Loeb

Loeb

Valmiina haastamaan Markus, vaan riittääkö se?

Äänestystilanne
Tilanne: 3.9, Ääniä: 23

Tervehdys Paviljongin uumenista

Rakas rallikansa!

Kello on 18.23 eli ensimmäisen erikoiskokeen alkuun on aikaa puolisentoista tuntia. Meidän kisastudiossa on vielä hiljaista, poikia tässä odottelen saapuvaksi.

Lähetys alkaa puolen tunnin kuluttua ja täytyy myöntää, että joka vuosi jännittää yhtä paljon. Aamun shakedownissa jo hieman harjoittelimme ja hyvältä tuntui; vaikka tiimi on uudistunut, tuntui yhteinen sävel löytyvän.

Ja mikä jottei löytyisi, olemmehan kaikki ainakin jossain määrin hurahtaneita tähän lajiin! Ja asiantuntevaa ja innokasta kuuntelijakuntaa on ilo palvella, joten viikonlopun ennuste on kaikin puolin mainio.

Radio Keski-Suomen rallisivuilla paljon rallijuttuja tarjolla!

Käykääpä hyvät ralliystävät vierailemassa myös Radio Keski-Suomen MM-ralli-sivuilla ( MM-Ralli 2006 sekä Ralliarkisto .

Arkistossa on kuunneltavissa paljon kiinnostavia rallijuttuja, mm. suurten suomalaisten rallikuskien haastatteluja, erikoiskokeiden esittelyt sekä rallikoosteet kultakin päivältä.

Noilta sivuilta löytyvät myös mm.

* Katajamäki kyntää Laajavuoressa *

* Katajamäki kyntää Laajavuoressa *

Katajamäki kyntää testi-ek:lla

Äänestystilanne
Tilanne: 4.1, Ääniä: 53

Meni jo!

Meni jo!

Shakedown 17.8.2006

Äänestystilanne
Tilanne: 4.1, Ääniä: 19

Markku Alen

Markku Alen
Äänestystilanne
Tilanne: 3.8, Ääniä: 38

Mahonen, Ylen haastattelussa

Mahonen, Ylen haastattelussa
Äänestystilanne
Tilanne: 3.0, Ääniä: 21

Ralliradion väkeä

Ralliradion väkeä

Odottelu ja jännitys on silmin nähtävissä. Illalla se ralli pärähtää käyntiin ja ralliradion porukka pääsee tositoimiin :)

Äänestystilanne
Tilanne: 3.8, Ääniä: 18

Melkeen metsään...

Melkeen metsään...

Tässä mutkassa saattaa päästä tutustumaan auton alustaan vilaukselta..

Äänestystilanne
Tilanne: 3.9, Ääniä: 15

Ralliradion väkeä

Ralliradion väkeä
Äänestystilanne
Tilanne: 3.5, Ääniä: 15