Vesterinen yhtyeineen: Erikoismiehen jäähyväiset

Vesterinen yhtyeineen tuli tutuksi pari vuotta sitten julkaistun esikoislevynsä Jönköping ansiosta. Etenkin siltä lohkaistu ensisingle ”Mitä tapahtui Hokkasen Timolle?” aiheutti korvien höristelyä. Kappale herätti kysymyksen siitä, pilkkaako se, tuomitseeko vai puolustaako se kenties homoseksuaalisuutta. Ja ei, se ei tehnyt mitään edellä mainituista, vaan maalasi popmusiikin keinoin kuvaa suomalaisesta päälle liimatusta suvaitsevaisuudesta.

Vesterinen yhtyeineen palaa nyt toisella levyllään tarinoihin suomalaisista mielialamaisemista vakavien ilmeiden takana. Erikoismiehen jäähyväiset on kokoelma tarinoita, joiden yhteisinä nimittäjinä toimivat suomalaisuus, rakkaus sekä väkivalta. Surullinen kolmiyhteys, jonka lopputulemia luetaan maanantaiaamuisin lehdistä. Vesterinen ei kuitenkaan mässäile tapahtumilla, vaan pyrkii sukeltamaan päähenkilön mieleen ja kertomaan sitä tarinaa niin kuin päähenkilö kertoisi, jos omaisi kyvyn ilmaista itseään muutenkin kuin nyrkein.

Syyttelemättä tai paheksumatta kappaleet (esim. Lohduttaja) kertovat karua kertomaa miehistä, jotka omana isänlahjanaan ovat saaneet kyvyn rakastaa, mutta eivät tapoja osoittaa sitä. Tai tarinaa joulupukista, joka kyllästyneenä aikuisten aiheuttamaan suruun kodeissaan, ottaa loparit ja pakenee Bangkokiin.

Hilpeys ei siis ole se sana, jolla tätä Vesterisen yhtyeineen toista levyä lähtisi kuvaamaan. Mutta kun tässä pelataan perisuomalaisen pessimistisyyden äärellä, niin voi kai sanoa, että olisi tästä vielä synkemmänkin voinut saada. Nyt kappaleiden tarinoissa pilkahtaa paikoin valoa tunnelin päässä - joka ei lähesty puksuttaen.

Tasalaatuisuus on sekä Vesterisen hyve että pahe. Kappaleet toimivat parhaimmillaan hienosti, mutta sovituksien samankaltaisuus kappale kappaleelta nostaa maitohapot kuunteluelimiin – ainakin allekirjoittaneella. Tasalaatuisuus tahtoo myös tarkoittaa sitä, että levyn huiput ja kuopat sekoittuvat samaan pakettiin niin, että tarttumapintaa joutuu kuulija itse siitä rapsuttamaan.

Jos Vesterinen yhtyeineen oli Jönköping-levyllään sinulle korvamyönteistä, on se sitä todennäköisesti myös Erikoismiehen jäähyväisten kanssa. Levy jää kokonaisuudessaan kuitenkin vahvasti plussan puolelle. Mikä tärkeintä, se on tunnistettavaa Vesteristä; vaikka mielleyhtymiä tuotannosta avautuu Jenni Vartiasesta J.Karjalaiseen, ei se poista sitä faktaa, että sävellyksistä voi sanoa niiden olevan vain ja ainoastaan Vesteristä yhtyeineen.

Niin, paitsi se levyn pakollinen lainaveisu. Debyytillä yhtye teki kunniaa edesmenneen Aki Sirkesalon Naispaholaiselle, nyt on alun perin Hanna Ekolan esittämän Villihevosia-kappaleen vuoro. Siitä haluan antaa henkilökohtaisen erikoiskiitoksen. Vesterinen ja yhtye, olette luultavimmin antaneet hienolle kappaleelle tulkinnan, jonka se olisi alun perinkin ansainnut.