Suomalainen puolue

Suomalainen puolue syntyi 1800-luvun puolivälissä, jolloin Suomen varhaisimmat puolueet muotoutuivat kieli- ja kansallisuuskysymyksen ympärille. 1860-luvulla syntynyt Suomalainen puolue (SP) oli selväpiirteinen kielipuolue ja sen huomattavimpia johtajia oli professori ja senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen.

Puolueen oppi-isä oli J. V. Snellman (1806-1881). Sortokausien aikana Suomalainen puolue kannatti myönnytyksiä venäläiseen hallitusvaltaan päin. Kysymys autonomisen Suomen asemasta osana keisarillista Venäjää muodosti vedenjakajan Suomen porvaristossa vanhasuomalaisten ja nuorsuomalaisten välillä. Myöntyväisyysmiehet tulivat etupäässä Suomalaisesta puolueesta ja perustuslailliset Nuorsuomalaisesta puolueesta. 

Suomalainen puolue, eli niin sanottu vanhasuomalainen puolue, oli Kansallisen Kokoomuksen edeltäjä. Aatteellisena perustana puolueella olivat sosiaalireformismi, konservatismi ja suomenmielisyys. Yhtenäisen kansakunnan toteuttamiseksi Suomalaisessa puolueeessa katsottiin tarpeelliseksi saattaa suomi maan viralliseksi kieleksi ruotsin tilalle.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomi asettui Neuvostoliiton puristuksessa uudelleen myöntyväisyyslinjalle ja presidentiksi valittiin vanhasuomalainen myöntyväisyysmies J. K. Paasikivi.