Ajankohtaista

  • Janne Raappana pohtii sydämen asioita

    Janne Raappana, studio 2011 - Kuva: Ville Juurikkala

    Janne Raappanan kolmas soololevy ”Rakkaus ei kuole” käsittelee nimensä mukaisesti lempeä. Taikakuun solistinakin tutuksi tullut artisti haluaa keskittyä nimenomaan tunteiden tulkitsemiseen. ”Jos rakastamisen vaikeudessa on jotain kivaa, niin se on laulaminen siitä”, Raappana sanoo.

    Ajankohtaista - (Pe 14.10.2011, klo 12.09) - 190 - 0
  • Uusi bändikilpailu pyörähtää käyntiin

    Sinustako Bilettäjä 2012?

    TV 2:lla haetaan ensi keväällä maailman parasta suomalaista bilebändiä. Tuottaja-ohjaaja Timo Suomi sanookin, että ohjelmassa haetaan orkesteria, joka saa ihmisten puntit väpättämään kovimmin ja saa isoimman ja rautaisimman meiningin aikaiseksi sekä saa yleisön innostumaan. Bändit voivat ilmoittautua mukaan kilpailuun 11.11.2011 mennessä.

    Ajankohtaista - (Pe 14.10.2011, klo 10.27) - 212 - 0
  • Anne Mattilan kappaleet kuvaavat syksyistä sielunmaisemaa

    Anne Mattila - Kuva: YLE / Sari Törmikoski

    Vasta 27-vuotiaalta Anne Mattilalta on ilmestynyt jo yhdeksän studioalbumia, joista tuorein ”Rakkauden roinaa” julkaistiin syyskuussa. Nuori iskelmätähti uskoo, että uudella levyllä kasvu kuuluu enemmän kuin aiemmilla. ”Tää on tavallaan kehitystarina. Oon päässyt itse vaikuttamaan levyn materiaaleihin entistä enemmän ja myös tekemään itse lauluja”, laulajatar kertoo.

    Ajankohtaista - (Ke 12.10.2011, klo 11.10) - 204 - 3
  • Yö aloitti 30-vuotiskiertueensa

    Olli Lindholm: Valtava sähkö ja lataus hämmensi

    Olli lindholm - Kuva: Yle Tampere

    Yö on tänä syksynä 30-vuotisjuhlakiertueella ja juhlakokoelma nimeltään ”Kiitos ja kunnia” myi kultaa päivässä. Kiertueen ensimmäinen keikka Tallinnassa oli uran hienoimpia, kertoo Yön keulakuva Olli Lindholm. Hän oli yleisön reaktiosta niin otettu, että alkukeikka meni hämmennyksen ja liikutuksen vallassa. Laulu kulki, mutta ajatus tuli mukaan vasta ensimmäisten biisien jälkeen.

    Ajankohtaista - (Ma 10.10.2011, klo 09.43) - 215 - 1
  • Finlanders on tanssittanut suomalaisia jo 27 vuotta

    ”Tanssikulttuuri ei kuole meidän edessämme”

    Suomen suosituimpiin kuuluva iskelmäorkesteri Finlanders on viihdyttänyt tanssikansaa jo lähes 30 vuotta. Orkesterista on julkaistu nyt myös kirja. Bändin puhallinsoittaja-laulaja Kari Lehtomäen mukaan yhtyeen vaiheet oli syytä laittaa kansien väliin, sillä monella orkesterilla ei ole yhtä pitkää historiaa eikä moni tanssibändi tänäkään päivänä yllä sellaiseen työmäärään kuin Finlanders.

    Ajankohtaista - (Pe 7.10.2011, klo 13.09) - 220 - 1
  • Kim Herold tekee kypsää kutumusiikkia

    Kim Herold - Kuva: Yle kuvanauha

    Kim Heroldilta on ilmestynyt uusi levy, joka kantaa nimeä “Easy Love”. Aikoinaan mallina tutuksi tullut artisti itse on tuoreeseen julkaisuunsa  tyytyväinen ja kuvailee kokonaisuutta letkeän melankoliseksi levyksi. Humane-bändin aikoihin Heroldin musiikkia kuvailtiin kutupopiksi eikä miestä määritelmä haittaa. “Se on ihan hyvä. En osaa oikein lokeroida musiikkiani, ehkä se on akustispohjaista folkpoppia”, Herold sanoo.

    Ajankohtaista - (Ke 5.10.2011, klo 15.48) - 182 - 1
  • Tähdet meren yllä –risteily:

    Heikki Koskelo saa yleisön huokailemaan

    Heikki Koskelo on kääntänyt Tangomarkkinoiden kakkossijan voitokseen ja hurmannut yleisönsä. Viihderisteilyllä tätijoukosta kuului kuumia huokailuja ja kuiskutusta Heikin komeasta äänestä.

    Ajankohtaista - (Ke 5.10.2011, klo 10.23) - 306 - 38
  • Tunnelmia Tähdet meren yllä -risteilyltä

    Antti Lipponen ja Trubaduurin Mökkikitara

    Antti Lipponen uskoo ’mies ja kitara’ –yhdistelmään. Siitä hän on myös tehnyt laulun, joka raikui Viihderisteilyllä pubiyleisölle. Kyseessä on Antti Lipposen ensimmäinen soolosinglekappale, joka kuultiin myös Radio Suomen Levylautakunnassa 24.9.

    Ajankohtaista - (Ma 3.10.2011, klo 10.43) - 191 - 0
  • Kuuntele Radio Suomen Teemailta

    Yö-yhtyeen Olli Lindholm ja kuulijoiden tarinat

    Suomen suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva Yö viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhliaan. Porin punk-piireistä ponnistanut Olli Lindholmin luotsaama yhtye juhlistaa merkkivuottaan lokakuussa alkavalla suurkiertueella. Radio Suomen Teemaillassa kuullaan sekä Lindholmin itsensä, että myös uskollisten Yön seuraajien muisteluita ja tarinoita 30-vuotisen taipaleen varrelta.

    Ajankohtaista - (Ma 26.9.2011, klo 13.22) - 145 - 1
  • Kuuntele Radio Suomen haastattelu

    Lähikuvassa Jorma Kääriäinen

    Jorma Kääriäinen julkaisee jälleen yhdessä Riku Niemi Orchestran kanssa lokakuussa uuden albumin ”Kaikki tiet”. Levy pitää sisällään upeita tulkintoja muun muassa vanhoista tutuista klassikoista. Levyltä lohkaistu ensimmäinen single ”Onko mahdoton” nousi suoraan ykköseksi Radio Suomen soittolistalla.

    Ajankohtaista - (Ma 26.9.2011, klo 11.41) - 179 - 1
Yhdistele sisältöä
Muualla Yle.fi:ssä