Kalevi Koski kertoo weppikameroiden kehityksestä

Ralliradion web-kameran Lutakossa toteuttaa jo kolmannen kerran vaajakoskelainen KSH-Valvonta Oy. Yhtiö on toteuttanut myöskin maailmanlaajuista mainetta saavuttaneen Metso-TV:n. Toimitusjohtaja Kalevi Koski kirjoitti pyynnöstä mietteitä nettikameroiden mahdollisuuksista ja kehityksestä. Ja tässä ovat mietteet nyt luettavissa:

Rallikameran asennus Lutakkoon on yksi meidän yrityksen kohokohtia. MM-ralli on valtavan iso tapahtuma ja sen merkitys Keski-Suomen maakunnalle on todella iso ja tärkeä. On hieno katsoa miten eri tallien tiimit hetkessä kasaavat varikkoalueen ja saavat katsojat ympärilleen jo ennen kisan alkua.

Keskitetystä huoltovarikosta onkin tullut näyttävä osa tapahtumaa, kun muistelee vaikkapa 1970 -luvun alkua, jolloin katsojat odottivat pimeässä metsässä ja näkivät ehkä Mäkisen tai Alenin valot. Parhaiten kuitenkin erottuivat voimakkaat äänet, joista onkin syntynyt se tunnelma, jolla koko ralli pyörii edelleen Keski-Suomessa.

KSH-Valvonta perustettiin 1989 eli 20 vuotta tulee kohta täyteen. Yritys on erikoistunut kameravalvonta -järjestelmiin ja niiden erilaisiin sovelluksiin. Rallikamera on toteutettu parina vuotena ja se onkin saavuttanut suuren suosion.

Uusi tekniikka mahdollistaa livekuvan vaikkapa kännykään. Kameravalvonta on kehittynyt reiluin harppauksin viime aikoina. Tekniikan huima kehitys ja hintojen tulo alaspäin kahdenkymmenen vuoden takaisesta on yleistänyt kameroiden asennuskohteita ympäri Suomen. Erilaiset yritykset ja tuotantolaitokset, maatilat, hotellit, hiihtokeskukset, lentokentät sekä sotilas- ja viranomaiskohteet ovat tulleet tutuiksi.

Mieleenpainuvimpia on ollut nähdä mm. lennonjohtotornin ja rauhaturvajoukon toimintaa. Tai seurata oluen ja maidon tuotantoketjua alusta alkaen kuluttajalle ja olla mukana eri vaiheiden ongelmien valvonnassa ja ratkaisuissa, jotta tuotanto pyörii ja ongelmat pystytään ennakoimaan ajoissa.

Viimeaikoina suurin osa kamera-asennuksista on kohdistunut erilaisten tuotantoon liittyvien automaatio-ongelmien ratkaisuun. Voidaan tarkkailla työstääkö hirsilinja puuta oikein ja sama kuva voidaan lähettää livenä ulkomaiselle asiakkaalle ja näyttää vaikkapa pieni tehdaskierros kameroiden välityksellä.

Kehityksen mahdollistaa entistä nopeammat verkkoyhteydet. Kamera- ja verkkotekniikka paranevat jatkuvasti. Hyvällä yhteydellä suuretkin kuvatiedostot siirtyvät helposti kohteesta toiseen ja kertovat täsmätietoa vaikkapa kännykään.

Täsmätieto onkin noussut tärkeäksi tekijäksi mm. kasvaneen ilkivallan torjunnassa. Täsmätieto matkapuhelimeen kertoo tapahtumasta ja asiaan voidaan puuttua pikaisesti ja välttää monesti lisävahinko.

Myös erilaiset luontokuvaukseen liittyvät webkamerat ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosina. Keski-Suomen maakuntalinnun, metson kuvaus saavutti valtavan suosion aina ulkomaita myöten. Uusin luontokamera on viritetty Suomussalmellle seuraamaan karhujen elämää. Lähiajan haaveena on saada kamera seuraamaan upean ja ison järven, Päijänteen elämää eri vuoden aikoina – vaikka pintaa syvemmältäkin.

Kalevi Koski
Toimitusjohtaja
KSH-Valvonta Oy