Mansikkapaikalla Harri Holkeri

Mansikkapaikalla Harri Holkeri

Mansikkapaikka - Ti 16.11.2010, klo 11.42 - Toimittaja: Susanna Kuhanen

YLE/Riikka HeinoYLE/Riikka Heino

417
tykkää tästä

Harri Holkeri on suomalainen valtioneuvos ja entinen kokoomuspoliitikko. Hän toimi Suomen pääministerinä vuosina 1987–1991 (Holkerin hallitus) sekä Yhdistyneiden kansankuntien 55. yleiskokouksen, Millennium Assemblyn, puheenjohtajana 5. syyskuuta 2000 – 11. syyskuuta 2001. Viime vuosina hän on toiminut YK:n rauhanneuvottelutehtävissä.

Presidenttiehdokkaana Holkeri oli kahdesti, vaaleissa 1982 ja 1988. Kummatkin vaalit päättyivät Mauno Koiviston voittoon. Ensimmäisellä kerralla Holkeri sai toiseksi eniten valitsijamiehiä, jälkimmäisellä kerralla Holkerin ohi kiri oppositiojohtaja Paavo Väyrynen. Presidentin valitsijamiehenä Holkeri oli vuoden 1978 presidentinvaalissa. Holkeri nousi ensimmäiseksi kokoomuslaiseksi pääministeriksi 43 vuoteen vuonna 1987.

Pääministerikautensa päätyttyä Holkeri palasi Suomen Pankkiin ja työskenteli siellä vuoteen 1997 ja eläkkeelle jäämiseensä saakka. Hän toimi Paasikivi-seuran puheenjohtajana vuosina 1995−2000. Holkeri toimi myös Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana vuosina 1981–1987.

Muistatko tämän?
Holkeri on maailman ensimmäisen GSM-puhelun soittaja. Tämä tapahtui Radiolinjan (Elisan tytäryhtiö) järjestämässä GSM-verkon avajaistilaisuudessa Helsingissä 1.7.1991. Puhelun vastaanottaja oli Tampereen apulaiskaupunginjohtaja Kaarina Suonio.

 

Ohjelma nähdään torstaina 18.11. klo 21.00 (TV2). Uusinnat tiistaina 23.11. klo 18.00 ja keskiviikkona 24.11. päivällä.

Lisää artisteista:Mikko Kuustonen

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (4)

Juha, valitettavasti ei tule. Ohjelma sisältää arkistomateriaalia, johon Ylellä ei oel nettijulkaisuoikeuksia. Pahottelen, et ole ainoa, joka on Mansikkapaikkaa Areenaan pyytänyt.

t. Airi S.

airi_yle Pe 26.11.2010, klo 17.35

Tuleeko tämä näkyviin Yle Areenassa tai jossain? En ehtinyt katsoa telkkarista.

Juha Pe 26.11.2010, klo 17.05

Laadukas tiivistelmä Harri Holkerin verrattomasta urasta, joka huipentui YK:n yleiskokouksen puheenjohtajuuteen. Seuraavaa vastaavan tason YK-tehtävää Suomi saa odottaa muutaman sukupolven verran. Kiitos, Sir Harry.

Aki Simola Pe 19.11.2010, klo 20.11

Erinomainen ohjelma Mansikkapaikalla Harri Holkerista - kiitos Mikko Kuustoselle!

Raimo Ilaskivi To 18.11.2010, klo 22.01

Uusimmat

Mansikkapaikka

Muistatko niitä asioita, joita vieraamme ohjelmassa muistelevat? Jussi-Pekka Rantanen käy Mansikkapaikassa mielenkiintoisten henkilöiden kanssa läpi menneitä vuosia ja vuosikymmeniä. Ura, intohimot, harrastukset, perhe, kulttuuri, taide, historian tapahtumat jne. Kukin vieras muokkaa itse oman Mansikkapaikkansa – mukana myös päähenkilön valitsema musiikkiesitys.

Mansikkapaikka Facebookissa

Muualla Yle.fi:ssä