Jorma Kääriäinen: Rakkaus on suurin asia maailmassa

Jorma Kääriäinen: Rakkaus on suurin asia maailmassa

Ajankohtaista - Pe 21.10.2011, klo 07.00

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Areena linkki: http://areena.yle.fi/video/1319116306387

216
tykkää tästä

Jorma Kääriäinen on kotiutunut Riku Niemi Orchestran vakituiseksi solistiksi. Kääriäisen ja Niemen välille on syntynyt luja ystävyys ja yhteisymmärrys ja siitä esimerkkinä yleisölle on muun muassa uusi levy ”Kaikki tiet” sekä syksyn konserttikiertue.

Uusi levy on maailmankuuluja rakkauslauluja ja isoja sävelmiä pullollaan. Kääriäinen uskoo, että ihmiset kaipaavat romantiikkaa. ”Kyllä mä uskon, että ihmisillä on aina kaipuu siihen, koska rakkaus on kaikkein suurin asia maailmassa. Sillä voitetaan, sillä saatetaan myös hävitä, mutta se on niin suuri voimavara ihmiselossa, että sitä aina tarvitaan”, hän sanoo.

Jorma Kääriäinen ja Riku Niemi valitsivat kappaleet tuoreelle levylle alkuvuodesta. ”Lähdimme siitä, että sävelmän tulee olla tarpeeksi hyvä ja että se toimii missä muodossa tahansa. Vasta levyttämisen jälkeen tajuttiin, että mitä me tehtiin. Me ei edes huomattu, että mukana on niin paljon rakkausteemaa ja elokuvallista teemaa”, Kääriäinen kertoo.

Vaikka levylle päätyneet kappaleet on levytetty lukuisia kertoja aiemminkin ympäri maailmaa, ei Kääriäinen arastellut lauluihin tarttumista. ”Kyllä saa mennä aika kauas historiaan, että löytää sen suomenkielisen, isolla orkesterilla toteutetun taltioinnin ja sikäli se puoltaa paikkansa.”

Keikkailu on mutkatonta isollakin porukalla

Jorma Kääriäinen on kiertänyt Riku Niemi Orchestran kanssa jo vuodesta 2006 lähtien. Sitä ennen hän toimi pitkään Agentsin laulusolistina. Kokemusta on siis sekä isolla että pienellä porukalla keikkailusta. ”Isolla orkesterilla on helppo toteuttaa isoja juttuja niin, kuten niiden kuuluu olla. Pienen orkesterin kanssa joudutaan tekemään valtavasti kompromisseja ja se on aika työlästä. Toki isolle orkesterille sovittaminenkin on työlästä, mutta sitä varten on onneksi olemassa Riku Niemi”, Kääriäinen toteaa.

Ison orkesterin kanssa kiertäminen sujuu yllättävän mutkattomasti, Kääriäinen sanoo. Kaikki orkesterin jäsenet tietävät paikkansa ja tehtävänsä ja mukana on osaava äänimies. Orkesteri kulkee keikkapaikoille bussilla, mutta solisti ajaa esiintymispaikalle mieluummin omalla autolla. ”Mä kaipaan yksinäisyyttä. Mä nautin tästä tällä lailla ja tykkään autolla ajamisesta, se on rentouttavaa”, Kääriäinen kertoo.

Jorma Kääriäistä haastatteli Tarja Närhi.

Lisää artisteista:Jorma Kääriäinen

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (2)

Jorma on tosi ROCK!

Anonyymi Ti 25.10.2011, klo 11.38

Jorma ja Riku hienoa yhteistyötä,kyllähän se levykin pitää ehdottomasti hankkia :D:D

Anonyymi Pe 21.10.2011, klo 11.47

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä