Kaija Lustila valaa uskoa siihen, että aikuinenkin laulaja voi nousta tähdeksi

Kaija Lustila valaa uskoa siihen, että aikuinenkin laulaja voi nousta tähdeksi

Ajankohtaista - Ti 15.2.2011, klo 12.36

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Areena linkki: http://areena.yle.fi/video/1297669892085

327
tykkää tästä

Kaija Lustila on laulanut ammatikseen parikymmentä vuotta. Edellinen levy ilmestyi seitsemän vuotta sitten. Nyt pitkään valmisteltu ja hartaasti odotettu albumi on tulossa julki. Näiden tähtien alla ilmestyy 16.2.2011.

Kaija on pitkän linjan tanssittaja ja superfinaalipaikka kesän 2009 tangolaulukilpailussa toi uralle uutta nostetta: keikkakalenteri täyttyi ja musiikillinen linja alkoi kääntyä tanssi-iskelmästä popimpaan suuntaan. Kaija vakuuttaa, että edelleenkään tanssikansan ei tarvitse hänen keikoillaan pettyä. Levy kuitenkin tuo esille uudenlaistakin Kaijaa.

Uniklubin Näiden tähtien alla –kappale osui Tangolaulukilpailun finaalissa Kaijan esitettäväksi ja se muodostui ”uuden” Kaijan tavaramerkiksi. Kaijan tulkinta tästä kappaleesta on Radio Suomen viime vuoden soitetuimpien kappaleiden joukossa.

Musiikissa raja-aidat kaatuvat ja tyylit sekoittuvat. Iskelmätähdet tulkitsevat poppia ja popparit esittävät iskelmää.  ”Esimerkiksi Tangomarkkinoilla pop-biiseihin on tehty hyviä, uusia sovituksia. Uudistukset tuovat varmasti myös uutta yleisöä, - ja ennen kaikkea nuorempaa sukupolvea tangon pariin.” Kaija itse rikkoo rajoja mielellään:  ”Kun ikää ja kokemusta karttuu, ei ole pelokas astumaan uuteen.”

Kaija korostaa, että Tangolaulukilpailu 2009 oli hänelle käännekohta ja hän haluaa olla tiennäyttäjä muillekin aikuisille laulajille. Kaijan mukaan Tangolaulukilpailu ei ole tarkoitettu vain nuorille. Hän kannustaa kaiken ikäisiä laulajia ilmoittautumaan mukaan.

Lisää artisteista:Kaija Lustila

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (17)

No niin Kaija yksi aikuinen laulaja löytyy Tampereelta,ja sitten teette yhdessä Tangolevyn :))

Anonyymi La 28.5.2011, klo 10.10

Nyt kun Kaija on tango tuomaristossa,hän sanoi radio Pookin haastattelussa,että kiinnittää enemmän huomiota laulamiseen/tulkintaan kuin esim.ulkonäköön,aivan oikein ,hyviä/osaavia laulajiahan markkinoilta haetaan,ei missejä !

Anonyymi La 19.2.2011, klo 21.41

Jukka Tangomarkkinoille juontajaksi,kerrassaan hyvä ulosanti,sehän nähtiin jo viime vuonna Turussa ja laulutaitoakin löytyy !

Anonyymi Pe 18.2.2011, klo 23.50

Jukka Hallikaista haastattelimme myös, videota on kyllä tulossa Satumaahan piakkoin!

sari_yle Pe 18.2.2011, klo 15.52

Levyn Arvostelijat ovat eri henkilöitä kuin levyn ostajat !!Jos esim. jonkun artistin arvostelija kehuu levyä maasta taivaaseen,niin itse en mälttämättä tykkää ! enkä osta levyä ! meillä jokaisella on oma musiikkimaku. Mutta lavoilla käyvänä ,vanha tanssimusiikki on parasta,se saa tanssijalan vipittämään ;)

Anonyymi To 17.2.2011, klo 22.30

Jukka Hallikainen on aivan ihana persoona :) ,olipa ihanaa että hän oli Kaijan julkkareissa ! Laitappa Airi tyttönen sitten Jukankin kommentteja Kaijan julkkareista :)) toivon että hänen levy myy, samoin toivon samaa Kaijan albumille ! Niin tuosta kiintetähteydestä,eipä taida olla muita kuin Jari ja Arja !Ovat kyllä paikkansa ansainneet :))

Anonyymi To 17.2.2011, klo 22.18

Joku kirjoitti, että tangokuninkaalliset ei ole tangolevyä tehneet. Väite pitää osin paikkansa. Kaijan vuotta nuorempi kollega Suvi Karjulalta tuli syksyllä 2010 Sydänten tango LP. Levy on hieno musiikkinautinto alusta loppuun. Kappalevalikoimassa on useampikin uusi hieno tango. Levyltä jäin kaipaamaan jäin Suvin "ylikylän" tulkintoja kappaleista Olet uneni kaunein ja Näiden tähtien alla.
Levy on saanut kuulijoiltaan ja arvostelijoilta mahtavan vastaanoton. Keskisuomalainen, Turun Sanomat ja Hesari kehui albumin "maasta taivaaseen". Esim. Pirkko Kotiranta (HS): "Tangomarkkinoilla kakkoseksi jääneen Suvi Karjulan, 23, ensilevy päihittää kirkkaasti voittaja Marko Maunukselan albumin.
Rockia aiemmin laulanut Karjula pääsee levyllä näyttämään monipuolisuutensa ja eläytymiskykynsä. Haikea, liki kansanlaulunomainen Rikki menneet on levyn ilmeisin iskelmähitti, Pikku juttu savuisen himmeällä soundilla toteutettu raukea feelgood-retroilu ja Suunnaton ikävä näyttää hauraamman puolen. Raikas yllätys, kaikkineen."

