Rakkauden roinaa on herkempi ja henkilökohtaisempi

Rakkauden roinaa on herkempi ja henkilökohtaisempi

Ajankohtaista - Pe 23.9.2011, klo 12.48 - Toimittaja: Riikka Laitinen

Anne Mattila, Rakkauden roinaa -albumiAnne Mattila, Rakkauden roinaa -albumi

181
tykkää tästä

Anne Mattilan 7. syyskuuta julkaistu uusi albumi ’Rakkauden roinaa’ esittelee aikaisempaa henkilökohtaisempaa musiikkia ja herkempää tunnelmaa. Aikuisemmalla ja vakavammalla albumilla kuullaan myös Annen itsensä sanoittamaa ja säveltämää musiikkia. Mukana levynteossa on ollut myös liuta kotimaisia eturivin muusikoita, esimerkiksi Happoradion laulaja Aki Tykki, Egotripin laulaja Mikki Kauste sekä musiikin monitoimimies Petri Munck.

Eteerisemmän levyn ensimmäiset singlet ’Sovitaan’ sekä ’Jakaranda’ kuvaavat levyn monipuolisuutta. ’Sovitaan’ on herkkää tunnelmointia, kun taas ’Jakaranda’ on voimakkaampaa rakkaudenkaipuuta. Levyllä kuullaan myös hieman vaikutteita country- ja folk-soitannasta, sekä jazz-vivahteita. Tummaääninen laulaja kuulostakin olevan elementissään juuri tällaisessa musiikissa.

Nuoresta iästään huolimatta Anne on ehtinyt aikaisemmin jo julkaista kahdeksan albumia, viisi kokoelmaa sekä kiertänyt ahkerasti keikkailemassa ympäri Suomea.

Lisää artisteista:Anne Mattila

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (1)

Nuoren Anne Mattilan ura nousi aikanaan raketin lailla, kun solisti esitti avointa ja rehellistä Suomi-iskelmää. Sitä jossa kaikui komeita perinteitä ja hyviä tarinoita. Sitä kuunteli ja tanssi myös suurten ikäluokkien väki. Tämä uusi levykin (!) on osoitus Mattilan taidoista, mutta missä on nyt "se jokin"? Se aito vilpittömyys ja salaperäinen "helppous", jota kansa kaipaa? Mutta valo kajastaa aina vain, totisesti: menestystä huippusolistin komealle uralle.

ann36 Ma 26.9.2011, klo 06.34

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä