Enchant ei kaipaa muuta kuin ääniraudan avukseen

Enchant ei kaipaa muuta kuin ääniraudan avukseen

Ajankohtaista - Ti 3.5.2011, klo 09.35

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Areena linkki: http://areena.yle.fi/audio/1303201736385

220
tykkää tästä

Lahtelainen neljän nuoren miehen lauluyhtye Enchant on julkaissut ensimmäisen levynsä "Tässä hetkessä", joka sisältää pääasiassa soitinsäestyksellistä musiikkia. X-Factor -ohjelmastakin tutuksi tullut ryhmä pärjää keikoilla kuitenkin edelleen vaikka pelkän ääniraudan avulla.

Enchantissa laulavat tenorit Sami Ulmanen ja Matias Hämäläinen, baritoni Lassi Silventoinen ja basso Rene Romppainen. Lauluyhtye on tullut tutuksi nimenomaan esiintymisistään ilman säestystä. Levyllä mukana on kuitenkin säestettyä laulua. "Jos tehdään taustoilla, se on kaupallisempaa. Levy-yhtiö kuitenkin tietysti haluaa tehdä rahaa. Juuretkin kuitenkin näkyvät levyllä", yhtyeen jäsenet kertovat.

Enchantin levyn tuottaja Petri Munck on tehnyt suurimman osan albumin kappaleista. Yhtyeellä oli kuitenkin vaikutusvaltaa biisivalinnoissa. "Oli aika paljon demoja, joista saatiin valita omimmat biisit, sellaiset jotka ovat lähimpänä meitä."

Sami, Matias, Lassi ja Rene vierailivat Lahden Radiossa Mikko Tuomikosken haastateltavina.

Lisää artisteista:Enchant

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (0)

Ei kommentteja.

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä