Matti Eskon 40-vuotisjuhla -albumi “Halleluja” avautuu kauniisti 1960- 70- lukujen amerikkalaisen folk- rock- nostalgian hengessä. Letkeät melodiat, konstailemattomat tarinat ja heleä soundimaisema istuvat esittäjälleen, laulu sujuu vaivattomasti ja iän syventämä ääni saa koskettavia sävyjä.
Ensimmäistä kertaa tämä rekkamiesten sielunveljenä tunnettu artisti saa myös mahdollisuuden osoittaa soittajan taitonsa. Hänen lyhykäiset huilu- ja saksofonisoolonsa soivat kauniina ilmavan kokonaisuuden keskellä ikään kuin muistutuksena siitä, mistä kaikki alkoi; pikkupoikana joululahjaksi saadusta nokkahuilusta.
Albumin ensiaskeleet otettiin Leonard Cohenin tuotannosta. Hectorin kääntämä “Halleluja” tehtiin ensin ja sitten tuli Turkka Malin suomenkieliseen asuun saattama “Oon sun mies”. Edellisestä koitoksesta Matti Esko selviytyi kohtuullisen kunniallisesti, mutta toisessa on jo toivomisen varaa. Tässä taltioinnissa tuottaja Tapio Kangas ja Matti Esko itse ovat kenties liiankin hanakasti yrittäneet astua Leonard Cohenin vaikeasti sovitettaviin saappaisiin. Kunnianhimoisissa tavoitteissa on kuitenkin yksi vika. Niin bassobaritoniksi kuin Matti Eskon äänialaa onkin luonnehdittu, se ei silti soi ihan kuinka matalassa alarekisterissä tahansa. Tässä koetellaan jo Matti Eskon sietokynnystä eikä Cohenille tunnusomainen puolittain lausuttu kerrontatapakaan istu täysin luontevasti vanhan kotimaisen iskelmälaulajan suuhun.
Albumin “punaisena lankana” ovat tarinat, jotka vievät kuulijan rekkakuskien pitkille taipaleille, laulujen tarunomaiseen Lappiin ja unelmien kaikkein kauneimman rakastetun syliin. Matti Eskolle mittatilaustyönä tehdyt kappaleet tuntuvat olevan kohdallaan, mutta silti jokin jää vaivaamaan mieltä.
Levyn avausraita, “Oman elämäni cowboy”, on merkitty sielukkaista sävellyksistään ja sanoituksistaan tunnetun Esa Elorannan nimiin, mutta jotenkin sitä kuunnellessa tuntuu siltä, että tämän melodian olen kuullut joskus ennenkin. Asia häiritsi niin paljon, että oli pakko mennä vanhojen virttyneiden vinyylien pariin ja kaivaa sieltä esiin Gladys Knight & The Pipsin hieno hitti “Help Me Make It Through The Night” vuodelta 1972. Sävellys on Kris Kristoffersonin käsialaa, ja kuinka ollakaan se muistuttaa lähes kautta linjan Elorannan svengaavaa sävellystä. Pikku hämmennyksen jälkeen oli todettava, että niinhän se on, että kaikki parhaimmat kappaleet on keksitty jo ikiaikoja sitten…
Albumin alkuraitojen folk- rock- vaikutteisten kappaleiden jälkeen siirrytään perinteisen suomi- iskelmän maailmaan. Sieltä nostaisin esiin erityisesti Veikko Juntusen Lappi- aiheisen “Tänne vielä tahdon tulla” sekä Rafael Nordbergin ja Raimo Hastin “Pipsan baarin”. Vanha konkari, Veikko Juntunen, osaa asiansa ja Nordbergin hellyttävä tarina parhaimmat päivänsä nähneestä Pipsan baarista kolahtaa suoraan sydämeen.
Albumin päättää yllättäen täysin kokonaisuudesta poikkeava Stewie Winwoodin vanha proge- biisi “Gimme some Lovin” , jonka Mikko Alatalo levytti aikoinaan Harri Rinteen sanoin otsikolla “Anna mulle lovee”. Mietin, että mitä ihmeen tekoa tällä on muutoin niin ehyehkön kokonaisuuden kanssa. Matti Eskon “katu- uskottavuus” olisi ollut kohdallaan ilman tuhteja rock- revittelyjäkin.
Kommentit (4)
Matti Eskon katu-uskottavuutta ei nakerra mikään. Uusin levy meni suoraan sydämeen, aivan mahtavia biisejä jokainen. (Se viimeinen myös) En ymmärrä miksi Matti Eskoa ei osata arvostaa, hän on suuri tulkitsija, joka ymmärtää sen sielunmaiseman, josta lauluissaan kertoo. Siitä sielumaisemasta ei levykriitikoilla tosin ole mitään käsitystä. Se on koruton ja vailla loistoa, se kertoo tavallisen ihmisen elämästä, joka ei ole loistavaa, mutta sille ihmiselle se on tässä ja nyt ja aina. Aina naureskellaan Rekkamiehestä, mutta sekin kertoo pienen ihmisen arjesta ja toiveista ja varsin osuvasti, jos minun mielipidettä kysytään.
Matti Esko ei teeskentele mitään, hän on oma itsensä ja elää omaa elämäänsä, Ei hänestä revitellä otsikoita, kuten joistakin muista hänen ikäluokkansa laulajista. Hän elää elämäänsä niin kuin laulaa.
Miksi pitäisi hypätä jonkun saappaisiin?! Matti Esko on Matti Esko, oma ihana itsensä!
Matti Eskon kannattaisi ehkä pysytellä Kari Tapion tapaan "Wanhan Liiton" vankkana luottomiehenä. Suuret ikäluokat ja aikuisväestö tykkäävät uskottavuudesta ja perinteistä. Siitä ei päästä mihinkään. Esimerkiksi Tapio Rautavaara oli oma itsensä, ja se asenne toimi! Oman linjan toteuttaminen ei millään muotoa estä ottamasta uusiakin kappaleita ohjelmistoon. Kun solistin peruslinja on jämäkästi okei, pienet kokeilut tuovat siihen pikantin säväyksen.
Suomalaisessa viihdemusiikissa kaivataan aina vain, jatkossakin, reilua miesääntä, josta kuuluu "karhea" elämänkokemus. Monen lajin pipertäjät edustava omia "genreitään", joita tulee ja menee koko ajan.
Mutta hyvää tulevaa kesäkautta ja mukavia livekeikkoja suuren yleisön parissa Matti Eskolle! Aikuisväestö kaipaa reilua ja rehtiä meininkiä.
Nyt pitäs Matti-Eskon hypätä Kari Tapion saappaisiin!!! Valmis sapluuna kun Vexi tekee vain liudan nasevia biisejä sulle!!! Hissuttelut pois ja siihen Rekkamies tyyliin uus tupla älppäri! Yes! Ostan-!