Tekeekö Anna Puu hyvää suomalaiselle musiikille?
Tekee.
Anna Puu rikkoo kaavaa. On tehnyt sitä alusta asti. On selvää, että hän on erilainen Idols-tähti. Jo se on positiivista. Minusta vieläkin hienompaa on, että hän rikkoo kaavan siitä monien vaalimasta oletuksesta, että musiikkia uudistetaan vain sivuteillä, syrjässä valtateiltä ja suurelta yleisöltä.
Anna Puu tiimeineen osoittaa, että noin ei aina ole eikä tarvitse olla. Jos on riittävästi ymmärrystä, näkemystä ja rohkeutta, uudistaminen voi tapahtua musiikkikentällä missä tahansa.
Toisaalta, niin kuin olen tainnut aiemminkin kirjoittanut, Anna Puun kohdalla ei ole mitään tarvetta miettiä, mihin lokeroon tai genreen tämä musiikki pitäisi asettaa.
Tuollaiset kysymykset tuntuvat Annan kohdalla lähinnä koomisilta.
Samanlainen vai erilainen?
Tämä on kuitenkin oikeutettu kysymys: Kuulostaako uusi levy samanlaiselta kuin Anna Puun ensimmäinen?
Kyllä ja ei. Annan oma tyyli tekee levystä edellisen kaltaisen, hyvässä mielessä. Uutta on levyn jotenkin miettivämpi ote ja sävy. Ehkäpä siksi Sahara ei avaudu niin nopeasti kuin ensilevy. Uutta ovat myös híenovaraiset jousisovitukset, lastenlaulutyyppiset kappaleet (”Anna ja merikarhu” , ”Ruusunen”), hiipivä tanssigroove (”Vuoroin vieraissa”) ja 50-lukumainen iskelmätyyli (’nimikappale ”Sahara”).
Ainakin Sahara on jälleen kaunis, mietitty, monimuotoinen kokonaisuus, joka on enemmän kuin osiensa summa.
Tälläkään levyllä ei ole mitään turhaa, mitään päälle liimattua, mitään joka ei siihen luontaisesti kuuluisi.
Anna on itse eräässä haastattelussa kuvannut Saharaa ensilevyä naisellisemmaksi.
Luulen ymmärtäväni, mitä Anna tarkoittaa.
Itse koen tuon toteutuvan pienimuotoisesti vaikkapa ’Onnen viipaleet’ -laulun kolmessa sanassa: ’Tanssittaa niin vietävästi’.
Tyyli
Hämmästyttävää Anna Puun kohdalla on se, kuinka nopeasti hän on löytänyt oman persoonallisen tyylinsä. Hän on nyt, tämän albumin myötä, levyttänyt 20 laulua ja yksikään niistä ei kuulosta siltä kun laulu ei olisi Annan oma.
On oikeasti outoa, että Anna Puu ei kuulosta keneltäkään muulta kuin Anna Puulta. Ei Suomessa tai ulkomailla. Ja naislaulajat ovat sentään tehneet valtavan esiinmarssin tällä vuosituhannella, joten vertailukohtia pitäisi löytyä.
Tiimityötä
Anna Puun ympärillä ei ole koneistoa, mutta kylläkin tiimi. Hieno tiimi. Se on tällä uudella levyllä lähes sama kuin ensimmäisellä. Tuottajina, säveltäjinä ja soittajina Jukka Immonen, Lasse Kurki ja Knipi, sanoittajina pääosin Mariska ja Heimo Hatakka, osin myös Anna itse.
Omat suosikkini levyltä ovat, tällä hetkellä singleraita ”Riko minut”, ”Sahara”, ”Sinä olet minä” ja ”Nopeimmat junat”. Erityisesti viimeisin näistä on melodisesti, soitannollisesti ja sanoituksellisesti poikkeuksellisen kaunis laulu.
Pisteitä?
Annoin Annan ensilevyllä pisteitä, asteikolla yhdestä kymmeneen, 9/10. Tälle uudelle annan 8/10. Lähinnä siksi, että kappalemateriaali ei ehkä ole aivan yhtä vahvaa kuin ensimmäisellä ja/tai siksi, että ensimmäisen levyn yllätyksellisyys ei luonnollisesti voi enää yhtä voimakkaasti toistua.
Mutta antaa nyt niiden pisteiden olla. Viime kädessä tämän musiikin, käyttääkseni Peter von Baghmaista ilmaisua, pohjavire on, kepeydestään huolimatta, syvästi humaani. Tämä musiikki kertoo tarinaa ihmisyyden parhaista, rohkaisevista puolista.
Tämä musiikki ei kyynistele, ei viisastele, ei asetu minkään tai kenenkään yläpuolelle.
Levyn lopettavalla raidalla Anna laulaa ”Miltä nyt tuntuu / mistä tuulee nyt? / Mitä aion nyt?”
Omasta asemastaan musiikin tekijänä ja tähtenä hän varmaankin tuossa laulussa laulaa.
Mutta luulenpa, että vähän myös tästä meidän kaikkien elämästä.
Levy loppuu sanoihin:
”Uskomaton juttu, kerta kaikkiaan”.
Levy ilmestyy 26.5.2010
Kommentit (10)
En ole levyä ostanut, mutta levyhyllyissä näkyy sitä olevan aika reippaasti tarjolla.
Dementikko, senkin pässi. Anna Puu on Anna Puustjärvi, joten ; 'Anna Puu------stjärvi', vieläkö pitää vääntää rautalangasta? Anna Puu on vain taitelijanimi josta on tiputettu pääte pois yksinkertaistamiseksi.
Nopeasti kuultuna levy meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei puhettakaan, että yltäisi esikoisen tasolle. Mieleenpainumaton ja riskitön veto. Egotrippi kuuluu läpi tällä toisella levyllä niin häiritsevästi, ettei sitä voi enää antaa anteeksi.
(Mahtoi Knipiä laiskottaa lainatessaan "Nopeimmat junat" kappaleeseen oman orkesterinsa vanhaa tuotantoa à la "Asfaltin pinta". Varmaan löydettävissä muutakin lainatavaraa. Eihän se kiellettyä ole, mutta pistäähän se miettimään yhtä sun toista.)
Itse kuuntelen mielelläni Annan laulua koska sen hän osaa, mutta haluaisin myös kuulla naisen omia lauluja. Eikö hän uskalla vai osaa sellaisia tehdä - mistä kiikastaa? Uuden artistin kohdalla ymmärrän täysin, että sitä mielellään nojaa kokeneempien kollegoiden apuun kun se nk. oma ääni/tyyli on yleensä vielä hakusessa.
Nyt olisi ollut tuhannen taalan paikka antaa ihmisten kuulla mihin kaikkeen artisti nimeltä Anna Puu itse kykenee. Tältä platalta se ei vielä selviä. Ehkä seuraavalla. Toivottavasti.
"Hämmästyttävää Anna Puun kohdalla on se, kuinka nopeasti hän on löytänyt oman persoonallisen tyylinsä."
Ei kai nyt kuitenkaan hämmästyttävää. Kun oma persoona on tarpeeksi vahva, ei tarvitse haaskata aikaa seurailemalla muita.
Taiteilijanimi Anna Puu kuvaa todella hyvin laulajan puisevaa, kuivaa ja soinnitonta lauluääntä, jota ei kovin pitkään jaksa kuunnella.
Dementikko: On kyse Anna Puustjärvestä jonka taiteilia nimi on Anna Puu
harmi vaan,en tykkää tämän tyylisestä musiikista !
Ei saa käydä kateeksi.Hyvä juttu.Anna Puu
mikä ihmeen puu ?
Eikös tässä ole kyse Anna Puustjärvestä - eikä Anna Puusta? Outoa kikkailua :-O