Tuure Kilpeläinen: Menestys on työvoitto

Tuure Kilpeläinen: Menestys on työvoitto

Ajankohtaista - Ke 19.10.2011, klo 13.43

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Areena linkki: http://areena.yle.fi/video/1319025690953

229
tykkää tästä

Tuure Kilpeläinen on kiireisempi kuin ehkä koskaan aiemmin. Kaihon Karavaanilta tuli vastikään toinen levy ulos, joka on keikkunut listojen kärjessä. Keikkoja riittää niin oman orkesterin kanssa kuin muillakin kokoonpanoilla. Lisäksi Kilpeläinen on kirjoittanut lauluja muun muassa Katri Helenalle.

Tuure Kilpeläinen myöntää, että Kaihon Karavaanin Erämaa-albumin hyvä vastaanotto lämmittää. ”Se on tavallaan työvoitto. Se, että levy löytää tiensä ihmisten koteihin, on monessa mielessä hyvä asia. Musiikin tehtävähän on saada yhteys ihmisiin ja nyt se on ainakin tuolla tasolla onnistunut. Toisekseen voi olla semmoinen tilanne, että kun mennään soittamaan ihmisille, niin ne tulee katsomaan meitä paikan päälle ja näin on käynytkin”, Kilpeläinen kertoo.

Tuure Kilpeläinen on tehnyt menestyksensä eteen valtavasti työtä. ”Oon käynyt vuosikaudet soittamassa tyhjille paikoille ja me ollaan nyt jo Karavaaninkin kanssa jyystetty vähän alle puolitoista vuotta. Pikkuhiljaa porukkaa alkaa tulla enemmän. Kaikki keikat on soitettu niin intohimolla, että niistä on kai jäänyt semmoinen olo ihmisille, että sana leviää ja sitten tulee lisää porukkaa ja lumipallo on pikkuhiljaa vyörynyt luonnollisesti”, Kilpeläinen tuumaa.

Haaveet toteutuvat nyt

Myös radiosoittoon pääseminen on ratkaisevaa bändin menestyksen kannalta, Kilpeläinen myöntää. Lisäksi itseensä uskominen on tärkeää. ”Oon kokoajan uskonut siihen, että tällä on oikeesti jotain merkitystä. Siksi on hienoa, että kun on aina haaveillut, että pääsee soittamaan ihmisille musiikkia, niin nyt se toive viimein toteutuu.”

Tänä päivänä Tuure Kilpeläinen on siinä tilanteessa, että vastaan tulee työtarjouksia, joista hän joutuu kiireen vuoksi kieltäytymään. Vaikka puhelin pirisee tiuhaan, vieläkin ammattimuusikoiden soitot imartelevat Kilpeläistä. ”Kyllä mä nousin seisomaan tuolilta, kun Katri Helena soitti ja kysyi, olisiko mulla kappaleita hänelle. Samalla lailla mä säikähdin, kun Hulkkosen veljekset soittivat, koska nämä ovat kunnia-asioita, että pääsee soittamaan hyvin erilaisten ihmisten kanssa tai tekemään musiikkia hyvin erilaisille ihmisille.”

Tarja Närhi tapasi Tuure Kilpeläisen Kari Tapion muistokonsertin harjoituksissa.

Lisää artisteista:Tuure Kilpeläinen

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (5)

On hienoa, että Kilpeläinen tekee lauluja itsensä likäksi myös monille muille solisteille. Hän osaa jakaa ajatuksia ja ideoita. Se on täyttä plussaa. Hyvä Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani! Siittä vain, nöyrästi ja ahkerasti etiäppäin!

plussa Su 23.10.2011, klo 07.38

Tosi uljas bändi. Pitkästä aikaa jotakin erilaista; erilaista kuin kymmenet ja sadat MINÄ IHAN ITE -porukat ja solistit. Hieno juttu tämä Karavaani!

ahf La 22.10.2011, klo 20.00

Tuure on mukana myös Kari Tapion Muistokonsertissa ;)
Kovasti on hänkin menestyksen eteen töitä tehnyt,vihdoin se palkitaan,onnea ja menestystä jatkossakin Tuurelle ;)

Anonyymi To 20.10.2011, klo 10.12

Kaihon Karavaani kulkee kauan ja pitkälle! Kerrankin on bändillä nöyrä ja samaan aikaan kunnianhimoinen tavoite: tehdä biisejä elävästä elämästä, jotka kestänevät aikaa enemmän kuin useimmat "joo sit mä meen sinne ja sä tuut tänne joo" -pikarallit.
Hyvä sauma tässä!

rel To 20.10.2011, klo 09.23

Hienon kappaleen Katrille teit :)

Anonyymi Ke 19.10.2011, klo 21.37

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä