Esa Eloranta: Pojasta mieheksi

Esa Eloranta: Pojasta mieheksi

Levyarviot - To 2.12.2010, klo 09.45 - Toimittaja: Jukka Haarma

Esa Eloranta: Pojasta mieheksiEsa Eloranta: Pojasta mieheksi

315
tykkää tästä

Suomalaisen populaarimusiikin yksi merkittävä suunta on viime vuosikymmeninä ollut Amerikan maasta tulleen musiikin liitto suomalaisuuden kanssa. Tylsimmillään tuo musiikki on ollut Amerikan musiikin imitointia, parhaimmillaan kyse on ollut liitosta, jossa molemmat vaikutteet ovat sulautuneet niin hyvin yhteen, että on vaikea sanoa, missä toinen alkaa ja toinen loppuu.

 Jotkut ovat puhuneet suomalaisen musiikin k-linjasta (esim. J. Karjalainen tai  Kaartamo & Kettunen & Kuustonen). Parhaiten tuota musiikkia on ehkä kuitenkin kuvannut tuottaja Riku Mattila, joka on puhunut ’slaavilais-kalifornialaisesta miesrockista’. 

Tuon perinteen pitkäaikaisia edustajia on ollut Esa Eloranta, ensiksi melkein suureen suosioon yltäneen Garbon keulahahmona, sittemmin soololevyjen tekijänä. 80-luvun puolivälistä alkanut ura on ollut jo sen verran pitkä, että on perusteltua katsoa taaksepäin.

’Pojasta mieheksi’ on kokoelma Esan lauluja, sekä tunnettuja että tuntemattomia, osa Garbon, osa soolotuotannon ajoilta, osa Esan muille artisteille tekemiä lauluja. Kaikki laulut on uudelleen laulettu ja soitettu, ja samalla sovitettu akustiseen, laulaja-lauluntekijämuotoon.  Laulut on myös valittu Esan mukaan sillä perusteella, miten ne sopivat pelkistettyyn mies ja kitara-tyyliin.

Esan musiikki on pääosin hyvin, hyvin sympaattista. Siitä voidaan kyllä myös todeta, että onhan tämä ’ihan sympaattista’. Ero on pieni, mutta koko ajan läsnä oleva. Tämä koskee niin sävellyksiä kuin sanoituksia. Saman laulun sisältä voi löytyä sekä hyvin soivia että puolitiehen jääneitä riimejä. Useasti tulee tunne, että jos tätä olisi vähän enemmän hiottu, joko itsekseen tai jonkun toisen kanssa, nämä voisivat olla todella suuria lauluja.

Se mikä tällä levyllä toimii varmasti, on Esan laulu ja hänen äänelleen sopivat tarinat ja noihin tarinoihin tehdyt pelkistetyt sovitukset. Esan ääni on kypsän miehen ääni, joka on kuin luotu laulamaan näitä suomalaisen miehen kirjoittamia lauluja, joissa ’jäinen tuuli tunkeutuu sielun syvyyteen’ ja joissa miehistä ’routa hiljaa sulaa’ ja joissa he ajavat ’tyhjää tietää jossain Pohjanmaalla’ tai rakentavat käsillänsä taloja ’niin kuin vaari aikoinaan’.

Laulujen maisemissa on syvästi läsnä tämä pohjoinen maa ja toisaalta Bruce Springteenin ja Tom Pettyn kaltaisten artistien vapauden ja romantiikan Amerikka, jossa ’sä et oo mun ensimmäinen pysäkki, etkä viimeinen’ ja jossa ’ei totu valheisiin vapaana syntynyt’ ja jossa ’teen mitä vaan, jos saan joet virtaamaan’ ja jossa tietä on ’silmänkantamattomiin, se luotisuoraan vie horisonttiin’.

Sovituksissa on hienoja pienimuotoisia oivalluksia. ’Jäit’-kappaleen kauniit Pekka Gröhnin piano- ja Ako Kiiskin bassokuviot, Esan ja Christa Renwallin yhteislaulu ’Viiniä ja ruusuja’-kappaleessa tai ’Lady Huhtikuun’ pienimuotoiset taustalaulukuviot.

Tämän levyn maailmaan on helppo uppoutua, erityisesti tähän aikaan vuodesta. Tämä on turvallinen, lämmin, kotoinen levy, puutteineenkin. Kuin laittaisi tulen takkaan ja katsoisi hiljaa istuen sen synnyttämiä kipinöitä.

’Pojasta mieheksi’ on myös nimensä mukaisesti teemalevy aikuistumisesta ja perinteen jatkumisesta. Kannet kertovat siitä paljon. Etukannessa Esa isänsä kanssa nuorena, sisäkannessa Esa poikansa kanssa. (Hänestä kertoo levyn päättävä ainoa uusi kappale ’Pieni mies’.)

Esa Eloranta on kovasti isänsä näköinen mies. Samalla kauniilla tavalla kuin tämä on Esa Elorannan kuuloinen levy.

Lisää artisteista:Esa Eloranta

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (0)

Ei kommentteja.

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä