Jamppa Kääriäinen: Halluun viihyttee

Jamppa Kääriäinen: Halluun viihyttee

Levyarviot - Ti 30.11.2010, klo 10.32 - Toimittaja: Kalevi Pollari

Jamppa Kääriäinen: Halluun viihytteeJamppa Kääriäinen: Halluun viihyttee

357
tykkää tästä

Tätä herkkua ei ole suuremmin saatukaan sitten 70-luvun alun. Siis päivän hittien ja ikivihreitten taivuttamista savonkielelle. Aikoinaan asialla oli piällysmies itse, Esa Pakarinen levytti 1972 Ota ja omista/En ou mittää -singlen verran ihan umpisavoksi.

Kalle Kulkevainen eli Pentti Kaikkonen taas nousi 1970 listoillekin legendaarisella tulkinnallaan Tiikerjhai. Jaakko Teppo toki on savo-karjalainen kuoliaaksinaurattattaja, mutta ihan omilla lauluillaan. Viime vuosina kiäntäjänä on ahkeroinut Rutakon Kojjootti Raimo Rönkkö. Omakustanteet vaan eivät oikein ylitä huomiokynnystä.

Vuan toisin on nyt. Jamppa Kääriäinen pohjusti savonkielen paluuta jo Halavatun Papoissa. Nyt omalla nimellään julkaistulla albumilla Halluun Viihyttee hän poimii sadon.

Kiäriäinen saa aikaan liki täystusinan onnistumisia, 12 kappaleesta oikeastaan vain kaksi tökkii minua. Viisitoista Kesää on vähän niin, ettei Olavi Virrankaan tunnetuksi tekemistä kappaleista saatu juuri huumoria irti. Yhtä lailla Kari Tapion ääni lepää jo hittiensä yllä, ja samoin on Fredin laita Kolmannella Linjalla.

Yllättävänkin hyvin viime vuosikymmenten rock- ja popiskelmä istuu tähän konseptiin. Olisiko niin, että laulut, kuten Yön Rakkaas On Lumivalkonen, Neon 2:n Kemijoo tai Ultra Bran Sinä Läksit Poes ovat lähtötilaisesti sen verran totista torvensoittoa, että juuri tällaisilla toisintulkinnoilla Kääriäinen korjaa nyt potin.

Mittari levyn toimivuudesta itse kullekin kuulijalle lienee se, kuinka oman ikäpolven laulut iskevät perille. Lasken itseni punk-sukupolveen ja juuri Hassisen Koneen Rappijolla humalalaisen sohvaperunan puheosuuksineen, ja pyhistä pyhin, Pelle Miljoonan & 1980:n Tahon Rakastella Sinnuu orgastisena tangona tehoaa Satumaa-tahteineen. Irwinin Muualima On Kaanis on liki alkuperäistä parempi.

Oikeastaan tämä toimisi ihan millä kielellä vaan, Taastaorkesterj on niin taidokasta porukkaa. Banjo-, viulu- ja klarinettivetoiset sovitukset varsinkin saavat suun messingille.

Jotkut tietysti laskevat, että AXR:n julkaisemalla levyllä on aika monta Ile tai Juha Vainion sanoittamaa laulua. Mutta silloin kannattaa tarkistaa vaikka Rehupiiklesiltä kuinka vaikeaa nykymaailmassa on saada käännöslupia alkuperäistekijöiltä, vaikka kuinka viäntäisi...

Lisää artisteista:Jamppa Kääriäinen

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (0)

Ei kommentteja.

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä