Freeman: Vuorotteluvapaalla on lupa olla luova

Freeman: Vuorotteluvapaalla on lupa olla luova

Ajankohtaista - Ke 2.11.2011, klo 16.19

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Areena linkki: http://areena.yle.fi/video/1320244675862

170
tykkää tästä

Suomalaiset tunnistavat Freemanin äänen useassa ikäpolvessa. Tandemiajeluista ja Menneisyyden vangeista tutuksi tullut laulaja luo uraa jälleen soolona takanaan konemusiikkibändi Uusi Fantasia. Kuusikymppinen Freeman julkaisi juuri neljännen albuminsa ja hän kisaa myös Euroviisujen edustuspaikasta Uuden musiikin kilpailussa.

Musiikki on ollut aina osa Freemanin elämää. Hänen äitinsä oli musiikin opettaja ja kotona tuli harjoiteltua muun muassa skaaloja. ”Mutsi tietysti kannusti lapsiaan jo pienestä pitäen musiikin pariin, vei meitä Kylli-tädin lasten satutuokioon ja joihinkin lasten radioihin laulamaan. Mutsi oli myös takaamassa ensimmäistä osamaksusopimusta, jotta mä sain ensimmäiset sähkökitarakamat saati sitten ensimmäisen sinkkuni, joka oli Beatlesin Hard Days Night”, Freeman kertoo.

Freeman eli Leo Friman on viettänyt nuoruutensa Hämeenlinnassa. Nuoruudessa miehen esikuvia olivat esimerkiksi Irwin, Markku Veijalainen ja Vexi Salmi. Vaikutteita hän keräsi myös muun muassa  Eddy and the Lightnings –yhtyeeltä. ”Se oli jo poppia ja rokkia, nahkatakkeja ja kaikkee tällasta”, Freeman kertoo.

Kun Freeman sai superhittinsä Ajetaan tandemilla sanat 70-luvun puolivälissä, hän oli lähinnä hämmentynyt. ”Mä olin yhtä hämmästynyt niistä sanoista, kuin aikanaan kuulijat. Et ei voi olla, että ’perkeleetkin puissa soi’. Olin pari päivää ehdottomasti sitä mieltä, että ehkei kuitenkaan tätä tehdä, mutta luojan kiitos tulin järkiini ja aloin huomata, että niissä sanoissahan on jotain mykistävän omalaatuista ja mullistavaa.”

Uuteen luovuuteen Uuden Fantasian kanssa

Freemanin ura alkoi lähes raketin lailla, mutta pitkään suuri yleisö ei juuri artistia havainnut. Musiikkia hän ei kuitenkaan jättänyt koskaan. 1980-luvulla hän juonsi ja toimitti Yleisradion musiikki- ja nuortenohjelmia.

1990-luvun alussa Freeman ja Virve Rosti perustivat Menneisyyden vangit -yhtyeen. ”Vaimo keksi oivan nimen ensimmäisten treenien jälkeen. Hän sanoi, että te ootte niin menneisyyden vankeja. Hänen mielestään olisimme voineet olla luovia. No 20 vuotta ollaan oltu menneisyyden vankeja ja nyt meillä on tällainen vuorotteluvapaa ja lupa olla luova”, Freeman sanoo.

Musiikin tekeminen Uuden Fantasian kanssa alkoi enemmän tai vähemmän sattumalta ja yhteistyön avulla Freemanin ura on lähtenyt uuteen nousuun. Freemanin ”vuorotteluvapaan” tuotos, neljäs sooloalbumi, on saanut kriitikoilta kiitosta. Nyt sekä Freeman että Virve keskittyvät sooloprojekteihinsa, mutta Menneisyyden vankejakaan ei ole kokonaan kuopattu. Ensi vappuna on tarkoitus jatkaa yhteystyötä uusien kappaleiden kanssa.

Kalevi Pollari haastatteli Freemania.

Lisää artisteista:Freeman

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (1)

Freeman, olen jo aina pitänyt Sinusta tosi paljon.
Aina vaan paranee !!!!

Anonyymi Pe 4.11.2011, klo 13.41

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä