio -ryhmässä on parhaillaan meneillään 2010 kuvakisan tuomarointi. Kisaan lähetettiin yli 750 kuvaa.

Ralliradion yhteisö muutti Facebookiin!

Ralliradion tämän yhteisön tekninen alusta alkaa vedellä viimeisiään, joten yhteisö on siirtynyt uuteen ympäristöön: Facebookiin. Siellä on jo liki kaksi miljoonaa suomalaista eli moni teistäkin.

Ralliradion uuden Facebook -ryhmän löydät täältä: Ralliradio Facebookissa.

Palkintokamera irtosi isä ja poika -kuvalla 2009 kisassa

Ralliradion kuudes kuvakisa 2009 löysi Neste Oil Rallista taas uusia kuvakulmia. Digikuvia lähetettiin liki 1.200. Niistä 80 ylsi semifinaaliin ja parhaimmat TOP30-listalle. Kameroilla tähdättiin perinteiseen tapaan eniten autoja ja kuskeja, mutta oheiskuviakin rallista löytyi lähes riittävästi. Tuomariston mukaan kisan anti oli tänä vuonna vaihteeksi asiallinen, mm. kisatyttökuvia lähetettiin nyt viimevuosia vähemmän.

Ogier näytöstyyliin Myhinpää 1:llä

Ogier näytöstyyliin Myhinpää 1:llä
Äänestystilanne
Tilanne: 0.0, Ääniä: 0

Onks tukka hyvin, näkyyks kello...

Onks tukka hyvin, näkyyks kello...
Äänestystilanne
Tilanne: 0.0, Ääniä: 0

Juhohan se siinä ...

Juhohan se siinä ...
Äänestystilanne
Tilanne: 0.0, Ääniä: 0

Kopteriparkki

Kopteriparkki
Äänestystilanne
Tilanne: 0.0, Ääniä: 0

Ihan kiva harrastua WRC:llä vedellä ...

Ihan kiva harrastua WRC:llä vedellä ...
Äänestystilanne
Tilanne: 0.0, Ääniä: 0

Skoda oli liian nopee tarkkaan otokseen ...

Skoda oli liian nopee tarkkaan otokseen ...
Äänestystilanne
Tilanne: 0.0, Ääniä: 0

Kohta J-M tuloo ...

Kohta J-M tuloo ...
Äänestystilanne
Tilanne: 0.0, Ääniä: 0