Anonyymi To 17.2.2011, klo 19.33

Tuo "tähetys" tai "kiintotähteys" on kiinnostava juttu siinä mielessä, että mitä sillä oikein tarkoitetaan. Kaijan kemuissa oli mukana myös tangokuningas 2008 Jukka Hallikainen. Häneltä tuli levy kuninkuusvuoden keväällä, muistaakseni ei kuitenkaan mitään huippumyyntiä tai kestohittiä siitä irronnut. Mutta keikkakalenteri on ollut täynnä kuningasvuodesta lähtien.Ihan sama juttu kuin Kaijallakin. Onko paljon keikkaileva, mutta lööpeistä poissa pysyttelevä ja harvakseltaan levyttävä artisti tähti vai ei?

t. Airi S.

 

btw: On siltä Jukalta levykin tulossa keväällä.

airi_yle To 17.2.2011, klo 18.35

Eipä ole viime vuosina monikaan kuninkaallinen noussut kiintotähdeksi,eikä niitä keikkojakaan liiaksi ole !

Anonyymi To 17.2.2011, klo 16.26

Ainahan eri mieltä saa olla,sehän on pääasia että artisteilla töitä ja suosiota riittää ! Kyllähän Kaija tämä hetken tähti tanssilavoilla on "aikuisista naisista" ! puolitoista vuotta "markkinoista" ja ainakin esiintymisiä näyttää riittävän,kyllä se jotain suosiosta kertoo :)

Anonyymi To 17.2.2011, klo 10.10

Olisin kyllä erimieltä tuosta Kaijan tähteydestä, mutta jokaisella on omat suosikkinsa.

Anonyymi To 17.2.2011, klo 09.19

Heipähei Airi ! Eihän ne kännykkälähetykset niin hyviä ole,mutta olen kyllä kaikki lähetykset katsonut ! Nyt kun Kaijalta pitkän odotuksen jälkeen levy ilmestyi,niin olisin kyllä hänenkin julkkareita mielelläni katsonut ! Ihmettelin kyllä miksi siitä ei mitään mainittu etukäteen,niinkuin aikaisemmista lähetyksistä ?! miksi tämä sattui juuri Kaijan kohdalle varsinkin kun hän on tämän hetken suosituin naisartisti ! Hyvä että olitte kuitenkin paikalla, että saadaan ainakin jälkikäteen olla mukana :)

Anonyymi Ke 16.2.2011, klo 20.49

@14.32: No voi nenä. Me ajattelimme, että se suora kännykkälähetys on teknisesti niin huonoa, ettei sitä kukaan jaksa katsella.... Paikan päällä julkkareissa oltiin ja juttua on tulossa heti kun ehditään leikata. Viimeistään ensi viikolla.

Laittakaapa kommenttia tuosta kännykkälähetyshommasta. Jos tykkäätte, että se on hyvä juttu ja laadustaan huolimatta kiinnostava tapa seurata esim. julkkareita, niin ilman muuta sitä sitten tehdään.

 

t. Airi S.

airi_yle Ke 16.2.2011, klo 16.27

Eikö tosiaan mitää kuvaa netin kautta Kaijan levyjulkkareista ??

Anonyymi Ke 16.2.2011, klo 14.32

Kaija on ykkönen tällä hetkellä naisartisteista tanssilavoilla,töitä riittää ja tanssikansa on tyytyväinen !

Anonyymi Ke 16.2.2011, klo 10.19

On hienoa katsella ja kuunnella taitavaa ja pelotonta aikuista naista. Kaija Lustilan ei tarvitse "filmata" ekä keekoilla. Hänellä on ääni, taito ja näkemys. Ja ennen kaikkea tunne. Siksi kansa kulkee Lustilan keikoille tulevana keväänä ja kesänä!

lavoille Ke 16.2.2011, klo 08.48

Vihdoinkin saadaan uutta tuotantoa Kaijalta,mahtavaa. Nyt vaan sitten seuraavaa suunnittelemaan ! Seuraava vois olla vanhaa tanssimusiikkia :)) varmaan tanssikansa kaipaa sellaista levyä,sillä eihän aikoihin kuninkaalliset ole edes tangolevyä tehneet !? Nähdäänkö huomisia julkkareita netin kautta ? niinkuin muidenkin artistien ?!

Anonyymi Ti 15.2.2011, klo 20.39

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä