Stina Girsin musiikissa kitarat eivät puske päälle

Stina Girsin musiikissa kitarat eivät puske päälle

Ajankohtaista - Ti 15.11.2011, klo 12.32 - Toimittaja: Sari Törmikoski

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Areena linkki: http://areena.yle.fi/video/1321354022652

174
tykkää tästä

Heleä-ääninen Stina Girs on kasvanut country-musiikin kanssa ja genren vivahteet kuuluvat selvästi hänen tulevalla esikoisalbumillaan. Stinan laulama ”kantripop” tuntuu raikkaalta tuulahdukselta varsin heavy- ja iskelmävetoisessa suomalaisessa musiikkimarkkinassa.

”12-vuotiaana löysin iskän levyhyllystä Johnny Cashia ja sitten ihastuin Shania Twainiin. Sitä sitten peilin edessä harjoiteltiin. Oli hirveen itsestään selvä juttu, millaista musiikkia alan tehdä”, kertoo nuori laulaja-lauluntekijä.

Countryssa Stinaan vetoavat kauniit melodiat ja vahvat tekstit. ”Siinä myös pääsee laulu aina tosi pinnalle ja oikeuksiinsa. Kitarat eivät puske päälle ja heleät ja kauniit tarinat ovat aina viehättäneet mua hirveesti”, hän kuvailee.

Omat kappaleet lauletaan sydämestä

Stina Girs on ollut tekemässä jokaista ”Sydän edellä” -levynsä kappaletta. Omien biisien laulaminen on hänelle hyvin tärkeää. ”Niihin saa paljon paremman kosketuspinnan ja ne pystyy esittään omana itsenään, että tää on nyt mun biisi ja mä laulan sydämestä. On paljon uskottavampaa, kun laulaa omia biisejään”, Stina uskoo.

Stina Girsin mukaan esikoisalbumilla on vahvoja tunteita ja tarinoita. Tarinoita on löytynyt omasta elämästä, mutta osa laulujen ihmiskohtaloista on mielikuvituksen tuotetta. ”Tekstimaailma on aika yhtenäinen. Se on rakkauselämästä ja erilaisesta ystävyydestä ja tällaisesta, se on aika vahva teema”, Stina kertoo.

Pitkä muusikonura tavoitteena

Stina Girs tuli monelle tutuksi Idols-kilpailusta, josta hän tippui ennen finaalia. Aluksi tämä harmitti laulajaa, mutta toisaalta tippuminen saattoi olla siunauskin, sillä sen jälkeen oman bändin kanssa löytyi selkeä yhteinen sävel. ”Saatiin selvyyttä siihen, että mikä on Stina Girs, ei pelkästään se Idols-Stina, vaan että Stina Girs on oikeasti laulaja-lauluntekijä. Kyllä mä luulen, että se oli enemmänkin onni onnettomuudessa, että mulla oli sitten enemmän aikaa tehdä omaa juttua.”

Oma levy on Stinalle yhden unelman täyttymys. Muusikkona hän ei kuitenkaan halua olla tähdenlento. ”Unelmana on, että pääsen tekemään kolme levyä lisää, että jättäisin semmoisen tietynlaisen jäljen. Ja että ihmiset tykkäisivät käydä keikoilla, tykkäisivät kuulla radiosta ja ostaa levyjä ja että saisin pitkäkestoisen uran, koska siitä mä oon haaveillut”, Stina sanoo.

Lisää artisteista:Stina Girs

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (0)

Ei kommentteja.

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä