Amadeus: Lööpit ärsyttivät ja vihastuttivat

Amadeus: Lööpit ärsyttivät ja vihastuttivat

Ajankohtaista - Ti 26.4.2011, klo 08.55

AmadeusAmadeus

Tälle sivulle liitetyn mediatiedoston esittäminen vaatii Adobe Flash Playerin.

971
tykkää tästä

Amadeus Lundberg valittiin tangokuninkaaksi kaksi vuotta sitten vain 20-vuotiaana. Tangokuninkuusvuoden aikana hän oli julkisuudessa esillä niin hyvässä kuin pahassa. Vaikka nuori laulaja yritti keskittyä musiikkiin, lööppiotsikoita oli vaikea olla huomaamatta. "Oli hienoa nähdä, miten ihmiset tykkäsivät ja liikuttuivat tulkinnoistani keikoilla. Mutta eihän sitä voinut väistää, että keikkamatkoilla huoltoasemilla joutui huomaamaan ne lööpit."

Aluksi Amadeus yritti olla noteeraamatta otsikoita, aikaa myöten ne kuitenkin mietityttivät yhä enemmän. "Mitä enemmän aikaa meni, sitä enemmän ne alkoivat ärsyttää. Tuli vähän semmoista vihaa", Amadeus kertoo.

Lööpit eivät tukeneet taiteilijanalkua

Amadeus uskoo, että keikoilla käyneet fanit ovat saaneet laulajasta ihan eri kuvan kuin lööppejä lukeneet ihmiset. "Ei noissa lööppijutuissa ainakaan ole yritetty tukea nuorta taiteilijanalkua. Telkkariohjelmissa ei niinkään joutunut vääristelyn kohteeksi", Amadeus toteaa.

Viime aikoina Amadeus on ollut poissa median kirkkaimmasta valokeilasta. Musiikkia hän tekee kuitenkin edelleen ja keikkailee siskojensa Gildan ja Miritzan kanssa. Suunnitteilla on myös uusi levy, jolle Amadeus laittaa kovia odotuksia.

Amadeusta haastatteli Yle Lahden Mikko Tuomikoski.

Lisää artisteista:Amadeus

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (628)

Ajattelin pitää taukoa ja pidänkin, mutta vielä aiheesta "maansa myyminen". Ampun ajan alussa ei muistaakseni ollut soveliasta tuoda julki, että pitää muistakin artisteista ja muunlaisestakin musiikista. Nyt, toisen A-fanitusvuoden lopulla, voitaisiin jo antaa lupa itselle ja toisille paljastaa reilusti Se Todellinen Minä. Vaikka Amppu onkin meille monelle Jumala Numero Yksi, vastoin hyviä musiikillisuskonnollisia oppeja voidaan pitää muitakin jumalia tai ainakin puolijumalia, idoleita.

Vaikka viimeinen väri itse kullakin jo pian alkaa pukata pääkuontalosta, jos väripurkki suo, ei silti tarvitse alkaa varhaisdementiaputkinäköiseksi musiikinkaan suhteen. Amppukin tykkää monenlaisista rytmeistä ja musatyyleistä, eikä varmaankaan loukkaannu iki-ihanien faniensa laajamusiikkisieluisuudestakaan. Terv. KT

Anonyymi Ke 25.5.2011, klo 20.44

16:30 Etkö osaa muuta kommentoida kuin arvostella kirjoittajia ? Vielä kehtaat sanoa "maansa myyneiksi" faneja ,jos he kuuntelevat muitakin kuin Amppua !

Anonyymi Ke 25.5.2011, klo 20.18

19:07 Hyvä kun valaisit asiaa tuosta klassisen opiskelusta !! Muutamat vaan luulee että sinne mennään pelkästään laulutunteja ottamalla ;)

Anonyymi Ke 25.5.2011, klo 19.40

17:23 Ei Mika Pohjonenkaan heti Klassiselle puolelle siirtynyt ! Oli voittaessa 18v kierteli lavoja ennenkuin vaihtoi musiikkialajia ! Ei kai Tuosta vaan Klassiselle puolelle mennä,vai mennäänkö ? parin vuoden keikkakokemuksella ! Vielä, hienoa että K.T ja Ippa nauttivat myös muidenkin artistien musiikista :)

Anonyymi Ke 25.5.2011, klo 19.29

19:07 Joo, ehkä sinunkin kannattaisi opiskella hieman lisää:)

Anonyymi Ke 25.5.2011, klo 19.13

Kun täällä otettiin tuo klassinen puoli esille. Josko Amadeus sitä tai tätä.

Mika Pohjonen on opiskellut musiikkia Päijät-Hämeen konservatoriossa

Mikko Kilkkinen opiskllee parhaillaan Sibelius-Akatemiassa musiiikin maisteriksi.

Ei klassiselle puolelle tsingahdeta ilman opiskelua. Ja tuo edellä mainittujen herrojen musiikin opiskelu on todella muutakin kuin laulutuntien ottamista.

Opiskelu, opiskelu!! Sibelius-Akatemiaan tarvitaan kaiketi yo-todistus
ja pääsykokeiden läpäiseminen. Ei kävellä sisään fanien kehumisella!

Anonyymi Ke 25.5.2011, klo 18.07

A-K H eikö mielestäsi ole OIKEA fani, jos fanittaa muitakin kuin Amppua? Ei Amppu herranjestas sentään mikään Jumala ole.

Anonyymi Ke 25.5.2011, klo 18.05

Näimpä, kun on lukenut esmes Tuiskun taikka Jari Sillanpään haastatteluista minkälaista nälvintää hekin on joutuneet kokemaan, niin googlesta on pitäny tsekata et onko pimee keskiaika jo päättyny Suomessa ja vielä väestörekisteri-sivulta et onko kaikki finskit jo laskeutunu puusta? Samoin Satumaassa piipahtaessa pitää joskus googlettaa samat jutut:)
Kommentoija klo 15:35 lukaiseppa Ampun kotisivuilta "Amadeus tähtää tahtoonsa"-haastattelu. Et ole näköjään koskaan kuullut et musiikkia opiskellaan myöskin klassisella puolella. Esmes tangokunkut Mikko Kilkkinen ja Mika Pohjonen on siirtyny aikoinaan iskelmämusiikin parista klassiseen, laulaen ensin oopperan kuorossa ja siitä sitte urallaan etiäppäin. Se on myöskin Ampulle yksi mahdollinen vaihtoehto, koska ainesta hänessä on jos vaan motivaatiota opiskeluun piisaa. Mutten jatka taas enempiä koska ivaamista tästäkin piisaa taas varmaan jouluun saakka so go on make my day:) terv.*tytti*

Anonyymi Ke 25.5.2011, klo 16.23

Kyllä, Ippa, mättöheavyrockista särökitaroineen kaiken sorttisen kevyen musiikin kautta klassisen musiikin syövereihin niin kirkonholveissa kuin pienissä kuppiloissa ja kaikissa paikoissa, missä vain musiikki saa hyvää sijaa ja kuulijat haltijoituneiksi. Näillä mennään, ja hyvältä tuntuu...elämä ja tuo tärkein elämäneliksiiri - MUSIIKKI!

Ampun livenäkemisiä odotellen...KT

Anonyymi Ke 25.5.2011, klo 16.20

KLo 15.35 FIrman pallilla livelevyjä pakettiin käärien!

Anonyymi Ke 25.5.2011, klo 16.19

Onko täällä enää muita oikeita faneja kuin Tytti ja A., siltä ainakin tuntuu, että muut ovat " maansa myyneet " tuolle kierolle 24/7 sivuilla päivyttävälle nuoleskelijalle, ( tänäänkin jo momesti kommentoinut) Ja AINA Amppua vastaan, omituinen olio hän on. Kyselee : A-K H.

Anonyymi Ke 25.5.2011, klo 15.30

Jos nyt jotakin voisi verrata, niin verrataan levymyyntiä.

Auli Ke 25.5.2011, klo 15.19

KIITOS KT,olet ymmärtänyt minua,kaikki musiikki on arvokasta!!!
Monipuolinen musiikki on elämän eliksiiriä.Kiitos Antti pojan musiikki vinkistä! Olen kuunnellut häntä melko paljon.
Musiikin kuunteluni skaala on nykyään Bachista......... rockiin.

ippa Ke 25.5.2011, klo 14.55

12:30 ei hän aina asiaa kommentoi ,viittaan 19.5 klo 13:39 kirjoitukseen " kun ette nää nuorelle lahjakkaalle laulajalle muuta tietä päästä urallaan etiäpäin kuin kapakat,tanssilavat,tai laivakeikat " ? missä muualla artisti pääsee eteenpäin kuin kyseisillä paikoilla esiintymällä,jos muutama konsertti on ollut ei se takaa uralla eteenpäin ! jos ei ole esiintymisiä niin miten sitä uraa sitten luodaan ? Firman pallilla istuenko ?!

Anonyymi Ke 25.5.2011, klo 14.35

12:09 Katrista ja Paulasta on ollut juttuja Satumaassa.He ovat hyviä kavereita keskenään,tuskin paheksuvat jos toisen sivulla toista kehutaan ;) Kummallakin on omat Kotisivut,ja siellä on vaan heidän omia kappaleita kuunneltavana ! Mitä tulee Satumaahan,täällähän toimittajat haastattelee artistia,en muista onko samassa yhteydessä koskaan musiikkia soitettu ?!

Anonyymi Ke 25.5.2011, klo 11.51

No siinäpä sinulle A. miettimistä!
MIKSI.

Ne esimerkit joita mainitsit ovat jo tähtiä, joita rakastetaan. Ei tulisi mileenkään pomppia heidän sivulleen kirjoittamaan mitä sattuu. Mieti ny! Kaikkia mainitsemiasi artisteja arvostetaan ja he ovat itse sen arvostuksensa ansainneeet.

Anonyymi Ke 25.5.2011, klo 11.33

Tytti kirjoitti asiaa taas kerran!

Anonyymi Ke 25.5.2011, klo 11.30

Eipä tuosta tenorista ole tällä hetkellä mitään erikoista kommentoitavaa ! No puhutaanko sitten Anneli Sarista ? se varmaan kelpais,eikös konserttejakin ole taas tulossa !

Anonyymi Ke 25.5.2011, klo 11.27

Ajatelkaapa, jos esim. Katri Helenasta tehdään juttu tänne satumaahan siellä kehuttais Paula Koivuniemeä ja soiteltais hänen kappaleita tai päinvastoin, Suvi Teräsniskan sivuilla Jenni Vartiaista tai päinvastoin. Kenelläkään ei tällänen tulis mieleen miksi sitte Amadeukselle tällästä tehdään ja mitä tällä yritetään vihjailla.

A. Ke 25.5.2011, klo 11.09

Hienoa K.T ! Sitten Kyllähän Antti on saanut osakseen jos jonkinlaista ryöpytystä,eipä sitä moni olis kestänyt . Mutta hyvin on urallaan eteenpäin mennyt,eikä ainakaan vielä hiipumista havaittavissa :)

Anonyymi Ke 25.5.2011, klo 10.44

Juu hupasaa korostaa joka käänteessä että Amadeus on tenori. Meidän isäkin oli tenori ja lauloi halkoja tehdessään. Ei kukaan korviaan loksauttanut.

Anonyymi Ke 25.5.2011, klo 10.34

Hei, en tiedä, kummalle tai mille sivulle tämä kuuluisi, koska Antin Satumaa-sivutkin (FB:stä puhumattakaan) ovat hyvin käynnissä, mutta laitan tähän. Laajennetaan tämä koskemaan Amppua ja kaikkia.

Maikkarin nettisivulla oli Sinun Suosikki -hankkeen selvitys nuoriin kohdistuvasta kiusaamisesta heidän musiikkimakunsa vuoksi. Lady Gagan ja Antti Tuiskun fanitus aiheuttaa eniten syrjintää. Antti otti laajakatseisen ja ymmärtävän kannan, kuten on monesti tuonutkin julki, että musiikimakuja on monia jne. Reckless Love -yhtyeen Olli muistutti, että musiikin vuoksi kiusaaminen on kiusaamista siinä missä muukin kiusaaminen, eikä sitä tule hyväksyä.

Seuraava puheenaihe, jos sallitte: Oletko koskaan joutunut syrjinnän kohteeksi musiikkimakujesi vuoksi, tai oletko kenties itse kiusannut? Itse paljastan sen, että ainakaan kaikkia kotikudonnaislämmikkeitä, joilla olen kannustanut joitain nuoria artistinalkuja, en ole halunnut kertoa tutuille ja läheisille...;) Terv. KT

P.s. Ampun lihaksia en ole päässyt tutkailemaan pitkään aikaan, mutta Anttia kylläkin. Anttikin pitää itsensä hyvissä ruumiin- ja sielunvoimissa ja on aina käsittämättömän hyväntuulinen, sydämellinen ja energinen.

Anonyymi Ke 25.5.2011, klo 10.28

Sitähän saa olla niin baritoni tai tenori,jos äänelle ei ole käyttöä ;)

Anonyymi Ke 25.5.2011, klo 10.19

Minä kyllä kuuntelen Tuiskua ihan mielellään,kaunista sointuvaa laulamista ! Oletko tytti nähnyt kummankin muskelit :)) Kyllä Antilla on rautanen kunto,kun vertaa minkälainen hänen ohjelmisto on ! ei sitä pelkästään muskeleilla hoideta :) Huom! Antin sivulla voi vapaasti sanoa mikä Antissa ärsyttää,sekä paljon muitakin aiheita ! Ompa tosiaan hienoa että muutama fani sanoo mielipiteensä Tuiskusta :)

Anonyymi Ke 25.5.2011, klo 09.55

Joku tykkää Tuiskusta, joku kuolaa Jaakko Tepon perään ja jonkun Amadeus laulaa tainnoksiin:) Kaikissa heissä on "sitä jotakin" jonkun mielestä <3 Minen kuuntelisi Tuiskua 3 sekuntii pitempään mutten silti kökötä hänen kotisivuillaan häntä sättimässä ja vähättelemässä ja samaan syssyyn Amadeusta suitsuttamassa ja brassailemassa:) Amadeushan on tenorimainen veivaaja ja jos häntä nyt johonkin pitää verrata, niin ehkäpä kokeneempaan tenoriin ja siitä näkövinkkelistä seurata hänen kehitystään:) Tuiskun ja Amadeuksen kesken voi sitte verrata vaikkapa muskeleita, minkä KT on jo varmaan tehnytkin:) terv.*tytti*

Anonyymi Ke 25.5.2011, klo 07.59

Kyllä, Ippa, eri sarjoissa painivat nuo A-luokkaiset artistit ja molempia voidaan yhtä lailla rakastaa täydestä sydämestämme. Verrata ei voi eikä tarvitse, eikä kumpikaan poissulje toista. Mielestäni elämän suurin rikkaus on juuri tuo, että musiikkia on monenlaista ja moneen makuun, joka lähtöön ja tilanteeseen. Kaikki hyvä musiikki on meidän onneksemme. Tuntuu, että vaikka eläisi 500 vuotta, kaikkea sitä musiikkia, mistä haluaisi nauttia, ei ehtisi saada "esille" ja kuulolle.

Tässä Sinulle yksi Antin parhaimmista, 2-3 vuoden takaa, herkästi varovaisella ja pidätetyllä energialla esitetty "Keskeneräinen". Uusimmalla levyllä ääni on jo parantunut kovasti, joten enää ei voida valittaa heikosta äänenlaadusta. (Antin sivuilla lisää!;) Hyvää yötä t. KT

http://www.youtube.com/watch?v=7UeLVii1M-w&feature=related

Anonyymi Ti 24.5.2011, klo 23.10

Hyvä KT, en ole salaa Anttipojan ihailija,jos muistat olen kauan sitten sanonut ,että Lapin oma poika Antti on hyvä omassa kategoriasssaan,oikeastaan ei hyvä vaan ERINOMAINEN.Tämä ILTALAULU on jotenkin niin rauhoittava,melkein kun iltavirttä kuuntelisi.Soittelen sitä usein FACEBOOKISSA iltalauluna ystävieni iloksi.

Amppu on tyyliltään erilainen ja on kai Sinunkin ystäväni myönnettävä,että nämä 2 hienoa artistia painivat eri sarjoissa.Amadeuksella on äänialaa.......ja.........

Molempia herroja on mukava kuunnella!!

ippa Ti 24.5.2011, klo 21.35

Ketä A täällä tarkoitetaan?

Anonyymi Ti 24.5.2011, klo 21.19

Täällä vallitsee takinkäännön MM-kisat.

A. Ti 24.5.2011, klo 20.54

19:55 Jos tarkoitat kyselyllä armeijaan menoa,samaa kysytään myös A:n sivulla :))

Anonyymi Ti 24.5.2011, klo 20.05

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä