Eri esittäjiä: Ipanapa 3

Ismo Alanko sanoi juuri Teeman Rock Suomi-ohjelmassa että biiseissä ei kuseteta. Se sääntö jos mikä pätee lasten musaan. Lapset ovat tunnetusti lahjomatonta yleisöä ja tunnistavat hyvän kappaleen sekä aidon esittäjän. Ipanapa 1 levyltä löytyvä  Tuure Kilpeläisen Kuningas Ei  on juuri mainitunlainen onnistunut yhdistelmä ja lieneekin jo ansaitusti saavuttanut  paikkansa lastenkulttuurin historiassa.

Ipanapa katras on sittemmin kasvanut jo kahdella jäsenellä, uusin tulokas on nimeltään Ipanapa 3.  Mukavaa että lastenmusiikin saralla toteutetaan näin kunnianhimoisia hankkeita ja niin moni päivän poppari on ottanut asian omakseen. Sympaattista että esimerkiksi räyhäkäs soulmiisu, Miss Saana (Neiti Saana) on lähtenyt mukaan. Ja Paula Koivuniemi ja Pariisin kevät. Levyllä useimmissa lauluissa säestävä Bändibändi on aivan loistava.

Uuden levyn musiikki on kelpo poppia suurimmaksi osaksi ja kaikkia kappaleita voi hyvin soittaa ajan hermolla olevissa radion poppiohjelmissa. Se on hyvää musaa, mutta en tiedä onko se hyvää lastenmusaa. Meillä kotona aikuisten päät nyökkivät ja monet tekstit hymyilyttivät, mutta jälkikasvussa, kohta nelivuotiaassa ja pian puolitoistavuotiaassa levy ei aiheuttanut juuri minkäänlaista reaktiota. Meidän kersoihin aikuisten musa ei muutenkaan uppoa ja luulen että heidän korvissaan Ipanapa 3 kuulostaa juuri siltä.

Aikuispoppareiden tekemistä lasten levyistä  meillä on mennyt läpi vain PMMP:n Puuhevonen, mutta se sisältääkin vanhoja perinteisiä lastenlauluja. Sitä sitten soitetaankin, parhaina päivinä Ihahaa soi repeatilla 15 kertaa peräkkäin.

Äidille puolestaan Ipanapa 3 putoaa oikeinkin hyvin. Tämä on nimittäin hyvä levy. Taitaa olla kolmikon paras. Sarjan aiemmissa osissa itseäni on harmittanut kappalemateriaalin epätasaisuus ja välillä jopa mitäänsanomattomuus. Tällä levyllä biisianti on miltei kokonaisuudessaan onnistunutta. Siis näin aikuisen korvin arvioituna. Ja kuten moniin muihinkin aikuisiin, minuunkin vetoaa Pariisin kevään vinosti hauska Teippilaulu. Kuin amerikan psyko kohtaisi M.A. Nummisen kiroilevan ja lyövän joulupukin. Lapsikuoro lopussa on myös onnistunut valinta ja se ainut hetki levyllä kun levyn varsinaiseen kohdeyleisöönkin kuuluvat perheemme jäsenet osoittivat jotain innostuksen merkkejä. 

Muita hienoja hetkiä levyllä edustavat Seppo Salmen ja Elina Katajamäen Hiiri Kiireinen, Suvi Isotalon Ulvova puu sekä Maritta Kuulan Kaksi matoa. Scandinavian Music Groupin hauska ’manaattilaulu’ Alabasteri-orkesteri on sekin varsin mainio. Muutoin itseäni ilahdutti kuulla taas pitkästä aikaa Anna Kuoppamäkeä. Olisi kiva kuulla häneltä myös uutta ’aikuismusaakin’.

Kaiken kaikkiaan on todettava että lastenmusiikin tekeminen ei onnistu keneltä tahansa. Ipanapa levyt ovat esitelleet muutaman potentiaalisen uuden kyvyn alan kovien nimien, Tohtori Orffin, Fröbelin palikoiden, Eeva-Leena Pokelan ja Pentti Rasinkankaan joukkoon. Aika näyttää kiinnostaako heitä paneutua asiaan vaikka vähän enemmänkin. Toisille taas suosittelen jatkamista aikuisten viihdyttämisen saralla.