Taivaan portit Rovaniemi 27.10.2010

Taivaan portit Rovaniemi 27.10.2010

Kotikriitikko arvioi - Pe 29.10.2010, klo 14.30

Kuva Taivaan portitKuva Taivaan portit

689
tykkää tästä

Rovaniemen Lappia-talossa oli keskiviikkona 27.10.2010 oikein hyvä tunnelma: laulajat lauloivat oikein hyvin, - myös näyttelijät ja ohjaaja. Orkesteri soitti aidolla otteella argentiinalaista tangoa, tanssijat ilahduttivat uskomattoman kauniilla liikehdinnällään ja ylöspano oli onnistunutta liiallista pukujen vaihtoa ja vain osittain onnistunutta videokuvalavastusta lukuun ottamatta.

Tarinaa vaivaa kuitenkin hataruus, välillä juttu tuntuu (tahattoman) koomiselta. Latinalaisamerikkalaiseen tarinankerrontaan kuuluva toden ja tarun sekoittaminen ei kyllä tämän esityksen tiikeritarinana auennut yleisölle. Miksi se ylipäätään on tässä esityksessä?

Koska tarina jää hataraksi, ei ohjauskaan saa siitä kunnollista kokonaisuutta. Onneksi kuitenkin itse esittäminen onnistuu.

Anneli Sari vakuuttaa uskomattoman vahvalla äänellään. Taiteilija näyttää niin hennolta, että lähietäisyydeltä katsova melkein pelkää hänen rapsahtavan palasiksi. Taiteilija itse vakuuttaa olevansa hyvässä kunnossa, ja se kyllä näkyy näyttämöllä. Annelin kyky tulkita musiikkia on hyvin koskettavaa, ja muutamat repliikitkin sujuvat kokeneen esiintyjän ammattitaidolla.

Amadeuksen paikka on todella näillä näyttämöillä! Hänestä kehittyy hyvä estraditaiteilija, mutta hän tarvitsee vielä paljon näyttämöilmaisun opetusta. Nyt näyttelijäsuoritus on kevyttä amatööritasoa. Laulun lahja on aivan ilmeinen, ja sillä taidolla hän vakuuttaa kuulijat. Nyt kun maneerit on pantu kuriin ja hän saa keskittyä tulkitsemaan laulujen sisältöä, esitys koskettaa aidosti.

Näin Amadeuksen ensimmäisen kerran livenä ja yllätyin positiivisesti hänen suorituksestaan. Noin hienolle lauluäänelle tarvitaan isot näyttämöt vaativine rooleineen. Amadeus on osoittanut selvästi hyvää oppimiskykyä. Kiertueen loppupäässä hän on jo ollut pitempään vaativassa "esiintymiskoulutuksessa", joten olisi todella mielenkiintoista päästä näkemään, mitä hän silloin osaa.

Amadeus tosiaan sai Lappia-talossa suurimmat aplodit. Laulujen vuoksi hän kyllä ne ansaitseekin.

Me rovaniemiläiset näytimme pitävämme koko esityksestä kovasti. Esityksen jälkeen syntyi vielä kauniin teatteritalomme aulaan pitkä jono Amadeuksen nimmareita ja haleja haluavista.

Kiitokset Annelille, Amadeukselle, Oscar Sistolle, ihanalle orkesterille ja kaikille muille siitä, että toitte tämän esityksen kuultavaksemme ja nähtäväksemme.

Anneli Leppänen, Rovaniemi

 


 

Ryhdy sinäkin Satumaan Kotikriitikoksi!

Ylen Satumaa toivottaa Kotikriitikot tervetulleiksi mukaan tekemään Suomen parasta ja monipuolisinta kevyen musiikin nettipalvelua. Kaikki halukkaat voivat liittyä mukaan Satumaan Kotikriitikoiden joukkoon lähettämällä 1000-2000 merkin mittaisen arvion kokemastaan konsertista tai keikasta osoitteeseen satumaa.toimitus@yle.fi.

Kotikriitikon arviossa on mainittava kenen artistin esiintymisestä on kysymys, missä se oli ja milloin. Hyvä arvio on myös monipuolinen: siinä puntaroidaan esiintymisen sekä hyviä että huonoja puolia. Huomiota voi kiinnittää myös esiintymispaikkaan, tunnelmaan, järjestelyihin, yms. Kritiikin tulisi kuitenkin olla sävyltään rakentavaa.

Arvion yhteyteen pitää liittää myös omat oikeat yhteystiedot. Mikäli kirjoittaja haluaa julkisuudessa esiintyä nimimerkillä, siitä on erikseen mainittava.
Satumaan toimitus julkaisee tekstejä oman harkintansa mukaan ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Julkaistujen kirjoitusten tekijät palkitaan.

Lisää artisteista:AmadeusAnneli Sari
Asiasanat: Kotikriitikko

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (48)

Tuota noin. kuten varmaan huomatte on myöhäinen sunnuntai-ilta, kun kirjoitan tätä, - ja varmaan jokaiselle on aika selvää, että minullakin on jonkinlaiset työajat. Amadeus-kommenttipalstoja olen moderoinut myös joulunpyhinä kuten uudenvuoden aattonakin.  Sain taannoin muutamalta "ylifanilta" sellaista postia, että keinot Amadeuksen käsittelyyn ovat nyt aika vähissä. Tulen sulkemaan kommentoinnin heti kun keskustelussa joku alkaa esiintyä parempana ja viisaampana fanina kuin toinen. Ampun juopottelusta sen verran, että saunahaastattelussahan tuo tunnustaa, että huikkakin maistuu. Fanit saavat kehua samanmielisten kerhossa toisiaan keskenään niin paljon kuin haluavat. Satumaassa sallitaan myös kriittiset näkemykset. Mutta, kuten sanottu, tämäkin kommentointi sulkeutuu nyt.

airi_yle Su 2.1.2011, klo 23.36

Mitä se haittaa jos kuplivaa siemailee,miksei Amppu sais niin tehdä ?

Anonyymi Su 2.1.2011, klo 23.12

Totta puhutte!

Anonyymi Su 2.1.2011, klo 22.18

Olet niin oikeassa A-K H.! Jos on seurannut näitä Amadeuksen palstoja pitemmän aikaa, niin ei ole voinut olla huomaamatta miten tuo negatiivinen ennustelu milloin minkäkin asian yhteydessä ja Amadeuksen vähättely on melkein jokapäiväistä. Maunukselan kruunaamisen jälkeen kyseinen henkilö kirjoitti "Amadeuksesta tuskin tämän jälkeen enää kuullaan" ja ennen Taivaan Portit kiertuetta hän kirjoitti "Jos artisti ei kiinnosta ketään niin tuskin kukaan hänen kiertuettaan menee katsomaan" ym vastaavan tasoista vähättelyä. Omituista on se, että kyseinen henkilö ei ole sen artistin palstalla ketä hän sitten ihaileekin, vaan keskittyy Amadeuksen vähättelyyn???!!!

Anonyymi Su 2.1.2011, klo 20.14

Minulla on vieläkin asiaa, nimittäin näiden sivujen sulkemisesta on tullut "maan tapa" viimepäivinä, eikö todellakaan voida mitään tuolle ikuiselle ystävällemme, joka kulkee joukossamme kuin Juudas?? Joskus itsestäni on tuntunut, että olen siihen "syyllinen". Tulee ylistettyä Amppua ja jollekkin se ei sovi, on joku , joka haluaa mustata kunkkumme mainetta. Syksyllä 2009 ( hän ??? ) kirjoitti esim näin: Kun vuosi on kulunut Amadeuksesta ei puhu kukaan enää mitään, eikä tänne kirjoiteta, tulee uusi kuningas ja hän saa kaiken huomion. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että Ampulle kirjoitellaan, häntä ihaillaan , rakastetaan!!

On käymässä niin, että kuninkaat vaihtuu, mutta Amppua ei unohdeta, hän saa huomiota, Hänellä on myötäelämisen taito, vai kuinka tuon sanoisin, Hänen olemuksensa on niin aito, että se luonnollisuudellaan lumoaa TV.nkin välityksellä.

Niin Liljuskainen, ei taida "Anjan" apuuntulokaan enää auttaa, olemme voimattomia!

Eihän tästä "vanhojen muistelusta" kaikki tykkää, mutta sivuilla melkein alusta asti reissanneena muistan hyvin niin hyvät, kuin ikävätkin asiat.

P.s. Toivottavasti Yle keksii jonkun keinon, ei ole oikein, että yksi/kaksi?? henkilöä saa sivut sulkeutumaan oman ilkeän tahtonsa mukaan, (sehän siinä on takana), kuitenkin me suurin osa tuemme ja ihailemme Amadeusta vilpittömin mielin.

Vielä sanoisin, että me Fanit olemme hieman erilaisia, mutta mielestäni kaikki fanit niin Ampun omilla sivuilla, kuin Satumaassa ovat yhtä hyviä, kaikki jotka Häntä tukevat ovat kunnioituksen arvoisia, vaikka henkilökohtaiset kemiat hiema
törmäilee, se on sívuseikka, Amadeus on sivujen tähti!!
Tuli pitkä kommentti, taidankin olla pidemmän tovin hiljaa, A-K H.

Anonyymi Su 2.1.2011, klo 15.58

Ensin haluan kiittää Sinua Ampun saunareissu-sivulle kirjoittamastasi kommentista la. 1.1.klo 15.56, se oli hyvin tarpeellinen, että kaikki tulee tietämään, kuinka asianlaita todellisuudessa oli. Itse luin tuon pahansuopaisen kommentin hieman ennemmin, en tokikaan siihen uskonut, jo siitäkin syystä, että kukaan sivistynyt ihminen ei tuollaista kirjoita, ei silloinkaan vaikka olisi tosiasia. Nyt kuitenkin katkaisit juorulta siivet, KIITOS!! On hyvä, että asia oikaistaan heti niin ei synny pahoja puheita!
Kiitosten lähettäjä A-K H.

Anonyymi Su 2.1.2011, klo 15.12

Ajattelin, että onko kaikki Amadeuksen sivut suljettu, joten vuosi näyttää alkavan hyvin. Eikö Yle voi tehdä mitään muuta kuin sulkea sivuja? Täytyyhän tällaisella organisaatiolla olla keinoja, että ihmiset voivat häiriöittä kayttää kaikkien artistien sivuja.

Anonyymi Su 2.1.2011, klo 13.38

Täällä Taas Laakson"Liljuskaisenne"IkiOma Kerrassaan SatuMainen(?)YöRadio ...Haloo,Haloo ...Kuuleeko AmaLandia????? ...NYT HUOMIO KAIKKI!!!!!

Onko Meidän Jo Niin Monelle Kovin Rakkaaksi Tulleesta JoulunTuntuisesta Amppuisesta SaunaKetjusta Häädettyjen Onnettomien FaniParkojen Otettava Nyt YmpäriÄmpäriVuoroKautiseen Käyttöömme Tämä IkiMuistoisten TP-LeiriNuotioTunnelmointien Aikainen RovaNiemiKetju????? ...KT,"Anja","Noitukka",Elisa,IppaYnnä Muut IkiAMAttaret,Astukaahan Taas Esiin Ja Ottakaahan Kantaa!!!!! ...PIAN!!!!!

Terveisin Uusimman AmpPulinaBoximme Äkillisen Sulkeutumisen Vuoksi Pohjattoman Surullinen"Liljuska"

P.S. Tänään Puhkesi Taas LiljanKukka Loistoonsa Ja Taivas Salamoi Leimuten ...Keskellä SydänTalvisia Tuikeita Pakkasia!!!!! ...Siispä Taas Tuhannet Ja Vielä Kerran Tuhannet Kiitokset YLE Radio Suomelle Ja Tietenkin TangoSuuriRuhtinaallemme!!!!!

P.P.S. Lukuisiin Pirtteihin Pienoisihin YmpäriÄmpäri KunkkuKuntaa AidonOikeanTodellisen Joulun Tuoneeseen Amadeaaliseen VideoKetjuun On Jokseenkin Äskettäin Lisätty IkiKlassikkoJouluLaulelo"Varpunen JouluAamuna"!!!!! ...Ja"Yllätys,Yllätys"...TAAS Herkkä Ja Kaikin Puolin Lumoava Tulkinta Mestareiden Mestarilta!!!!!

Ja Nyt Taas Kaikki Pää Tyynylle Ja Peitto Korville!!!!! ...TOIVOTTAVASTI"TAPAAMME"VIELÄ!!!!!

laaksonlilja Su 2.1.2011, klo 01.30

Saadaankohan Rovaniemen kotikriitikon kommentteja tulevasta konsertista mukana K.Tapio,P.Koivuniemi ja Dingo !

Anonyymi To 25.11.2010, klo 13.29

Anonyymi – Ma 8.11.2010, klo 21.05 Olet niin oikeassa kuin olla voi! Eipä tosiaan ole hajuakaan, millä kriteereillä kappaleet valitaan, mutta ihmetyttää kyllä usein. Just tässä pari viikkoa sitten kuulin radiosta uuden biisin ja sanoin kotijoukoille, etten ikänäni ole kuullut huonompaa kappaletta. En tunnistanut laulajaakaan vielä ensi kerrasta. Sen jälkeen sitä on soitettu joka jumalan päivä ja on/off-napille on tullut käyttöä. No, onneksi se on keksitty! -Elisa-

Anonyymi Ma 8.11.2010, klo 22.52

Tuo musiikin soittaminen radiossa vähän ihmetyttää,samat kappaleet soivat päivästä toiseen,samoin soitetuimmat levyt radio Suomen listalla ? siellä on kappaleita joita en ole koskaan kuullut ja yks kaks ovat listan kärjessä ?! kuka sitten määrääkin kenenkä musiikkia soitetaan ??

Anonyymi Ma 8.11.2010, klo 21.05

Täällä vielä kirjoittaja 10.50, kyllä Jari Sillanpäässä kehumista riittää, loistoartisti, kuten myös Amadeus. Kirjoitukseni kulki niinsanoakseni yleisellä tasolla. Eivät kai nuo kriitikot arvostele konsertteja, vai kuinka on, ken tietää? Nuo lehtijutut menee yleensä niin, ainakin tällä paikkakunnalla, että lähituntumassa syntyneitä jumaloidaan, kehutaan, heidän levyjään soitetaan kyllästymiseen asti, vaikka eivät mitään kummoisia olekaan, kauimmaisia ei sitten noteerata miksikään, kamala asia, mutta totisesti totta.

Anonyymi Ma 8.11.2010, klo 15.46

Siis kyseessä olikin toimittajan kirjoitus, eikä kriitikon, sehän muuttaa asiaa. Tottakai toimittaja voi jutun tehdä artistin konsertista, saattaahan kyseessä olla tuttu artisti, tai vaikkapa oma sukulainen, sillä ihminenhän se on toimittajakin, eli lähipiirin suosimista, sellaistahan tämä ihmiselämä on ympäri ämpäri, niin musiikkimaailmassa, kuin myös politiikassa.

Anonyymi Ma 8.11.2010, klo 10.50

Viittaan 7.11 klo 11:13 olleeseen kysymykseen,onko muista konserteista ollut kirjoituksia ? En voi mitenkään enää muistaa päivämäärää + vuotta,koska en keräile lehtileikkeitä,Pohjoisen lehti ja toimittajan kirjoitus ! Ei ole kysymys Ampun vähättelystä,mutta kun aiheesta kysyttiin,niin Jarin konsertti tuli mieleen. Ps. Kuka on sitten se OIKEA kriitikko arvostelemaan ?!

Anonyymi Ma 8.11.2010, klo 09.51

5.12, Kerrothan missä lehdessä se oli, niin me uskotaan + vuosi+päivämäärä, tuntuu hieman, että tämä on taas sellainen A:an negatiivisesti suhtautuvan "fanin" huu-haa-juttu!
En ainakaan koskaan ole nähnyt lehdissä minkäänlaista kommenttia konserteista, en ainakaan kriitikon?

Anonyymi Ma 8.11.2010, klo 09.19

Ei sillä kertaa ollut kritiikkiä !

Anonyymi Su 7.11.2010, klo 22.13

15.12 Eikö Sillanpäälle kritiikkiä ollenkaan?

Anonyymi Su 7.11.2010, klo 19.09

Jos tarkoitat muiden kuin A ja A niin Sillanpään konsertista ainakin olen lukenut ja kehuttiin ! ( pohjoisessa silloin oltiin )

Anonyymi Su 7.11.2010, klo 15.12

Onko näistä muista konserttikiertueista ollut lehdissä kirjoituksia?

Anonyymi Su 7.11.2010, klo 11.13

Onko totta ettei missään lehdissä ole ollut arvostelua konsertista (ei ainakaan kukaan ole mitään maininnut )? Eikös toimittajia ole tapahtuma kiinnostanut ?

Anonyymi Su 7.11.2010, klo 10.58

Sallittakoon jokaisen kertoa oma näkemyksensä konsertista tykkää tai ei ! Monipuoliset kirjoitukset kaikki tervetulleita ,ei ainoastaan fanien näkeykset,koska harvoimpa heiltä kritiikkiä tulee !

Anonyymi Su 7.11.2010, klo 10.51

Meillä on syksyisin paljon erilaisia konsertteja, että pitäisi olla valikoimisen varaa minkälaisesta musiikista pitää. Mutta jos asettaa riman liian korkealle voi olla, että pettyy. Mutta aina on mahdollisuus mennä sellaiseen mikä ehkä miellyttää paremmin. Kiertuetta vielä tässä odotellessa on hauska nähdä mitä minä tästä pidän. Menen avoimin mielin, enkä anna minkään ennakkoluulon vaikuttaa itseeni.

Anonyymi La 6.11.2010, klo 21.50

Ja täälläkö ei saa sanoa omaa mielipidettään jos ei ylly samanlaiseen hehkutukseen, kuin amadeuksen hurmosfanit ? Jos ei pitänyt esityksestä niin heti ollaan lässyttämässä jostain pihlajanmarjoista.

Höh! La 6.11.2010, klo 19.34

Mitäs se kettu sanoikaan pihlajanmarjoista? 21.39.

Anonyymi La 6.11.2010, klo 16.43

Katsomossa olleena voin todeta, että petyin.

Amadeus Lundberg lauloi kykyjensä ylärajoilla - siitä kiitos. Se ei vain minua miellytä.

Esityksestä muutoin näki, että yritystä oli. Mutta kun ei "nappaa", niin ei "nappaa".

Seuraava kerta on varmasti jo parempi.

Anonyymi Pe 5.11.2010, klo 21.39

Aivan,Aivan ...YmpäriÄmpäri Maamme Pohjoisinta Kolkkaa!!!!! ...Kuten Käsittääkseni Kemissäkin,Jonne LappiaTalon Näytöksen UlkoPuolelle Jääneet,Lippuja Vasta Juuri Ennen A-Hetkeä Tiedustelleet Matti Ja Maija Myöhäset Onnistuivat Lopulta Ryntäämään Sankoin Joukoin...

laaksonlilja Ke 3.11.2010, klo 19.43

Varmasti ympäriämpäri Lappia, tottakai!

Anonyymi Ke 3.11.2010, klo 09.40

Kirjoituksesta sen verran, että Rovaniemellä oli kyllä muualtakin Lapista tulleita ihmisiä, eivätkä kaikki olleet pelkästään rovaniemeläisiä.

Anonyymi Ti 2.11.2010, klo 10.47

Molemmat erinomaisia laulajia ja taiteilijoita, Mahtuvat kyllä hyvin samaan lauseeseen.

Anonyymi Ma 1.11.2010, klo 21.53

Kruunun saadessa kuitenkin samaa ikäluokkaa,vaikkakin aivan eri tyyppisiä persoonia !

Anonyymi Ma 1.11.2010, klo 20.19

Uusimmat

Kotikriitikko arvioi

Ryhdy sinäkin Satumaan Kotikriitikoksi!

Ylen Satumaa toivottaa Kotikriitikot tervetulleiksi mukaan tekemään Suomen parasta ja monipuolisinta kevyen musiikin nettipalvelua. Kaikki halukkaat voivat liittyä mukaan Satumaan Kotikriitikoiden joukkoon lähettämällä 1000-2000 merkin mittaisen arvion kokemastaan konsertista tai keikasta osoitteeseen satumaa.toimitus@yle.fi. Otamme mielellämme vastaan myös kuvia keikalta.

Kotikriitikon arviossa on mainittava kenen artistin esiintymisestä on kysymys, missä se oli ja milloin. Hyvä arvio on myös monipuolinen: siinä puntaroidaan esiintymisen sekä hyviä että huonoja puolia. Huomiota voi kiinnittää myös esiintymispaikkaan, tunnelmaan, järjestelyihin, yms. Kritiikin tulisi kuitenkin olla sävyltään rakentavaa.

Arvion yhteyteen pitää liittää myös omat oikeat yhteystiedot. Mikäli kirjoittaja haluaa julkisuudessa esiintyä nimimerkillä, siitä on erikseen mainittava. Satumaan toimitus julkaisee tekstejä oman harkintansa mukaan ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Julkaistujen kirjoitusten tekijät palkitaan.

Muualla Yle.fi:ssä