Maija Vilkkumaan luonnollinen kehitys lauluntekijänä kuuluu tällä levyllä selvempänä kuin aikaisemmin. Aikuisen naisen näkökulma huolineen ja murheineen on aito. Rockmusiikissa se on aivan liian harvoin kuultu perspektiivi.
Vilkkumaan laulaja-minä kavahtaa keskiluokkaista arkielämää. Lauantait Ikeassa, sukan kudonta ja pullan leivonta eivät naista nappaa. Vaihtoehdoksi on tarjolla rock’n’rollia ja railakasta tico-ticoa, jolloin ’jengi huutaa, hyppii ja karjuu kunnes joet muuttaa suuntaa.’ Katumusharjoitus tapahtuu aamuyöllä.
”Dingo ja Yö” voisi olla tosi tarina. Perheellinen Marleena on lähtenyt yksin baanalle ja päätynyt baariin, jossa soi hänen nuoruutensa suosikit Dingo ja Yö. Liikaa viiniä naukkaillut Marleena on omasta mielestään yhä ’nuori, vaikka nukuttaa ja kaikesta on aikaa’. ”Levoton Tuhkimo” löysi tästä laulusta rikkinäisen isosiskonsa.
”Rouvakellari” ja ”Jos se vie mun miehen” jatkavat tavallaan samaa ikääntymisteemaa.
Suomirockin jatkumo
Maija Vilkkumaan kirjoittaa laulunsa yksin, mutta sovitusvaiheessa astuu bändi mukaan. Ehkä tästä syystä levyn kokonaissointi on aggressiivinen, välillä jopa hyökkäävä. Liian tiiviiksi sullottu äänivalli toimii paremmin ravintolassa kuin kotikuuntelussa. Levyä on hauska luukuttaa nupit kaakossa, mutta pienessä tilassa ja normaalilla äänentasolla musiikin dynamiikka puuroutuu.
Mutta muotoseikoista viis. Eräs Vilkkumaan suosion salaisuuksista piilee juuri tässä rock-tasossa. Hän kuuluu suomirockin suureen jatkumoon Juicen, Dingon ja kumppaneiden kanssa – omana itsenään.
Kommentit (0)
Ei kommentteja.