Ajankohtaista

  • ”Länsimaisia rytmejä ja tarinoita elämästä”

    Milana pyrkii ulos liiasta taiteellisuudesta

    Milana Misic - Kuva: YLE / Sari Törmikoski

    Milana Misic on alkanut valmistella uutta pitkäsoittoaan tekijätiiminsä kanssa. Tulevalla levyllä otetaan hieman etäisyyttä aiempaan, sillä etsitään uutta suorempaa linjaa musiikkiin. ”Me haluttiin tuoda sieltä entisestä maailmasta tarinat elämästä, melodiat ja ehkä vähän sitä rytmiä. Mutta me ei haluta tehdä liian monimutkaista”, Milana kertoo.

    Ajankohtaista - (Ke 29.6.2011, klo 11.06) - 94 - 0
  • Tangovuosi päättyy, mutta laulajanura jatkuu

    Marko Maunuksela heittäytyy musiikin vietäväksi

    Marko Maunuksela - Kuva: YLE / Sari Törmikoski

    Marko Maunuksela on hallitseva tangokuningas heinäkuun 9. päivään saakka, jolloin Seinäjoella valitaan uusi tangokuninkaallinen. Tangovoiton jälkeinen vuosi on ollut Maunukselan mukaan positiivisella tavalla kiireinen. Keikkakalenteri on sen verran täynnä myös tulevaisuudessa, ettei Maunuksela palaa enää hoitotyöhön, vaan hän jatkaa vauhtiin päässyttä laulajanuraansa.

    Ajankohtaista - (Ti 28.6.2011, klo 12.32) - 292 - 26
  • Samae Koskinen joutui pakkohoitoon

    Psykoterapian epäammattilaisten Olgan ja Pamelan mielestä "Kuuluuko, kuuntelen" -kappale osoittaa, että Samae Koskinen kuulee ääniä päässään. Ehkä Samaen mielikuvitusystävä Jarkkoe voi auttaa kappaleen syväanalyysissä. Mutta mitä pitäisi päätellä siitä, että Samaen piirustus muistuttaa pimeyden lordia?

    Ajankohtaista - (Ma 27.6.2011, klo 09.50) - 172 - 0
  • Juha Tapiota kuunnellaan hymyillen kyynel silmäkulmassa

    Haikeutta duurissa

    Juha Tapio on tekemässä parhaillaan uutta levyä, jonka on määrä ilmestyä vielä syksyn aikana. Hänet tunnetaan ennen kaikkea tunteikkaista balladeistaan ja niitäkin on luvassa, joskin laulaja-lauluntekijän itsensä mukaan tuleva levy on positiivinen. ”Varmaan sitä kyynel silmässä matskuakin on, mutta nyt on ehkä enemmän duuribiisejä ja jotenkin elämänmyönteisiä kappaleita. Ehkä on tulossa korostetummin positiivinen levy.”

    Ajankohtaista - (To 23.6.2011, klo 14.18) - 249 - 4
  • Tango Primon käsissä hevibiisistäkin syntyy tangoversio

    Tango Primo, Johanna Debreczeni - Kuva: YLE / Sari Törmikoski

    Johanna Debreczenin, Jouni Kerosen ja Samuli Jokisen Tango Primo –orkesteri osoittaa, että tango taipuu osaavissa käsissä melkein mihin tahansa. ”Kaikki kappaleet, jotka menee neljään, pystyy tekemään tangoksi. Me on tehty tangoversioita heavyklassikoista nykypäivän hitteihin asti”, kertoo yhtyeen solisti, vuoden 2004 tangokuningatar Johanna Debreczeni.

    Ajankohtaista - (Ke 22.6.2011, klo 13.11) - 223 - 7
  • Katri Helena innosti festariyleisön yhteislauluun

    Katri Helena, Provinssirock 2011 - Kuva: Tomi Mikola

    Katri Helena esiintyi ensimmäistä kertaa urallaan rockfestivaaleilla Provinssirockissa 2011. Festariyleisö osasi ulkoa useita iskelmätähden hittejä, esimerkiksi "Puhelinlangat laulaa" kajahti komeasti yhteislauluna. Katri Helena on huomannut, että iskelmämusiikki vetoaa myös nuorisoon. ”Kyllä iskelmän kuuntelijoita on kaikissa ikäluokissa. Nythän tässä on ihan selvästi joku buumi meneillään.”

    Ajankohtaista - (Ma 20.6.2011, klo 12.49) - 274 - 14
  • Suomalainen ja latinalaisamerikkalainen tango kohtaavat Seinäjoella

    Sohvi Sirkesalo - Kuva: YLE / Sari Törmikoski

    Cumbre Mundial del Tango järjestetään ensimmäistä kertaa latinalaisen kulttuurialueen ulkopuolella. Kansainvälinen tangotapahtuma järjestetään Seinäjoella osittain yhtä aikaa Tangomarkkinoiden kanssa. ”Se outous, että myös suomalaiset ovat suuria tangon rakastajia, on varmasti yksi syy, mikä on tuonut Cumbren tänne meille”, arvelee tiedotuspäällikkö Sohvi Sirkesalo.

    Ajankohtaista - (Ma 20.6.2011, klo 10.22) - 212 - 3
  • Katso keikka suorana YleX Areenassa!

    Katri Helena Provinssirockin lavalla

    Katri Helena kesätunnelmissa vuonna 1971 - Kuva: Yle video

    Pääset mukaan suoraan festaritunnelmaan Ylen netissä. Perjantai-iltana on luvassa mm. Michael Monroen keikka. Lauantaina lavalle nousevat esim. Pariisin kevät ja Paleface. Sunnuntaina taas on luvassa suomalaisen iskelmän huippuhetki, kun Katri Helena nousee Provinssirockin lavalle.

    Ajankohtaista - (Pe 17.6.2011, klo 10.42) - 284 - 23
  • Arttu Wiskari ja Janne Rintala – kisällit Göstan ja Junnun jäljillä

    Arttu Wiskari levynjulkaisukeikalla 15.6.2011 - Kuva: Yle video

    Neljä vuotta sitten kaksi rautakaupan myyjää marssi levy-yhtiöön ja kertoi haluavansa tehdä biiseistään levyn. Kiinnostus suomalaiseen pop-, iskelmä- ja eritoten tarinankerrontaperinteeseen tukevasti nojaavaa parivaljakkoa kohtaan heräsi, mutta kaikki ei kuitenkaan ”mennyt kuin Strömsöössä.”  Ennen kuin levytyssopimus irtosi, tekstejä piti hioa, laittaa likoon tyttöystävän rahat ja tehdä omakustanne-singlestä radiohitti.

    Ajankohtaista - (To 16.6.2011, klo 16.42) - 310 - 1
  • Vesterinen yhtyeineen synkistelee syvällä

    Vesterinen yhtyeineen - Kuva: Esko Pettay Universal Music

    Vesterinen yhtyeineen julkaisi keväällä järjestyksessään toisen albuminsa. Laulaja Tero Vesterisen mukaan tekstipuolella on astuttu askel arkisempaan ja jopa tummempaan suuntaan. ”Biisejä tehdessä, ainakin alussa, mietitytti ollaanko menossa liian synkeään suuntaan. Lopulta kuitenkin huomattiin, että aina siellä joku lohdunkin pilkahdus on havaittavissa.”

    Ajankohtaista - (Ke 15.6.2011, klo 15.14) - 213 - 2
Yhdistele sisältöä
Muualla Yle.fi:ssä