Samae Koskinen löysi oman kielensä

Samae Koskinen löysi oman kielensä

Ajankohtaista - To 11.8.2011, klo 10.03

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Areena linkki: http://areena.yle.fi/video/1313043994052

180
tykkää tästä

Suomalaisten lauluntekijöiden kärkinimiin kuuluva Samae Koskinen otti ohjakset kokonaan omiin käsiinsä kolmannella soololevyllään. Omien kappaleiden esittäminen tuntuu hyvältä ja muusikko nauttii yleisön edessä laulamisesta ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. ”On ollut kiva huomata, kuinka helppoa ja kivaa tämäkin voi olla. Mä oon kohta 12 vuotta esiintynyt ja nyt tää alkaa olla luontevaa ja nastaa”, hän kertoo.

Samae kertoo, ettei omien laulujen esittäminen stressaa lainkaan. ”Kyllä mä tykkään näemmä olla puikoissa. Se on näkynyt tän uuden levyn keikoilla, et en oo yhtään stressannut niitä. Viime levyllä mulla oli kaikennäköistä rutiinia, ennen kuin mä lähdin lavalle, mutta nyt kun on omat laulut pulkassa, niin ei muuta kuin kitara käteen ja laulamaan.

Samae taistelee kyynisyyttä vastaan

Samae Koskisen oman elämän havainnoista tehdyt sanoitukset ovat saaneet kiitosta niin kriitikoilta kuin yleisöltä. Monia miellyttää tekstien aitous. ”Periaatteessa etsin omaa kieltä. Mulla oli selkee tarkoitus, että ne asiat kuuloistais meikäläisen sanomalta”, Samae kertoo.

Samae Koskisen tekstit ovat pitkälti positiivisia, vaikka melankoliaakin joissakin kappaleissa on mukana. ”Mä haluan joka solullani taistella kyynisyyttä vastaan. Täällä on kahdeksan kuukautta pimeetä, ei voi mitään. Pitää taistella ja tehdä hommia, että osaa ottaa asiat hyvän kautta.”

Samae Koskisen aiempien soololevyjen välissä on ollut pari kolme vuotta taukoa muiden bändikiireiden takia, mutta nyt seuraavan albumin valmistelut ovat pitkällä. ”Mulla on jo 25 kappaletta valmiina, et mä luulen, ettei sitä jouduta odottaa niin kauaa.”

Samae Koskinen oli Aamu-tv:n vieraana 11.8.2011.

Lisää artisteista:Samae Koskinen

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (3)

No,ei hassumpaa,enemmänkin vois kuunnella :)

Anonyymi To 11.8.2011, klo 20.05

Haastattelun lopuksi Samae esittää yhden kappaleistaan, voit siis videolta kuulla ääninäytteen!

sari_yle To 11.8.2011, klo 10.25

Tämä kaveri on ainakin mulle täysin tuntematon !
Jäädäänpä kuulolle,minkälaista musaa kaveri on tehnyt :)

Anonyymi To 11.8.2011, klo 10.12

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä