Ensi vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun J. Karjalainen julkaisi ensimmäisen levynsä. Noiden vuosien aikana mies on levyttänyt niin monta hittiä, että tahtoessaan olisi joko voinut jäädä jo eläkkeelle tai metsästää loputtomiin väinöjä sekä dooriksia. Mutta kiitos siitä, että mies ei eläköitynyt metsästäjäksi. Musiikilla ansaitsemansa statuksen voi käyttää (eläkkeen lisäksi) myös monella tapaa hyödykkäämmin, tehden esimerkiksi rauhantekoja tai niin kuin tässä tapauksessa kulttuuritekoja, koska se jos jokin, tämä nyt Polkabilly Rebels -levyn myötä päätöksensä saava trilogia on.
Menneisyyden kaikuja
Kun levyn avaava Siantappolaulu pyörähtää käyntiin tekee se nanosekunnissa sen, mitä levyn avausraidan toivookin tekevän. Se esittelee muutamalla tahdilla sen perustan, mille seuraavat vajaat 40 minuuttia tulee rakentumaan. Levy sisältää parhaimmillaan hilpeänoloisesti kerrottuja tarinoita elävästä (menneisyyden) elämästä hienosti soittavan bändin esittämänä. Mitja Tuuralan(basso), Veli-Matti Järvenpään(haitari), Tommi Vikstenin(kitara) sekä J.Karjalaisen muodostaman yhtyeen soitosta kuuluu juurikin se miksi koko levy on tehty –rakkaudesta musiikkiin ja sen esittämiseen. Samalla se alleviivaa sitä, kuinka nykyään liian harvoin tulee vastaan sellaista levyä, jonka voi rehellisesti innoittavan kuulijaansa keikalle kuulemaan biisejä livenä - ei siis vain tuijottamaan kaupunkiin saapunutta tähteä. Polkabilly Rebels on mitä mainion käyntikortti yhtyeen keikoille.
Hopeinen veitsi
Levyn hienoin hetki on ehdottomasti Marjo Leinosen tulkitsema Hopeinen veitsi. Leinosen ääni sekä tulkinta ovat aivan omaa luokkaansa saaden kuulijan todella pysähtymään sen ääreen, mitä hänellä on sanottavaa. Vaikka kappale tietyllä tapaa rikkookin levyn muuten samankaltaisempien kappaleiden ketjun, tekee se sen oikeutuksella antaen hetken hengähdyksen tanssiin taipuvaiselle kansaosalle.
Kulttuuriteko
Alussa mainitsemani kulttuuriteko tunnustuksen J. Karjalaiselle voisi antaa tästä ja kahdesta aiemmasta – Lännen-Jukka, Paratiisin pojat – levystä. Vastaavanlaista huomiota ei kyseinen musiikkityyli tulisi valtamedioissa saamaan ikinä, jollei valonkantajana toimisi popkentällä kannuksensa teroittanut laulumies. Comebackien luvatussa maassa on mahtavaa, että meillä on omasta takaa artisti, joka tekee jotain, jolla oikeasti on merkitystä.
Kommentit (3)
Onneksi päästiin siitä omituisesta kähinästä jota Jii
harrasti aikansa.Historiantallennukselle on oma aikansa,
nyt kuuluu pitää hiukka hauskaa! Polkabilly sopii kännykkä
sukupolvellekiin...
Homma jatkuu ja fanimäärä kasvaa.
kun lännenjukka levy tuli ulos, olin samaa mieltä kuin Wilson. Tässä tuli kulttuurihistoriaa ja toivottavasti homma jatkuu.
nykyajan kännykkä-pullamössösukupolvi pitää laittaa kuulemaan tätä ja miettimään oikean työnteon merkitystä. ei it-hommat voi tätä maata kokonaan elättää.
Levyarvio on täysin nappiin kirjoitettu. J.Karjalainen on tehnyt Lännen Jukkana amerikansuomalaisella trilogiallaan huikean kulttuuriteon, jonka merkitys tultaneen tajuamaan vasta aikojen päästä.
Kuten sanottu, Jiin olisi ollut äärimmäisen helppo jäädä lepäämään laakereilleen, julkaisemaan loputtomia bokseja dooriksista ja ankkurinapeista ja kuivettua pikkuhiljaa pystyyn. Mutta mies teki sen, mikä niin monen muunkin kestosuosikin pitäisi tehdä. Hän palasi aidoille juurilleen, poltti kasken uudelleen ja varmasti niittää musiikillisesta pellostaan vielä monet sadot mitä monipuolsinta musiikkia.